Kotimaa

LM:n tiedot: Suomi kasvattamassa ulkomaisten kausityöntekijöiden määrää useilla tuhansilla – 9 000 on tulossa maatilatöihin pääosin Ukrainasta

Viime kesänä ukrainalaisia kausityöntekijöitä riitti. Sairaanhoitaja Svetlana Kleochkina oli tullut Suomeen poimimaan mansikoita jo 11 kesänä.

Ukrainalaisia kausityöntekijöitä on tulossa Suomen maatiloille huomattavasti tähän asti tiedettyä enemmän.

Lännen Median tietojen mukaan Suomi on kasvattamassa ulkomaisen kausityövoiman kiintiötä tähän mennessä ilmoitetusta 4500:sta 9000:een.

Kysymys on kolmansista maista eli ennen kaikkea Ukrainasta saapuvista kausityöntekijöistä. Heitä tulisi ilmoitetun 4500:n lisäksi saman verran lisää.

Lännen Median tietojen mukaan hallitus on päättämässä kiintiön nostamisesta perjantaina. Alun perin neuvottelu piti olla keskiviikkona, mutta se siirrettiin perjantaihin pääministeri Sanna Marinin (sd) jäätyä vilustumisen vuoksi sairauslomalle. Jos Marinin sairausloma jatkuu, neuvottelu voi yhä siirtyä.

Ulkomaista kausityövoimaa on tullut joka vuosi yleensä noin 16 000. Koronaviruksen vuoksi rajat sulkeutuivat, ja tiloilla heräsi hätä, miten työt saadaan hoidettua ja sato korjattua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmansista maista ei kuitenkaan tämänhetkisen tiedon mukaan oteta Suomeen koko 16 000:n määrää, vaan kokonaismäärä on jäämässä 9 000:een. Näin ollen tiloilla tarvitaan yhä noin 7 000 suomalaista työntekijää.

Reilusta 16 000 kausityöntekijästä noin 9 000 on aiempina vuosina tullut Ukrainasta. Tänäkin vuonna suurin osa kausityöntekijöistä tulee Ukrainasta, mutta myös muista maista. Työntekijöitä on jo saapunut Suomeen.

Ukrainalaisten kausityöntekijöiden määrä on noussut koko koronakevään ajan. Pääsiäisen jälkeen Suomen hallitus ilmoitti, että EU:n ulkopuolelta otetaan 1 500 työntekijää. Sitten hallitus ilmoitti, että se sallii kevään ja alkukesän tarpeisiin 3 000 henkilön maahantulon EU:n ulkopuolelta.

Tilanne mutkistui huhtikuussa, kun Ukraina ilmoitti, ettei se päästä kansalaisiaan lähtemään mihinkään maahan. Ukrainalaisten kausityöntekijöiden pääsy Suomeen ratkesi lopullisesti hallitusten välisissä neuvotteluissa toukokuun alussa. Suomi kävi neuvottelut Ukrainan kanssa kahdenvälisesti.

Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikön Jaana Husu-Kallion mukaan hallituksen linjaama absoluuttinen lukumäärä ei ole se tärkein asia vaan ylipäätään se, kuinka aputyövoimaa saadaan EU:n ulkopuolelta.

– On alun alkaenkin ollut selvää, että 4 500:n määrää vielä kasvatetaan, mutta lopullisen luvun päättää hallitus. Esitämme hallitukselle lisätyövoimaa. Lukua täytyy selvästi kasvattaa, se on lähtökohta, hän kommentoi.

Husu-Kallion mukaan kausityöntekijäasia on perjantaina esillä hallituksen neuvottelussa.

– Päätettiin jo huhtikuussa 1 500:sta, mutta tulijoita on ollut vasta alle tämän. Näin tänään tiistaina uusimmat rajan tiedot, ja itsekin yllätyin, että tulijoita on ollut vielä alle 1 500.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraava charter-lento on tulossa Suomeen Ukrainasta perjantaina, ja siinä tulee taas vajaat 200 uutta työntekijää, jotka joutuvat ensin karanteeniin.

Husu-Kallio painottaa, että maatiloille tarvitaan ulkomaalaisten lisäksi ehdottomasti lisää kotimaisia, sitoutuneita työntekijöitä.

Tietoa kausityöntekijöistä odotetaan kiivaasti maa- ja marjatiloilla. Tulevan kesän sadonkorjuu on koronakriisin vuoksi ollut avoinna ja tilanne huolestuttava esimerkiksi yli tuhannella kotimaisella mansikkatilalla sekä muilla marja- ja hedelmätiloilla.

– Odotamme hallitukselta tietoa, joka on luvattu toukokuun loppuun mennessä. Haluamme tietää, kuinka paljon sadonkorjuuseen pääsee työvoimaa EU:n ulkopuolelta, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki kertoo.

– Sen jälkeen on helpompi katsoa eteenpäin, kun on raamit tiedossa.

Ilomäki toteaa, että moni tila ehti laittaa jo talvella sitovat työtarjoukset ulkomaille, mikä on hankaloittanut kotimaisen työvoiman palkkaamista.

– Ei voi olla niin, että tiloilla on rekrytoituna kahdet työntekijät päällekkäin.

Suomessa on käynnistetty tänä keväänä useita kampanjoita, joissa houkutellaan kotimaisia työntekijöitä kausitöihin maatiloille. Ilomäen mukaan osa tiloista on jo löytänytkin työntekijöitä ja osa työnhakijoista saanut töitä.

– Tilanne vaihtelee paljon, kun tiloja on koko Suomessa etelästä pohjoiseen. Avainsana on kuitenkin se, että työntekijä on sitoutunut työhönsä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Työn orjat sorron yöstä nouskaa
Ja vaeltakaa Suomen herrojen mansikkapelloille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tulevaisuus
Kuka sitoutuisi suomalaisiin ? Onko heitä enää ?
Tuntuu siltä, että hallitus on sitoutunut kaikkeen muuhun, paitsi meihin suomalaisiin. Se tuntuu olevan muutenkin yleinen trendi nykyään.suomalaisten ajattelussa. Mistä sellainen on peräisin? Kuulostaa melko itsetuhoisalta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Kuka sitoutuisi suomalaisiin ? Onko heitä enää ?
Vai niin? Ehkä Suomen Sisu on saanut sen aikaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Kuka sitoutuisi suomalaisiin ? Onko heitä enää ?
” Kuulostaa melko itsetuhoisalta.”
Sanoisin, että ei kuulosta, vaan se on sitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuka sitoutuisi suomalaisiin ? Onko heitä enää ?
Uutinen koskee ulkomaista kausityövoimaa ja nimimerkki Tulevaisuus kirjoittaa:
"Tuntuu siltä, että hallitus on sitoutunut kaikkeen muuhun, paitsi meihin suomalaisiin."

Nimimerkki Tulevaisuus nyt antaa hallitukselle aivan liian ison roolin.
Luin taannoin uutisen jossa yksi viljelijä kehui kuinka ahkeria ukrainalaiset työntekijät ovat. Lisäetuna heillä oli maatalouden tuntemus ja monilla se että ovat olleet jo useamman vuoden täällä töissä, tuntevat 'talon tavat' ja ovat valmiit töihin ilman perehdytystä.
Myös viljelijöiden oma etujärjestö MTK otti kantaa ulkomaisten kausityöntekijöiden puolesta.
Ei kai se siis mikään ihme ole että hallitus pyrkii turvaamaan kesän sadon.

Aina muuten voi myös miettiä kuluttajien roolia. Kuluttajat ovat tottuneet vaatimaan kaikkea mahdollisimman halvalla. Markkinatalous toimii, hinnat lasketaan alas käyttämällä halvempaa työvoimaa.
Itse muuten olen tämän ulkopuolella. Viljelen omat mansikkani ja sitä tulee sen verran että voi ylimääräiset jakaa muille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Kuka sitoutuisi suomalaisiin ? Onko heitä enää ?
Ja miten ajattelit, että hallitus ratkaisisi tämän kysymyksen? Pakottamalla maanviljelijät maksamaan parempaa palkkaa? Pakottamalla työttömiä pelloille suomalaisittain epäasiallisilla palkoilla? Välittämällä kiinnostuneita hakijoita maanviljelijöille itse? Ideoita?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rautis
Rautakoura
Vähissä ovat olleet Suomalaisten työntekijöiden tukipaketit. Englannissa palkansaajat saavat koronatukena hallituksen toimesta liitonkorvauksen päälle sen puuttuvan osan täydestä palkasta jolloin tulot eivät ole pudonneet. Suomessa ainakin minun kohdalla tuo marionettihallituksemme tuki tälle palkansaajalle on nolla euroa. Kieli pitkänä leivänpäällä kun muuta ei ole siihen laittaa tässä taas aamupalaa syöden odottelin kuulevani siitä meidän tukipaketista , mutta turhaan. Rahat annetaan edelleen vain yrityksillemitkä sitten lomauttavat ja irtisonovat työntekijöitään sekä näille "hyvää Suomesta" tyyppisille maatalousmiljonääreille mitkä sitten kaikkien saamiensa tukiaisten jälkeenkin vielä kehtaavat alipalkata työntekijänsä muista maista. Häpeällistä touhua. En osta "suomalaista" enkä halikkolaista mansikkaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Rautakoura
Marionettioppositio näitä yritystukia on vinkumassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.