Kotimaa

Norppalive päättyi – sääksen pesää voi seurata koko kesän ajan

ERIIKA AHOPELTO /Arkisto
Arkistokuvaa saimaannorpasta.
Arkistokuvaa saimaannorpasta.

WWF:n Norppalive päättyi tältä vuodelta. 1. toukokuuta alkanutta suoraa lähetystä katsottiin yhteensä 1,2 miljoonaa kertaa.

– Kun avasimme Norppaliven, ennustimme näkevämme jälleen rauhallista ja leppoisaa köllöttelyä. Sitäkin pääsimme todistamaan, mutta ensimmäistä kertaa Norppaliven historiassa lähetyksessä nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä, toteaa tiedotteessa WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze.

Norppaliven kuvaamalle kivelle kapusi kaikkiaan kolme eri saimaannorppaa. Lähetyksessä aiempina keväinä viihtynyt Pullervo ei nyt esittäytynyt katsojille. Suomen tunnetuimmalla saimaannorpalla on kuitenkin kaikki hyvin. Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat onnistuivat kuvaamaan Pullervon toukokuussa Saimaalla eri paikassa.

Norppalive on osa WWF:n laajempaa Luontolive-sivustoa, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Luontolivessä seurataan yhä sääksiä, ja aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa ahman, kyyn, metsälintujen, metsäpeuran, liito-oravan ja järvilohen elämää. Lisäksi WWF avaa tänä kesänä vielä ainakin yhden ennennäkemättömän kameran.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kaikkien Luontoliven kamerahankkeiden tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista tai uhattuina olevista luonnonvaraisista eläinlajeista ja innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun tarjoamalla omakohtaisia luontoelämyksiä virtuaalisesti, sanoo WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

– Norppaliven yhteydessä muistutamme Saimaalla kalastavia siitä, että norppia voi parhaiten suojella vaihtamalla verkot norpalle turvallisiin kalanpyydyksiin, Tolvanen sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.