Kotimaa

Nuorisojoukko heitti kiviä ja ampui ilotulitteita poliisia päin juhannusyönä – Sisäministeri: "erityisen huolestuttavaa"

Helsingin poliisi kertoi tiedotteessa, että ennen juhannusyön välikohtausta poliisi oli joutunut puuttumaan useita kertoja häiriökäyttäytymiseen Hietaniemen rannalla. Kuvituskuva.

Sisäministeri Maria Ohisalo tuomitsee poliiseihin juhannusyönä kohdistuneen väkivallan.

Nuorisojoukko heitti kiviä ja ampui ilotulitteita poliisia kohti Hietaniemen uimarannalla Helsingissä lauantai-aamuyöllä.

– Kiitos @HelsinkiPoliisi tilanteen rauhoittamisesta. Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen on tuomittavaa ja erityisen huolestuttavaa, kun viranomaisia loukkaantuu työtehtävissään. Toivon pikaista toipumista loukkaantuneille poliiseille... , Ohisalo kirjoitti Twitterissä lauantai-iltapäivällä.

Juhannuspäivästä huolimatta, tviitti keräsi kolmessa tunnissa 120 kommenttia.

Muutkin poliitikot ottivat Twitterissä kantaa Hietaniemen tapahtumiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Jani Mäkelä tviittasi ennen Ohisalon tviittiä "Miksi valtionjohto on hiljaa #Hietaniemi tapahtumista? Sallitaanko Suomessa mellakointi ja viranomaisten kivittäminen...?" liittäen mukaan Ohisalon lisäksi pääministeri Sanna Marinin, valtioneuvoston ja sisäministeriön Twitterin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Twitterissä #Hietaniemi oli lauantai-iltapäivänä yksi Suomen suosituimpia aihetunnisteita. Aiheesta siis keskusteltiin alustalla ahkerasti.

Arttu Laitala
Sisäministeri Maria Ohisalolta vaadittiin kannanottoa Hietaniemen väkivaltaisuuksiin Twitterissä.

Poliisi joutui käyttämään kaasusumutetta

Tilanne alkoi hieman ennen kahta, kun poliisi puuttui rannan koripallokentällä tapahtuneeseen kahden nuorisojoukon väliseen tappeluun.

Poliisi otti yhden henkilön haltuunsa selvittääkseen tilanteen. Kun henkilöä kuljetettiin kohti poliisiautoa, muu joukko alkoi lähestyä poliisia.

– Ennen tilanteen alkua poliisi oli puuttumassa tilanteeseen, johon poliisin kuuluukin puuttua, eli tappeluun. Kun tappeluun osallistunutta kuljetettiin autolle, alkoi muu nuorisojoukko ympäröidä poliisia ja käyttäytyä epäasiallisesti heittelemällä pulloilla ja kivillä, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisin tiedotteessa.

Osa nuorista ampui ilotulitteita poliiseja ja poliisiautoja päin. Paikalle hälytettiin lisää partioita ja poliisi käski joukkoa hajaantumaan. Lopulta poliisi käytti varoituksen jälkeen kaasusumutetta.

– Kun tilanne jatkui uhkaavana eikä poliisin käskyjä noudatettu, poliisi joutui käyttämään kaasusumutetta. Arvioimme parinkymmenen henkilön altistuneen kaasulle, Kanth kertoo tiedotteessa.

Tilannetta oli selvittämässä lopulta noin 30 poliisipartiota. Tilanne rauhoittui kolmen aikoihin aamuyöllä.

Autoja vaurioitui ja poliisit saivat vammoja

Poliisi otti kiinni viisi henkilöä, joista yksi pääsi kotiin ja neljä on edelleen kiinniotettuina. Henkilöt ovat alle 18-vuotiaita miehiä ja heitä syytetään tässä vaiheessa tutkintaa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonteosta.

Muutama poliisi loukkaantui välikohtauksessa lievästi. Tapahtuman aikana vaurioitui ainakin kuusi poliisiautoa ja kolme sivullisten autoa.

– Autoista on rikkoutunut ikkunoita ja niissä on lommoja. Lisäksi muutama poliisi on saanut jonkinasteisia vammoja ilotulitusraketeista, Kanth kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poliisi tiedottaa, että vielä tässä vaiheessa ei tiedetä miksi tilanne nuorisojoukossa eskaloitui. Poliisin tavoite on nyt selvittää, mistä joukkotappelu ja käytös poliisia kohtaan johtuivat.

Poliisi pyrkii olemaan yhteydessä paikalla olleisiin nuoriin ja heidän vanhempiinsa. Poliisin arvion mukaan juhannusta rannalla vietti useita satoja nuoria.

Uutista päivitetty klo 19.35 Twitter-poiminnoilla ja poliisin jatkotoimilla

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (55)

Vastaa
Koba
BLM aktivismia
Ainakin paikalla otetussa striimissä poliiseja pulloilla ja ilotulitteita ampunut ilmoitti kannatavansa BLM liikettä.Oli kyllä aivan kantasuomalainen tyyppi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: BLM aktivismia
Tämä on sosiaalisen median synnyttämä huhu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: BLM aktivismia
"Tämä on sosiaalisen median synnyttämä huhu"
Miten on mielestäsi "huhu" kun on Youtubessa nähtävissä, että näin todella on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: BLM aktivismia
Siis miten todellisuudessa on? Ainakin poliisi on kiistänyt BLM motiivin tähän riehuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: BLM aktivismia
Mankala, kysyt " miten todellisuudessa on?"
No todellisuudessa edelleenkin videolla ilotulitteita ampunut ilmoitti kannatavansa BLM liikettä.
Ei se nyt siitä vaan miksikään muutu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: BLM aktivismia
Siis yksi videolla esiintynyt tyyppi ilmoitti kannattavansa BLM-liikettä?. Mitä ne loput sitten kannatti muuta kuin tolkutonta ryyppäämistä? Miksi tästä spiti repiä otsikko "BLM aktivismia" ja syyttää tapahtumista vihervasemmistoa??
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: BLM aktivismia
"Mitä ne loput sitten kannatti muuta kuin tolkutonta ryyppäämistä? "
Eivät kertoneet videolla. Kannattaa kysyä kavereiltasi, ehkä heillä on tietoa. Kuvan ulkopuolelta kuului puhetta, mutta siitä ei oikein ottanut aina selvää. Puhuivat ilmeisesti jotain jännää suomensukuista kieltä, joka tavallaan kuulosti tutulta mutta ei siitä kuitenkaan mitään selvää saanut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: BLM aktivismia
1350: eivät olleet kavereitani.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Huolestuttavaa anarkiaa
BLM-liikkeen pyrkimys poliisin demonisoimiseen ja väkivaltaisten mellakoiden lietsontaan tuottaa näköjään tulosta Suomessakin. Tilanteessa kuvatulla videolla eräs nuori nimenomaan perusteli riehumista BLM-motiivilla. Tällaistako se rasismin vastustaminen on, poliisien kivittämistä? Tällaisenko puolesta suomalaiset ovat marssineet?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jylppy
Vast: Huolestuttavaa anarkiaa
Poliisin pitää vaan ottaa isompaa pamppua käyttöön niin loppuu se riekkuminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Huolestuttavaa anarkiaa
Nuoriso on aina ennenkin mellakoinut. Turha tässä on äärioikeiston riekkua ja syyttää rasismin vastustajia ja antifa-liikettä. Katsokaa omat nurkkanne ensin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eetu Nimi
Vast: Huolestuttavaa anarkiaa
Mihinköhän sinäkin Mankala pyrit? Peiliin et ainakaan ole ikinä katsonut. Tykkäät jauhaa äärioikeistosta ja polarisoida. Koita nyt vain hyväksyä, että ihmiset eivät ikinä tule haluamaan kommunismia. Se ei ole sinulta pois, jos joku on rikas. Jos sinulla on ruokaa pöydässä ja katto pään päällä, sekä vapaus yrittää, niin vallankumous ei ole perusteltua. Suomessa ei rasismia tai fasismia joka oikeuttaisi mihinkään toimiin. Häpeäisit!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Huolestuttavaa anarkiaa
Eetu on nyt ottanut juhannussimaa enemmän kuin lääkäri määrää. Kuka tässä on kommunismia Suomeen tuomassa? Kyse oli kännisen nuorisojoukon riehumisesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Huolestuttavaa anarkiaa
Nuoriso on aina ennenkin mellakoinut. Turha tässä on äärioikeiston riekkua ja syyttää rasismin vastustajia ja antifa-liikettä. Katsokaa omat nurkkanne ensin.
-----------------------
Ainahan nuoriso on kivittänyt poliiseja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Julle
Ahistaa
Iso harmi Kun on huono oppimaan uusia kieliä. Sukulaiskieltä unkaria en ymmärrä sanaakaan. Toki Viron kielellä tulee ymmärretyksi. Nyt alkaa olla pakko hakeutua tuulen suojaan Suomesta niiden kansakuntien pariin joiden johtajat toimivat kansalaistensa parhaaksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Ahistaa
Tervemenoa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jylppy
Vast: Ahistaa
Ainakin eläkepäiviä täytyy lähteä viettämään maahan joka ei vie itseään syvemmälle suohon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yrittäjä-tj
Vast: Ahistaa
Yltiösuvaitsevuus pakottaa meidät, maksajat polvilleen ja lopulta "pakenemaan".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Ahistaa
Maksaako yrittäjät veroja?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Total
Vast: Ahistaa
Mankala kyselee että maksavatko yrittäjät veroja. Itse veikkaisin että juuri Mankala
ei maksa! Ei tosin taida olla edes pelikohteena tällä viikolla. Mutta jatka ihmeessä
värikkäiden kommenttien parissa. Niin autat parhaiten niitä jotka ovat eri mieltä
kaikesta kanssasi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
RANDOM
Vast: Ahistaa
Mistähän ne verotulot tulevat? Siinäpä ajattelemisen aihetta.Ilman yrittämistä ei ole työtä eikä verotuloja.Raha ei tule taivaasta eikä sähkö seinästä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Ahistaa
Total veikkaa jälleen väärin. Ja jankuttaa vanhaa teoriaa, että kritiikkini lisää PS:n kannatusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Total
Vast: Ahistaa
PSia syytetään yhden asian puolueeksi. Monenko asian puolesta Mankala sitten
on innostunut? Tasan yhden. PSn mollaamisen. Ei sun eväillä olis varaa katsella
muita pitkin nenänvartta, ja arvostella samasta mikä on sen oman toiminnan
kulmakivi.
Mitään niin kamalaa ei vaikkapa mielenosoituksissa jatkossa voi tapahtua, että
Mankala ei pomppaisi pintaan kuin kumiankka puoltavien kommenttien kera,
jos rötöstelyyn on syyllistynyt se omaan agendaan hyvin istuva "parempien"
anarkistien sakki. Jumikuuppaisuus ei kaihda punavihreitäkään sävyjä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Ahistaa
Olenko jossain puolustellut mielenosoittajien tekoja? Olen ainoastaan todennut, että on puusilmäistä syyttää heti vihervasemmistoa, kun kukaan ei tiedä riehunnan motiiveista. Tuskin niitä on erityisesti ollutkaan. Kännisessä joukkiossa tyhmyys pakkaa tiivistyä. Äärioikeiston neidit aloittavat somehuhut matalalla lähtökynnyksellä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Total
Vast: Ahistaa
Uutiset maailmalta ovat kertoneet aiheellisista BLM-mielenosoituksista, ja ovat
vaikuttaneet myös Hietaniemen tapauksen analysointiin. Siitä ei tällä kertaa liene
ollut siellä kysymys, kuten totesitkin. Jotain vaikutteita muualta on kyllä saatu.

Tuttu ilmiö on, että hyvänkin asian pilaavat usein ainekset joiden päämotiivi
riehumiseen on käyttää kulloinenkin tilaisuus hyväksi ryöstelyn ja epäjärjestyksen
aikaansaamiseksi. Melkein "luvallista" toimintaa arkea piristämään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leif Michaelsson
Korona käy nuortenkin hermoille
Minä epäilen kyllä syyksi koronastressiä. Muutkin rähinät sopivat siihen. Jossain vaiheessa varsinainen asia unohtuu ja päästetään liika paineita pois.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Korona käy nuortenkin hermoille
Minä epäilen, että ne olivat ilmastonmuutoksesta huolissaan olevia nuoria.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Korona käy nuortenkin hermoille
Sebulon yrittää vierittää syytä viattomien niskaan
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää