Kotimaa

Ilmassa havaittu radioaktiivista säteilyä – Päästölähde on todennäköisesti ydinvoimala, mutta varmuutta ei saada ennen ensi viikkoa

Ydinkoekieltosopimuksen noudattamista valvova CTBTO-järjestö julkaisi arvion siitä, millä alueella radioaktiivista säteilyä Pohjoismaiden yllä on.

Suomen säteilyturvakeskus (Stuk) havaitsi Helsingissä 16. ja 17. kesäkuuta kerätyssä ilmanäytteessä pieniä määriä radioaktiivisia isotooppeja.

Myös Norjassa ja Ruotsissa on tehty samanlaisia havaintoja.

– Tällaisia pieniä muutoksia mitataan lähes vuosittain. Näillä ei ole ympäristövaikutuksia tai mitään vaikutusta ihmisten terveyteen. Näillä ei ole myöskään säteilysuojelullista merkitystä ihmisille, eli ei ole syytä mihinkään huoleen, säteilyturvakeskuksen johtaja Pia Vesterbacka vakuuttaa.

Tavallista korkeampien pitoisuuksien havaitseminen käynnistää aina selvitystyön.

Stuk valvoo ulkoilman radioaktiivisten aineiden pitoisuuksia kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa. Helsingin mittausaseman mittaukset tehdään aina vuorokauden ajan kerätyistä näytteistä. Muilla asemilla mittaukset tehdään viikon ajan kerätyistä näytteistä ja niiden mittaustulokset viime viikolta valmistuvat myöhemmin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Vielä odotamme esimerkiksi Kotkan lopullisia tuloksia. Saamme ne ensi viikolla, jolloin voimme aloittaa säteilyn päästölähteen selvittämisen. Nuklidikoostumus viittaa siihen, että se on ydinlaitoksesta päässyt päästö. Kyseessä voi olla vaikka vuosihuoltoja tai muu vastaava toimenpide.

Pohjoismaiden säteilyturvakeskukset selvittävät tilannetta yhteistyössä

Norjassa ja Ruotsissa ilmasta mitattiin myös tavallista korkeampia radioaktiivisia isotooppipitoisuuksia.

Samoin kuin Suomessa, niissä havaittiin pieniä määriä koboltin, ruteniumin ja cesiumin radioaktiivisia isotooppeja.

Ruotsissa määrät jäivät hieman Suomessa mitattujen alapuolelle, mikä johtuu erilaisista mittauskäytännöistä. Sen pohjalta ei voi päätellä säteilyn lähteen sijaintia.

– Me mitattiin hieman korkeammat tulokset kuin Ruotsi, koska Stuk mittaa Helsingissä päivänäytteitä ja Ruotsissa osa näytteistä on pidemmän keräyksen kestäviä näytteitä. Esimerkiksi viikon keskimääräiset pitoisuudet ovat tietysti laimeammat kuin päivänäytteiden tulokset, Vesterbacka toteaa.

Ydinkoekieltosopimuksen noudattamista valvovalla CTBTO:lla on satoja mittausasemia ympäri maailman.

Niistä tarkkaillaan, ettei missään päin maailmaa tehdä ydinasekokeita.

Nyt CTBTO julkaisi kartan, jossa on Itämeren ympäristön radioaktiivisen säteilyn lähteen arvioitu sijainti. Myös Suomessa ollaan tekemässä mittaustulosten valmistuttua samantyyppistä kartta-arviota säteilyn lähteestä.

Suomen säteilyturvakeskus seuraa säteilypitoisuuksia ja on jatkuvassa yhteistyössä Itämeren alueen säteilyturvakeskusten kanssa. 

– Seuraamme radioaktiivisuutta ja vaihdamme havainnoistamme tietoja Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Tämän tilanteen osalta lisätietoja on odotettavissa ensi viikolla, Vesterbacka sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vanhimmat ensin
Vastaa
SaunaSivari
Kaikki jo tietää
Kyllä sen nyt taas kaikki tietää, missä vähän posahtanut, mutta kun ei uskalleta sanoa...
Mikään ei ole muuttunut näköjään...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pasi Lehmuspelto
Vast: Kaikki jo tietää
Mittausmenetelmät jatkuvasti tarkentuvat ja tyhjästä vouhottajat saavat lisää iloa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mietiskelijä
Vast: Kaikki jo tietää
Meinaatko, että Japanissa taas?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jylppy
Vast: Kaikki jo tietää
"SaunaSivari". Nämä on tosiaan näitä hyssynhyssyn juttuja joita joskus vahingossa vuotaa hiukan julkisuuteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
AdoAtero
Vast: Kaikki jo tietää
"Mittausmenetelmät jatkuvasti tarkentuvat ja tyhjästä vouhottajat saavat lisää iloa."

Voisitko kertoa tarkemmin, mitä tähän tapaukseen liittyvää kehitystä mittausmenetelmissä on viime aikoina tietojesi mukaan tapahtunut, ja mikä on tietolähteesi. Itse olen ollut siinä käsityksessä, että radioaktiivisuuden määrä on kyetty mittaamaan korkealla tarkkuudella pitkään.

On myös mielestäni aika erikoista, että kutsut Säteilyturvakeskusta "tyhjästä vouhottajaksi".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pasi Lehmuspelto
Vast: Kaikki jo tietää
Jo pelkästään minun työurani kuluessa mittausmenetelmät kehittyivät aivan huimasti, mittarit tarkentuivat, kevenivät ja halpenivat. Suomen säteilyturvakeskus on kansainvälisissäkin tarkasteluissa yksi arvostetuimpia alan tutkimuslaitoksia, joten sen rauhoitteluun kannattaisi pysyvän riitelijän Ado Ateronkin luottaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Kaiken hyvän alkulähde
Oi suuri ja mahtava ja niin edelleen..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä-tj
ihanaa punavihreät
Ilmankos tuolla ruskettuu hyvin.

jumatsuka
Samaa kieroilua kuin oli jo 1986
Tselnobylin paukahtaessa STUK leikki kuuromykkää. Suomen valvonta-asemilla mm. Nivalassa mittarit lauloivat hoosiannaa jo perjantaina ja työntekijät siitä soittivat STUKKIIN. STUK lupasi, että korjausporukka tulee maanantaina ja laittaa mittarit kuntoon. HA HA HA. Koko muu maailma, jossa katsottiin BBC:n uutisia tiesi, mitä oli tapahtunut, mutta Suomessa viranomaiset vaikenivat. Vasta seuraavana maanantai-iltana uutisoitiin asiasta ... koska Ruotsi kertoi tosiasiat suomalaisille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Samaa kieroilua kuin oli jo 1986
Muistan sen oikein hyvin. Ei puhuttu mitään Gdanskissakaan - tosin en ymmärtänyt kieltäkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Samaa kieroilua kuin oli jo 1986
Nimimerkki jumatsuka: "Tselnobylin paukahtaessa STUK leikki kuuromykkää. Suomen valvonta-asemilla mm. Nivalassa mittarit lauloivat hoosiannaa jo perjantaina ja..."

Noinhan silloin kävi. Silloin oli kuitenkin kyse äärimmäisen vakavasta tapauksesta, koko ydinvoimalan tuhoutumisesta.

Nyt kuitenkin uutisessa lukee: "Tällaisia pieniä muutoksia mitataan lähes vuosittain. Näillä ei ole ympäristövaikutuksia tai mitään vaikutusta ihmisten terveyteen. Näillä ei ole myöskään säteilysuojelullista merkitystä ihmisille, eli ei ole syytä mihinkään huoleen, säteilyturvakeskuksen johtaja Pia Vesterbacka vakuuttaa."

Miksi siis verrata tätä Tsernobyliin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää