Uutiset

Tutkimus: suomalaiset tasapainottaisivat taloutta lykkäämällä isoja julkisia hankintoja ja siirtämällä hävittäjäkauppoja

Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjä lähdössä lentoon Pirkkalan lentoasemalta.

Yli puolet suomalaisista tukee suurten julkisten hankintojen lykkäämistä ja karsimista sekä hävittäjähankintojen siirtoa aiemmin suunnitellusta aikataulusta.

Tieto selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tuoreesta kyselytutkimuksesta. Lauantaina julkistetulla tutkimuksella selvitettiin suomalaisten kantoja siihen, mitä koronaviruspandemian jälkeisiä talouden sopeutustoimia tulisi tulevaisuudessa tehdä.

Touko-kesäkuun vaihteessa tehdyssä tutkimuksessa listattiin kaikkiaan kaksitoista vakauttamis- ja sopeutustoimea. Vastaaja saattoi ilmoittaa kannakseen joko suoraan kannattavansa, ei kannattavansa mutta hyväksyvänsä tai ei hyväksyvänsä toimia.

Suomalaisten keskuudessa varsin epäsuosittuja sopeutustoimia olivat julkisten maksujen korottaminen, lainanoton kasvattaminen, veronkorotukset ja vähennysten karsiminen sekä julkisen omaisuuden myynti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eniten ehdotonta vastustusta saivat eläkeiän korotus ja eläkkeelle siirtymisen hankaloittaminen, sosiaali- ja työttömyysetujen leikkaus sekä julkisten hyvinvointipalveluiden leikkaus.

Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamiehen Antti Mykkäsen mukaan tulevaisuuteen siirtämiseen liittyvät toimet koetaan yleensä helppona hyväksyä, sillä kyse ei ole lopullisesta luopumisesta.

Sen sijaan suoraan ja konkreettisesti omaan elämään liittyviä toimia on vaikeampaa niellä.

Tämä asenne näkyy myös tämän tutkimuksen tuloksissa.

– Toimet, jotka eivät suoraan vaikuta ihmisen elämään, ovat yleensä houkuttelevampia vaihtoehtoja.

Tutkimuksen mukaan kaikki esitetyt sopeutustoimet olivat sellaisia, että suomalaisten enemmistö voisi ne vähintään hyväksyä, vaikkei niitä suoraan kannattaisikaan.

Antti Mykkäsen mukaan tämä on merkittävä viesti siitä, että suomalaisilla on valmiutta myös joustoihin.

Hallituspuolueiden kannattajat nostaisivat veroja, oppositiopuolueen kannattajat leikkaisivat menoista

Antti Mykkänen pitää hävittäjähankintoja koskevaa tulosta kiinnostavana. Luvut ovat varsin selvät.

– Tulosten mukaan yli puolet suomalaisista (53 %) suoraan kannattaa niiden oston lykkäämistä tulevaisuuteen, ja yli 70 prosenttia olisi valmis hyväksymään sen. Se on mielestäni merkittävä kanta.

Hävittäjäkauppojen siirtoa useammalla vuodella eteenpäin kannattivat voimakkaammin vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n kannattajat. Varautuneimmin ehdotukseen suhtautuivat kokoomuksen ja keskustan kannattajat.

Muiden kuin hävittäjähankintojen suhteen hallituspuolueiden tukijat olivat keskimääräistä myötämielisempiä isojen julkisten hankintojen siirtämiselle myöhemmäksi, veronkorotuksille ja työperäisen maahanmuuton helpottamiselle. Hallituspuolueiden kannattajat olivat myös avoimia lainanoton lisäämiselle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poikkeuksen tekee hallituspuolueista keskusta, jonka kannattajissa verokorotuksiin ja lainanoton kasvattamiseen suhtauduttiin varautuneesti.

Oppositiopuolueiden kannattajat suhtautuivat kielteisemmin veronkorotuksiin ja lainanoton lisäämiseen ja pitivät hyväksyttävämpänä sopeutuskeinona palveluiden ja etuuksien leikkaamista. Myös paikallisen sopimisen lisäämistä työpaikoilla pidettiin mieluisana toimenpiteenä.

Puoluekannan mukaan tarkasteltuna Mykkänen pitää tutkimustuloksia odotettuna. Tulokset ovat hyvin linjassa puolueiden ilmoittamien kantojen kanssa.

Eläkeikää lähestyvät eivät halua muutoksia eläkkeisiin

Myös iällä oli vaikutusta siihen, miten mieluisana tietyt sopeutustoimet nähtiin.

Yli 60-vuotiaat suomalaiset suhtautuvat keskimääräistä myönteisemmin leikkauksiin julkisista palveluista ja palvelumaksujen korotuksiin. He suhtautuvat suopeasti myös paikallisen sopimisen lisäämiseen työpaikoilla.

Ikääntyneet ja eläkeläiset suhtautuvat myönteisemmin eläkeiän korottamiseen ja eläkkeelle siirtymisen vaikeuttamiseen. Eläkeikää lähestyvät (51–60-vuotiaat) taas eivät näitä toimia hyväksyneet.

Nuoremmat ikäluokat suhtautuivat keskimääräistä myönteisemmin eläkkeelle siirtymisen vaikeuttamiseen ja hävittäjähankintojen myöhäistämiseen. Sen sijaan he suhtautuivat muita kielteisemmin julkisten hyvinvointipalveluiden leikkauksiin.

Kyselytutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta. Kyselyn virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Fakta

Mitä tutkittiin?

Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksessa selvitettiin suomalaisten kantoja talouden vakauttamis- ja sopeuttamistoimiin.

Näitä toimia olivat julkisten hankintojen lykkääminen ja karsinta, yritystukien karsiminen, hävittäjähankintojen siirtäminen, paikallisen sopimisen lisääminen työpaikoilla, työperäisen maahanmuuton helpottaminen, julkisten käyttö- ja palvelumaksojen helpottaminen, lainanoton lisääminen, verojen korottaminen ja vähennysten karsiminen, leikkaukset julkisiin hyvinvointipalveluihin, julkisen omaisuuden myyminen, sosiaali- ja työttömyysetuuksien leikkaus sekä eläkeiän korottaminen ja eläkkeelle siirtymisen vaikeuttaminen.

Tutkimusaineisto on koottu haastattelemalla 18–79-vuotiaita suomalaisia ajalla 30.5.–4.6.

Haastatteluja tehtiin yhteensä 1001.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
MNä
Vasemmistoliitto joutuu kiemurtelemaan
Tämä onkin hankala päätös. Uskoisin kuitenkin, että hankinta etenee niin kuin on ajateltukin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Turha kysely
Ei veroja, ei velkaa, ei hankintoja. Kyllä kansa tietää!?

Z.Z.Zalolainen
Nyt säästetään
Ainakin ne miljardien juna & ratahankket voidaan hyvin lykätä kauas tulevaisuuteen, tai kunnes Bryssel maksaa ne kokonaan.

Timo Oivo
No oikeasti
Italian talous on siis tärkeämpi kuin oman maan puolustus. Outo kansa.

Sebulon
Vast: No oikeasti
Italiahan voi hyökätä Suomeen jos meillä ei ole sotalentokoneita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: No oikeasti
Eihän kansa niinkään outoa ole. Hyvin suuri osa, kenties enemmistö, suhtautuu erittäin kielteisesti Italian talouden tukemiseen miljardeilla. Samoin iso osa vastustaa tai haluaisi lykätä suunniteltua kokoluokkaa olevaa hävittäjähankintaa. Kas kun kansalta ei kysytä. Paitsi neljän vuoden välein sitä, että mistä porukasta ne varsinaiset päättäjät valitaan, sen porukan kesken.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.