Kotimaa

Suomi jatkaa matkustusrajoitusten poistamista – epidemiatilanne maassa yhä hyvä, Lapissa maskien käyttöön kannustetaan

Ari-Matti Ruuska

Hallituksen ministerit käsittelivät keskiviikkoisissa neuvotteluissaan rajapäätöksiä, maahantulopisteiden terveysturvallisuutta ja marjanpoimijoiden tilannetta.

– Noudatamme yhä hyvin varovaista linjaa, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) korosti tiedotustilaisuudessa.

Matkustusrajoituksia on aiemmin höllennetty Ruotsia lukuunottamassa muihin pohjoismaihin sekä Baltian maihin.

Maanantaina voimaan astuvassa seuraavassa vaiheessa sisärajavalvonnasta ja liikenteen rajoituksista luovutaan EU- ja Schengen-alueen maihin, joiden tartuntamäärät ovat samalla tasolla tai matalampi kuin kahdeksan uutta tautitapausta 100 000 asukasta kohden 14 vuorokauden aikana. Tällaisia maita ovat muun muassa Italia, Itävalta, Saksa, Sveitsi, Liechtenstein ja Unkari. Schengeniin kuulumattomista EU-maista joukkoon kuuluvat Kroatia, Kypros ja Irlanti.

Näiden maiden joukkoon lukeutuu nyt myös Belgia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi matkustaminen maahan onnistuu maanantaista alkaen Slovakiasta, Sloveniasta, Andorrasta, Vatikaanista, San Marinosta, Maltalta, Alankomaista, Thaimaasta, Algeriasta, Australiasta, Thaimaasta, Kiinasta, Algeriasta ja Ruandasta.

Hallitus suosittelee edelleen välttämään matkustamista muihin maihin, kuin niihin, joissa on luovuttu sisärajavalvonnasta. – Henkilökohtaisesti suosittelen kuitenkin kotimaanmatkailua, sisäministeri Ohisalo sanoo.

Omaehtoista kahden viikon karanteenia matkustamisen jälkeen suositellaan yhä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan keskiviikkona on käyty keskusteluja lentokenttien kanssa, jotta lisääntyvään matkailuun valmistaudutaan paremmin kuin keväällä.

Silloin lentokenttien puutteellista koronavirusohjeistusta kritisoitiin laajalti.

Sisäministeri Maria Ohisalo ja ulkoministeri Pekka Haavisto kertovat tilaisuudessa rajapäätöksistä.
Sisäministeri Maria Ohisalo ja ulkoministeri Pekka Haavisto kertovat tilaisuudessa rajapäätöksistä.

Tautitilanne on saatu hallintaan Suomessa, mutta globaalissa kehityksessä tautia ei ole vielä voitettu, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) korosti tilaisuudessa. Haavisto ilmaisi myös huolensa siitä, että Yhdysvallat teki päätöksen vetäytyä maailman terveysjärjestö WHO:sta.

Haavisto korostaa, että Kiinalla ja Japanilla, joista tulee Suomeen turisteja, on tärkeä asema myös maan kansallisen lentoyhtiön kannalta.

Luonnonmarjapoimijoiden tilanne on ulkoministerin mukaan Thaimaan käsissä, kun matkustus maahan vapautetaan maanantaina.

Thaimaan hallitus pohtii sitä, millä ehdoilla poimijat saavat lähteä maasta.

Thaimaan viranomaiset ovat aiemmin ilmoittaneet Suomen kiintiön olevan 3000 poimijaa.

Lähtökohtana on, että työnantajat tarkistavat työntekijöidensä terveydentilan.

Haaviston mukaan marjanpoimijoiden työnantajien kanssa on käyty keskustelua, että työntekijät eivät ole majoitustiloissaan liian ahtaasti eivätkä oleskele paikoissa, joissa tartunnan riski on suuri.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haavistolta kysyttiin tiedotustilaisuudessa myös häneen kohdistuvista rikosepäilyistä. Haavisto vastasi, ettei voi kommentoida perustuslakivaliokunnassa kesken olevaa asiaa. Myös puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kertoi, ettei voi ottaa asiaan tässä vaiheessa kantaa.

Lue myös: HS: Ulkoministeri Haavistoa epäillään virkarikoksesta ja yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta

VALTIONEUVOSTON KANSLIA
Perhe- ja peruspalveluministeri avasi tiedotustilaisuudessa epidemian tilannetta.
Perhe- ja peruspalveluministeri avasi tiedotustilaisuudessa epidemian tilannetta.

Ministeri Kiuru korosti tiedotustilaisuudessa, että Suomi kuuluu niihin maihin, jotka ovat saaneet epidemian hoidettua hyvin.

Epidemia ei kuitenkaan ole Suomessa eikä maailmalla ole ohi.

– Hyviin lukuihin ei pidä tuudittautua. Kukaan ei vielä tiedä toisesta aallosta: koska se tulee, tuleeko se. Törkeintä on, että emme jää tilanteessa tumput suorina, perhe- ja peruspalveluministeri korosti tiedotustilaisuudessa.

Tärkeintä on ministerin mukaan varautuminen tilanteen kehittymiseen.

Kiuru muistutti tilaisuudessa, että lievistäkään oireista kärsivien ei pidä lähteä ulkoilemaan altistamaan muita.

– Kesä ei suojaa ihmisiä koronalta. Kesä ei ole se rokote, mitä etsitään. Vetoan kaikkiin suomalaisiin: suojatkaa itsenne ja läheisenne noudattamalla viranomaisten ohjeita.

Tartuntaketjujen jäljitykseen tuleva mobiilisovellus saadaan käyttöön kesän lopussa, ja sen varalta tehty lakiesitys on mennyt läpi.

Pandemian tilannekatsauksen tiedotustilaisuudessa esitteli johtava asiantuntija Jussi Sane.

Sanen mukaan pandemian keskus on Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Lisäksi virus on valtoimenaan Intiassa. Myös useat alueet, joilla epidemiatilanne on ollut parempi, ovat ottaneet takapakkia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomessa rajoitustoimet sekä hygienia- ja muiden ohjeiden noudattaminen ovat voimakkaasti hidastaneen epidemian kehitystä.

Suurimmassa osassa sairaanhoitopiirejä on rauhallinen tilanne, kertoo Sane. Viime päivien ja viime viikkojen aikana on ollut rauhallista.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella 69 hoivakodissa on ollut vähintään yksi tartuntatapaus, mutta uusia tartuntaketjuja ei ole ilmennyt sitten toukokuun.

Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa tehdään pohjoisessa hyvää alueellista yhteistyötä viruksen torjunnassa, kertoo Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas. Ostos- ja lomamatkaliikennettä pohjoisessa tulisi kuitenkin välttää.

Puolessa alueella todetuissa tuoreissa tapauksissa on ollut Ruotsi-yhteys.

Broas pitää yhtenä työkaluna tilanteen hallitsemisessa kasvomaskeja, joista hänen mukaansa on saatu viime aikoina niiden käyttöä tukevaa tutkimustietoa. Maskeista voi olla hyötyä esimerkiksi julkisessa liikenteessä.

Hallituksen keskiviikkoinen tiedotustilaisuus on katsottavissa kokonaisuudessaan täältä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
Teppo Vanamo
Marinlla kova paikka
No, tästä nyt ainakin tuli varsin selväksi, että Kiuru on totaalisesti pihalla asioista, oikeastaan unversumista, ja jos Marin viikossa löydä tilalle pätevää korvaava ministeriä, hallituksela on kova paikka syksyllä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Antsu49
Vast: Marinlla kova paikka
Mistä kohtaa tekstiä se tuli selväksi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Eikä vieläkään maskisuosituksia
” Kesä ei suojaa ihmisiä koronalta. Kesä ei ole se rokote, mitä etsitään. Vetoan kaikkiin suomalaisiin: suojatkaa itsenne ja läheisenne noudattamalla viranomaisten ohjeita.”

Mutta kun viranomaisilta ei saa muuta kuin käsienpesuohjeita. Vetosi hallitus keväällä pysymään Uudenmaan sisälläkin, mutta kuinka kävi? Ellei poliisia olisi ollut rajalla, liikenne olisi ollut kuin nytkin.

Minun suussani hallituksen ulostulot ovat alkaneet maistua pihlajanmarjoilta (surt sa räven om rönnbär). Ympäripyöreitä lauseita joita kukakin tulkitsee miten osaa. Selväkielinen simultaaniturkki tai tekstitys selväkielelle olisi tarpeen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Eikä vieläkään maskisuosituksia
Selvää on kuitenkin lopputulos: vain alle 400 kuollutta, kun pahimmat ennusteet puhuivat kymmenistä tuhansista. Suomi selvisi korona-kriisistä erinomaisesti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Eikä vieläkään maskisuosituksia
Mankala: Josta on kiittäminen maan kansalaisia, jotka ymmärsivät tilanteen ja reagoivat siihen oikein. Yksi jäi karanteeniin, toinen käytti jotain maskia (joista vieläkään ei hallitukselta ole ohjeita), kolmas välttää kontakteja parhaansa mukaan jne.

Varsinkin tuo maskikysymys minua jurppii. Jos hallitus olisi velvoittanut kaikkia niiden käyttöön, useampi uskaltaisi liikkua. Jos hallitus olisi jo heti alkuun ollut kykenevä hankkimaan kunnollisia varusteita sairaanhoitohenkilökunnalle jne.
Nythän sairaanhoitopiirit, jotka ymmärsivät tilanteen vakavuuden, ”ryöväsivät” kaikki varusteet vapailta markkinoilta, eikä yhteen vaiheeseen mitään ollut ostettavissa ja ulkomailta tilattavat olivat epäluotettavia.
Sen sijaan alettiin höpöttää kankaisista ”kansalaismaskeista”, jotka ovat melkein yhtä tyhjän kanssa. Näitä muistaakseni THL:kin suositteli käyttämään. Ja kaikki tämä, koska hallitus ja ministeriöt olivat kykenemättömiä hankkimaan kunnollisia, edes ammattilaisille.

Suomen hallitus elää, kuten nykyinen markkinatalouskin, kvartaaleissa. Kun yksi kvartaali on loppu, aletaan elämään toista. Puuttuu pitkäjänteisyys, mutta myöskin uskallus. On vain ympäripyöreitä lausuntoja ja tiedotustilaisuuksia, joita ymmärtääkseen pitäisi olla selväkielen tulkki.
Ei siis mikään ihme, että osa kansasta on kuutamolla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Esko
Algeria ja Ruanda?
Tiedetäänkö näiden maiden koronatilanne todellisuudessa, vai luotetaanko maiden virallisiin lukuihin? Onko sieltä edes mahdollista saada luotettavaa tietoa?