Kotimaa

Siirtolaisuusinstituutti esittää maahanmuuttajille omaa tv-kanavaa

Suomessa on tällä hetkellä noin 250 000 maahanmuuttajaa. Luku kasvaa jopa seitsemän prosenttia vuodessa. Siirtolaisuusinstituutin johtaja Ismo Söderling esittää Siirtolaisuus-Migration –lehden viimeisessä numerossa, että Suomeen perustettaisiin yhteiskunnan ylläpitämä etnokanava.

Eri etnisille ryhmille on tärkeää saada tietoa omalla äidinkielellään. Kanavilla on myös symbolista arvoa, sillä omakielisten ohjelmien saaminen merkitsee myös tunnustusta kyseiselle ryhmälle.

Maahanmuuttajakanavaan tulisi kullekin etniselle ryhmälle toimitusaikaa suunnilleen sen mukaan, paljonko kyseiseen ryhmään kuuluu väestöä.

Ruotsinsuomalaisilla on esimerkiksi oma Sisuradionsa ja amerikansuomalaisilla Michiganissa Carl Pellonpaan rakastettu TV-tunti. Omakieliset ohjelmat edistävät muuttajien kotoutumista uuteen kotimaahansa, toisaalta kanavat antavat samalla muuttajille tukea heidän identiteettinsä ja juuriensa säilyttämisessä.

Maahanmuuttoon liittyvät paineet kannattaa purkaa mieluummin TV-studioissa kuin joidenkin maiden tapaan lähiöissä polttopulloja heittelemällä.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.