Suomi

Al-Holista tulevien vastaanottamiseen on varauduttu pitkään

Sosiaaliviranomaisilla on pitkälle viedyt suunnitelmat siitä, miten al-Holista tulevien asioita hoidetaan kotimaassa. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

Suomessa oli viime vuoden lopulla käynnissä mittava varautuminen al-Holista kotiutettavien vastaanottamiseen. Mahdolliset palaajat oli jaoteltu eri kuntien vastuulle sen mukaan, mistä nämä ovat lähtöisin.

Sosiaalitoimen vastaanottoyksiköt oli ohjeistettu ja saapujiksi arvioiduille valmisteltu jo huoneita valmiiksi. Lopulta Suomeen saapui ulkoministeriön tarkoin salatussa erikoisoperaatiossa vain kaksi orpolasta, jotka sijoitettiin kiireellisesti.

Valmistelut kotiuttamisten edistämiseksi jatkuivat, kunnes koronaepidemia pisti ne jäihin. Nyt Suomeen saapuneet perheet pääsivät leiriltä pois ja lähimpään Suomen konsulaattiin omin avuin. Laki velvoittaa tällöin avustamaan tulijoita, vaikka kotiuttamista ei ole muuten ole voitu aktiivisesti edistää.

Tukea radikalismista irtautumiseen

Leiriltä Suomeen odotetuille valmisteltuja mutta vaille käyttöä jääneitä tiloja on Lännen Median tietojen mukaan eräissä kunnissa pidetty valmiudessa koronatilanteen varalta. Huoneita on pidetty vapaina esimerkiksi sitä varten, että vanhempien koronatartunta aiheuttaisi tarpeen lapsen sijoittamiselle tai että lastensuojelulaitoksessa asuva lapsi jouduttaisiin eristämään tartunnan vuoksi.

Al-Holista tuleville naisille on suunniteltu exit-ohjelmaa, jonka avulla heitä tuettaisiin irtautumaan väkivaltaisesta ideologiasta. Ohjelmassa al-Holista palanneille naisille voidaan muun muassa nimetä mentorit, jotka keskustelevat heidän kanssaan Isisin väkivaltaisesta ideologiasta ja haastavat ajattelemaan asioita eri näkökulmista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jylppy
jepjep
Pääsevät jakamaan uusimmat tiedot/taidot.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: jepjep
Kenelle ja mitkä tiedot? Mitä siellä vanki/pakolaisleirillä on opetettu?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tjl57
Tervetuloa
Tervetuloa vaan tänne Hölmölään.