Kirkko ja seurakunnat

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei hyväksy Länsirannan alueiden yksipuolista liittämistä osaksi Israelin valtiota

Jerusalem on pyhä kaupunki juutalaisille, kristityille ja muslimeille. Israelissa ja palestiinalaisalueilla sijaitsee useita kolmelle uskonnolle tärkeitä historiallisia sekä uskonnollisia kohteita.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei hyväksy Israelin suunnittelemia Länsirannan alueliitoksia, ilmenee arkkipiispa Tapio Luoman, Kuopion piispa Jari Jolkkosen ja Lapuan piispa Simo Peuran perjantaina kirjoittamasta avoimesta kirjeestä Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Sani Ibrahim Azarille.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu suunnittelee Länsirannan osien liittämistä virallisesti osaksi Israelin valtiota. Alueliitosprosessi on tarkoitus aloittaa heinäkuun alussa.

Kirjeessä piispat ilmaisevat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tuen Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon tekemälle rauhantyölle alueella. Kirkko toimii Israelissa, palestiinalaisalueilla ja Jordaniassa.

– Yhdessä teidän kanssanne toivomme ja rukoilemme oikeudenmukaista rauhaa kaikille Pyhällä maalla asuville, eri uskontoja edustaville sisarillemme ja veljillemme, niin juutalaisille, kristityille, muslimeille kuin muita katsomuksia tunnustaville. Yhdessä kirkkonne kanssa rukoilemme, että palestiinalaiset ja israelilaiset voisivat elää turvallisesti naapureina, kirjeessä sanotaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samalla he osoittavat tukensa Euroopan Unionin sitoumukselle tavoitella alueelle kestävää kahden valtion ratkaisua. EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell on lausunut kannanotossaan toukokuun lopussa, ettei EU hyväksy yksipuolisia alueliitoksia.

– Yksipuolinen palestiinalaisalueiden liittäminen Israeliin ei johda oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan, vaan suurempaan epäoikeudenmukaisuuteen, kasvaviin jännitteisiin, epävakauteen ja piittaamattomuuteen kansainvälisestä oikeudesta. Siksi emme voi hyväksyä nyt esillä olevia suunnitelmia Länsirannan liittämisestä Israelin osaksi, kirjeessä sanotaan.

Kirkkojen maailmanneuvosto ja Lähi-idän kirkkojen neuvosto lähetti EU:n ulkoministereille toukokuun alussa kirjeen, jossa EU:ta vaadittiin asettamaan sanktioita Israelille, mikäli alueliitokset toteutetaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko yhtyy vaatimukseen avoimessa kirjeessään.

Kuopion hiippakunta on Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon ystävyyshiippakunta Suomessa. Lapuan piispa Peura on Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomitean jäsen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
vexi
Kuinka monta tuhatta eroaa kirkosta?
Evankelisluterilaisen kirkon siipien suojassa toimii lukuinen määrä Israelin ystävyyspoppoita. Näille ainoa totuus Palestiinan alueen omistusoikeudesta löytyy Suuresta Kirjasta. Kirkkomme rohkea ja ryhdikäs päätös aikaansaa vääjäämättömästi eroamisia. Tämä toki otettiin huomioon päätöstä tehtäessä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ilkka Reinne
Poliittisiako valintoja
Yllättäviä kantoja kun he kuitenkin hiljaisesti hyväksyvät poikien sukupuolielinten silpomisen samojen toimijoiden osalta!

Julle
EVL. Lut kirkko lukekaa käsikirjanne huolella.
Luulis nyt kirkonmiesten tuntevan käsikirjansa. Lähi-idässä on ollut ja on kaksi valtauskontoa törmäyskurssilla. Vaikka mitä yritetään sinne saadaan rauhantila vasta sitten kun molemmat osapuolet myöntävät tosiasiat. Suomen kirkon kanta kertoo vain sen ettei ymmärretä tosiasioita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Reetori
Vieralla alueella
Krikon tehtävä ei ole politikoida.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit