Kotimaa

Nyt saa taas matkustaa kotimaassa – varovaisuus mielessä

Veikko Wahlroos
Arkistokuva
Arkistokuva

Hallitus on muuttanut kantaansa kotimaan matkailusta. Tästä päivästä alkaen Suomessa saa matkustaa, kunhan noudattaa ohjeita koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Matkustamista pitää välttää sairaana. Jos sairastuu, on oltava yhteydessä matkustuspaikkakunnan terveydenhuoltoon ja lääkäriin saadakseen lisää toimintaohjeita.

Tarpeettomia kohtaamisia on vältettävä ja käsi- sekä yskimishygieniasta pidettävä huolta myös liikkeellä.

Matkailualan yritysten on sitouduttava turvallisuusohjeisiin, joilla minimoidaan tartuntojen riski. Tämä tarkoittaa muun muassa riittävää siivousta ja henkilökunnan koulutusta.

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat laatineet tarkemmat ohjeet matkailuun kotimaassa.

Ulkomaanmatkailua ei suositella. Jos ulkomaille matkustaa vastoin suositusta, matkan jälkeen on yhä jäätävä kahden viikon karanteeniin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) on tyytyväinen. Hän ehti jo aiemmin viikolla luvata matkailun aloittamista, kunnes sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi, ettei kotimaan matkailua suositella kesän aikana.

– Kotimaanmatkailun avaaminen on järkevä päätös. Matkailusta vastaavana ministerinä koen tärkeäksi saada Suomen matkailun ja talouden taas käyntiin, tietenkin turvallisuus edellä. On selvää, että matkailusektori on kärsinyt koronasta ja tilannetta voidaan helpottaa kotimaanmatkailun avulla. Koska tauti ei vielä ole ohi, vetoan sekä matkailijoihin että matkailuyrittäjiin siinä, että teemme kaikki osamme turvallisen matkailun puolesta”, sanoo Lintilä valtioneuvoston tiedotteessa.

Matkailusta ei ennakoida tässä vähäisten tautitapausten tilanteessa merkittävää viruslinkoa. Siihenkin kuitenkin varaudutaan, että koronatapaukset lisääntyvät alueellisesti.

Riskiryhmään kuuluvien on ennen kotimaanmatkaa syytä keskustella suunnitelmiensa turvallisuudesta hoitavan lääkärinsä kanssa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Mankkala
Ihmeellinen uutinen
Voisikohan joku ystävällisesti kertoa milloin koronakriisin aikana matkailu kotimaassa on ollut kiellettyä ellei oteta huomioon Uudenmaan hetkellistä eristämistä?
Tällainen uutinen että kotimaassa saa taas matkustaa on verrattavissa valeuutiseen, sillä eihän se ole kiellettyä ollutkaan vaan on ainoastaan suositeltu välttämään matkustamista.
Yrittääkö hallitus ottaa tästä muka jonkinlaisen sulan hattuunsa, sallimalla sellaisen mikä ei ole ollut kiellettyä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Ihmeellinen uutinen
Kysymys on suositusten päivittämisestä. Siirry selkokielisiin uutisiin, jos ei nämä jutut mene jakeluun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tiina Vasko
Mieti vielä kerran
Suosituksiahan nämä matkustamisen ohjeet ovat. Tulisi pitää mielessä että epidemiavaihe ei ole ohi; tapausmäärät eivät ole laskeet tarpeeksi suhteessa huippumääriin (pieniä). Suomessa HUSin alueen ulkopuolella testaaminen on olematonta THLn tilastojenkin mukaan. Nyt vielä koronapotilaiden päätyminen THLn rekisteriin vasta sairaalasta pääsyn jälkeen vääristää tosiasiassa hoidossa olevien tilastoa. Nyt näyttää sopivasti kesän alussa pitkään siltä että potilaita vain kotiutuu eikä uusia tule.

En lähtisi nyt edes ravintolaan tai terassille. Käytän kasvoilla suojusta asioidessa ja veikkaan, että jonkin ajan kuluttua tämä tapa yleistyy Turussa.