Kotimaa

"Suurin pelko on, että tulee sadepilviä, silloin meille tulee todella suuria ongelmia" – Ennätystulvien kanssa kamppailevassa Lapissa odotetaan kauhulla loppuviikolle ennustettuja sateita

Vesi on Rovaniemen keskustassa 4,5 metriä tavallista kesäpintaa korkeammalla.
Vesi on Rovaniemen keskustassa 4,5 metriä tavallista kesäpintaa korkeammalla.

Kemijoen tulvatilanteessa eletään nyt seesteistä tilannetta. Jos sateita ei tule, Lapin ely-keskuksen tulvavastaavan Timo Alaraudanjoen mukaan tulvan kanssa pärjätään jollakin lailla, kun virtaamat pysyvät nykyisellä tasolla.

Alaraudanjoen mukaan virtaamat ovat todella suuria vielä useita päiviä aina 7.–8. kesäkuuta saakka.

– Suurin pelko on, että jostakin tulee sadepilviä. Silloin meille tulee todella isoja ongelmia.

Alaraudanjoki on katsonut tarkkaan sääennustuksia. Hän on huolestunut, koska ensi viikon lopulle on luvattu sateita.

– Tänä päivänä ei pysty vielä mitään varmaa sanomaan.

Vesi on monen talon ihan pihapiirissä

– Monessa taloudessa kyllä eletään kriittisiä hetkiä sillä tavalla, että vesi voi olla ihan pihapiirissä. Kemijoen alueella näyttäisi siltä, että näissä korkeuksissa pysytään, Alaraudanjoki kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hänen mukaansa veden korkeus on enää muutaman sentin päässä vuoden 1993 ennätystulvasta, joka on säännöstelyn alettua ollut tulvahuippu Kemijoessa. Myös vuonna 1973 vettä oli yhtä paljon.

– Vedenpinta on nyt Rovaniemen keskustan kohdalla 4,5 metriä korkeammalla kuin tavallinen kesäveden korkeus. Kyllä se on hurjan näköinen.

Alaraudanjoen mukaan nyt yritetään kaikin keinoin Kemijärven Seitakorven ja Rovaniemen lähellä olevan Permantokosken voimalaitosten avulla säännöstelyä niin, että vedenpinta ei enää nousisi.

– Rantarakenteita, kesämökkejä ja varastoja on kymmeniä veden varassa. Tässä vaiheessa ei ole vielä pystytty kartoittamaan, miten paljon vahinkoja on syntymässä.

Vuoden 1993 ja 1973 ennätystulvista ollaan Rovaniemellä enää parin sentin päässä.
Vuoden 1993 ja 1973 ennätystulvista ollaan Rovaniemellä enää parin sentin päässä.
Vene on nyt paras kulkuneuvo.
Vene on nyt paras kulkuneuvo.

Vuoden 2005 tulva toi Kittilään kuuden miljoonan euron vahingot

Myös Kittilässä odotetaan pelolla tulevaa viikkoa eli miten Ounasjoen tulvatilanne etenee.

– Kittilässä on suoritettu tulvalento ja katsottu, miten paljon Kittilän yläpuolella on vielä sulamatonta lunta. Kyllä lunta ja vettä on vielä reilusti. Maanantaille ja tiistaille on luvattu lämpöaaltoa, silloin loput lumet lähtevät.

Silloin on mahdollista, että Kittilän alueella vesi nousee lähelle vuoden 2005 huippulukemia. Vuoden 2005 tulvissa Kittilään tuli kuuden miljoonan euron vahingot.

Tornionjoella vesi on vasta nousemassa

Tornionjoella vesi on vasta nousemassa. Siellä tulvahuippu on Alaraudanjoen mukaan 7.–9. kesäkuuta ja tulossa on ennätysmäinen tulva.

– Sadan vuoden historiassa vuonna 1968 on ollut iso tulva ja nyt on samanlainen tulossa.

Joka puolella Lappia on tehty suojatoimia. Kaikki kunnat, joissa tulvia on arvioitu tulevan, ovat tehneet tilapäisiä ja pysyviä penkereitä. Vanhoja penkereitä on korotettu ja tehty kokonaan uusia penkereitä hiekkasäkeistä.

– Omakotitaloihin on laitettu muovia ympärille, ajettu maita ja tehty monenlaisia penkkejä. Kauppoja ja apteekkeja on muun muassa suojattu. Toimenpiteitä on tehty lujasti ja varauduttu, että vahinkoja tulisi mahdollisimman vähän.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lapissa tulviin on varauduttu pysyvilläkin ratkaisuilla. Alaraudasjoen mukaan esimerkiksi Ivalojoella on jo 1980-luvulta alkaen tehty penkereitä ja varauduttu tuleviin tulviin. Tänä vuonna Ivalojoen penkereitä on vielä korotettu.

– Pellossa on tehty penkereitä ja vähäisessä määrin myös Rovaniemellä on tehty. Kittilässä käynnistyy pysyvän penkereen rakentaminen kesäkuussa eli kun tulvat laskevat, niin heti perään.

Jos vesisateita ei tule, tulvan kanssa vielä pärjätään.
Jos vesisateita ei tule, tulvan kanssa vielä pärjätään.

Pelkästään Rovaniemellä yli parisataa vapaaehtoista tulvatöissä

Alaraudanjoen mukaan kaikki tulva-asioihin jollakin tavalla liittyvät virkamiehet ovat nyt Lapissa varpaillaan. Niin pelastusviranomaiset, ely-keskukset, voimayhtiöt ja Suomen ympäristökeskus seuraavat tilannetta.

Pelkästään Rovaniemellä on yli parisataa ihmistä ilmoittautunut vapaaehtoisiksi avustustoimiin eli esimerkiksi auttamaan vanhuksia, jotka eivät itse pysty tulvan suojaustoimiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.