Kotimaa

Koronakriisi vauhditti verkkokauppaa – Posti vastaa kasvavaan kysyntään lisäämällä ja päivittämällä pakettiautomaatteja

Jori Liimatainen

Vallitsevan poikkeustilan vuoksi verkosta tilattujen pakettien määrä on kasvanut ennätyksellisesti.

Posti vastaa verkkokaupan kovaan kasvuun lisäämällä ja uudistamalla pakettiautomaattejaan. Kesän aikana automaattien määrä kasvaa yli kahteen tuhanteen. Vuoteen 2022 mennessä yhtiön tavoitteena on 4 000 automaatin verkosto.

– Pian jopa 85 prosentilla suomalaisista lähin automaatti sijaitsee vain vajaan kilometrin etäisyydellä kotiosoitteesta. Arjen reiteille sijoitetut automaatit laajoine aukioloaikoineen ovat suomalaisten mieleen, Postin palvelupisteverkostosta vastaava johtaja Heiko Laubach sanoo yhtiön tiedotteessa.

Kesän aikana uusien automaattien asennuksen lisäksi myös ensimmäisten automaattien lukkoteknologiaa uudistetaan.

Huollon aikana automaatista ei voi lähettää paketteja eikä siihen voi ohjata lähetyksiä. Automaatissa jo olevia paketteja voi sen sijaan noutaa huollon aikanakin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Haluamme laajentaa automaattien käyttötapoja ja datan avulla kehittää taustajärjestelmiämme, joilla parannetaan asiakaskokemusta. Tulevaisuudessa asiakas voi esimerkiksi avata automaatin lokeron kännykästään Omaposti-sovelluksella, vinkkaa Laubach.

Verkoston laajentamisen vauhdittamisen lisäksi, Posti on perustanut joulun ruuhka-ajoista tuttuja väliaikaisia pakettien noutopisteitä koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilan ajaksi.

Paketteja myös lajitellaan ja kuljetetaan Postin noutopisteisiin tihennetyllä aikataululla. Myös kotiinkuljetuksia tehdään aiempaa laajemmin myös lauantaisin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.