Uutiset

THL järjestää webinaarin ja muistuttaa testaamisen tärkeydestä

Marttiina Sairanen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL muistuttaa, että kaikkien koronavirukseen sopivista oireista kärsivien kannattaa hakeutua testeihin. Oireita voivat olla kuume, yskä, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi tai ripuli.

– Koronavirustartunnan nopea toteaminen auttaa jokaista sairastunutta suojaamaan lähipiiriään mahdolliselta jatkotartunnalta. Testauksen lisääminen parantaa myös epidemian leviämisen ajantasaista seurantaa sekä torjuntatoimien oikean ajoituksen ja laajuuden arviointia, toteaa tiedotteessa ylilääkäri Taneli Puumalainen.

Testausketju alkaa terveydenhuollossa tehtävästä näytteenotosta, ja tämän jälkeen näyte tutkitaan laboratoriossa. Tällä hetkellä palvelujärjestelmän toimiluvalliset kliinisen mikrobiologian laboratoriot pystyvät tutkimaan THL:n mukaan akuutin koronavirustartunnan tunnistamiseen soveltuvalla PCR-testillä jo yli 8000 näytettä päivässä, mutta tavoitteena on kuitenkin kasvattaa edelleen jokaisen sairaanhoitopiirin ja keskeisten sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden näytteenotto-, testaus- ja tartunnanjäljittämiskapasiteettia.

Kuluvan viikon perjantaina 15. toukokuuta THL järjestää koronatestausta koskevan webinaarin. Kello 12–13 aiheesta ovat kertomassa Merit Melin, Niina Ikonen, Mia Kontio ja Carita Savolainen-Kopra. Tapahtuma on avoin kaikille.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.