Kotimaa

Pennustako Ähtärin pandojen pelastus? Maksava yleisö kaipaa nopeasti uutta houkutinta

Ähtärissä vuodesta 2018 lähtien asustaneet Lumi (kuvassa) ja Pyry eivät saaneet perheenlisäystä vielä tämän kevään tuloksena.

Kesäkuun valtion lisäbudjettikeskusteluun sisältyi pörröinen vivahde, kun eduskunnalta haettiin 1,5 miljoonan euron valtuutta maksaa Ähtärin eläinpuiston jättiläispandojen kuluja.​

Valtiota halutaan hätiin, koska kevään koronakriisi iski Ähtäriin ja sen pandoihin rajusti.

Puiston ovet jouduttiin pitämään säpissä yli kaksi kuukautta. Tuohon välille osui tavallisena vuonna eläinpuistolle vilkas koulujen luokkaretkiaika.

Suomen ulkorajojen kiinnimeno lopetti kansainvälisten matkustajien tulon.​

Korona avaisi valtion piikin Ähtärin pandoille poikkeuksellisesti, eikä sekään ole vielä varmaa.

– Meillä on vielä paljon selvitettävää miten ja kuinka paljon mahdollista valtiontukea voi käyttää, sanoo maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valtio ei ole tähän mennessä osallistunut kuluihin

​Tuo puolitoista miljoonaa riittäisi todennäköisesti pandojen yhden vuoden vuokran maksamiseen Kiinaan ja vuoden bambujen syömäkulujen peittämiseen – ja jotain jäisi vielä ylikin.

Toisaalta varta vasten pandakaksikolle reilu pari vuotta sitten valmistunut uudisrakennus maksoi noin kahdeksan miljoonaa euroa, joten siitäkin kertyi pulitettavaa.

Valtio ei ole osallistunut pandojen kuluihin tähän mennessä mitenkään.​

Husu-Kallion mukaan valtiolle keskeisintä on varmuus, että eläimiä hoidetaan hyvin. Tähän kuuluvat niin jokapäiväinen huolenpito, terveydenhuolto kuin ravintokin.

Hän toistaa aiemmin (Suomen Kuvalehti 12.6.) sanomansa äärimmäisen vaihtoehdon, joka on pandojen palautus Kiinaan, jos Ähtärin eläinpuisto ei saa talouttaan kuntoon.​

Kanadassa tämä äärimmäinen vaihtoehto jo toteutui, mutta syystä, joka ei uhkaa Ähtärin otuksia. Kanadaan pandojen popsima bambu tuli Kiinasta, josta toimitukset koronan vuoksi pysähtyivät.

Ähtärin pandojen eväs kulkee Hollannista kukkakuljetusten mukana, eikä niissä ole ollut ongelmia.

PIenelle kaupungille jättihanke

Jättiläispandat olivat noin 6 000 asukkaan Ähtärin kaupungille alun alkaen jättihanke. Kaupunki on eläintarhayhtiön pääomistaja.

Valtuuston tekemät eläinpuiston lainojen takauspäätökset ovat kaatuneet valituksiin oikeudessa.

Toisaalta Ähtäri oli paras vaihtoehto sijoituspaikaksi, jotta pandat ylipäätään saatiin Suomeen. Esimerkiksi yli puolen miljoonan asukkaan Helsingin Korkeasaaren eläinpuistossa ei innostuttu kalliin pandatalon rakentamisesta.

Ähtärin puiston toissavuoden voitollinen tulos sitä paitsi antoi toivoa, että kaukana suurkaupungeista sijaitseva pandapuisto voi olla kannattavaa liiketoimintaa.

Tosiasia kuitenkin on, että Suomi on maailman mitassa pandamaaksi vähäväkinen ja pitkän matkan päässä monista Euroopan keskuksista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun Lumi ja Pyry on kerran nähty, niitä ei välttämättä käydä koko perheen voimin katsomassa taas seuraavana vuonna.

Siksi puiston pitäisi keksiä säännöllisesti uutta houkutinta.

Pandojen kohdalla se olisi perheenlisäys. Pentua toivottiin Ähtäriin syntyväksi jo tämän kevään tuloksena, mutta vielä aie ei onnistunut.

Puiston läheisyyteen rakennettu, tyylikkäältä näyttävä Saunamaailma voi toimia innoittajana ulkomailla. Koronan jälkeisessä maailmassa valtiksi vahvistunut luonnonläheisyys tarvitsee joka tapauksessa tuekseen palveluita.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
S.F.
Tappiopandat
Luulen, että mikään Kiina-aiheinen ei ole ihmisillä nyt muutamaan vuoteen kovin suuressa suosiossa. Voisiko nuo pandat palauttaa sinne, mistä tulivatkin?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Tappiopandat
Miksi luulet, että mikään Kiina-aiheinen ei ole ihmisillä *nyt muutamaan vuoteen* kovin suuressa suosiossa? Kiinaan liittyy monilla ihmisillä ikäviä mielleyhtymiä, kuten totalitaarinen systeemi tai tuotteiden heikko laatu. Ne eivät kuitenkaan ole nyt sen ajankohtaisempia kuin ylipäätään. Viittaatko siis koronaepidemiaan, joka sai alkunsa luultavimmin Kiinasta? Voiko Kiinaa ja sen kansalaisia pitää jotenkin syyllisinä, ikään kuin "ruttoisina"? Valtio voi olla syyllinen jonkinasteiseen salailuun, mutta muuten on kyllä mielestäni kohtuutonta kantaa kaunaa kokonaista valtavaa maata ja sen ihmisiä kohtaan luonnon järjestämän ikävän yllätyksen vuoksi.

Pandojen laahaaminen Suomeen ei sinänsä ollut mielestäni erityisen toivottu tai tyylikäs ratkaisu, mutta kansainvälisessä diplomatiassa on paha mennä katsomaan lahjahevosen suuhun. Pandojen palauttaminen olisi selvä läimäytys päin Kiinan naamaa, joten kaipa niiden kanssa on elettävä, ellemme sitten halua "rankaista" Kiinaa koronaepidemiasta. Mikä olisi mielestäni järjetöntä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vanhalehtori
Pandoja nekin
Onhan kiva nähdä pandat edes kerran eläessään. Olivat muuten Chin Chin ja An An.