Uutiset

3 000 kausityöntekijää lisää pääsee Suomeen – seuraava tilauslento ensi viikolla

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk), sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) kertoivat hallituksen ratkaisuista kausityövoiman saannin turvaamiseksi.

Huojentunut on sana, jolla maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola kuvaa tämän hetken tunnelmia sadoilla suomalaisilla marja- ja vihannestiloilla.

Näin siksi, että hallitus kertoi keskiviikkona 3 000 EU:n ulkopuolelta tulevan kausityöntekijän pääsystä Suomeen toukokuun puolestavälistä lähtien.

Jo tätä ennen hallitus antoi luvan tuoda 1 500 maatalouden kannalta kriittistä työntekijää, jotka saapuvat pääosin Ukrainasta.

– Tällä saadaan kevään ja alkukesän istutus- ja kunnostustöitä turvattua. Toukokuussa tiloilla tarvitaan yhteensä vähintään noin 4 000 työntekijää. Sadonkorjuussa loppukesästä ja syksyllä tuo tarve on sitten nelin-viisinkertainen.

Mäki-Hakolan mukaan erityisen tärkeää on, että tulijoista moni jatkaa työtekoa Suomessa kasvukauden ja sadonkorjuun loppuun.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Esimerkiksi kotimaan opiskelijat ja nuoret eivät välttämättä voi venyttää työssäoloaan syksystä, koska opinnot alkavat.

Mäki-Hakola on järjestänyt kausityöntekijöiden lentoja Suomeen Töitä Suomesta Oy:n kautta. Töitä Suomesta -yhtiön omistavat MTK, ProAgria Keskusten Liitto ja Suomen Kylät.

Hänen mukaansa seuraava kausityöntekijöitä kuljettava tilauslento Ukrainasta on tulossa Helsinki-Vantaalle ensi viikolla.

Mäki-Hakola toivoo, että Suomeen kausitöihin ulkomailta tulevat käyttävät näitä tilauslentoja, joissa karanteeni- ja kuljetusjärjestelyt sekä muut koronantorjumistoimet hoituvat varmasti kaikkien ohjeiden mukaan.

Kausityöläisten saanti Ukrainasta Suomeen oli jo hetken kokonaan uhattuna ja jäissä, kunnes Ukrainan hallitus alkuviikolla linjasi, että charter-lennot Suomeen ovat jälleen mahdollisia.

Kannustaakseen suomalaisia kausitöihin marja- ja vihannespelloille hallitus korottaa työttömyysturvan suojaosaa määräaikaisesti kahdellasadalla eurolla 500 euroon

Tämä tarkoittaa, että määräaikaisen muutoksen tultua voimaan työtön voi ansaita bruttona nykyisin 300 euron sijaan 500 euroa kuukaudessa ilman, että ansiot vähentävät hänen työttömyysetuuksiaan.

Määräaikaista uudistusta ei oikeudellisista ja hakuteknisistä syistä voida rajata vain maatalouteen, vaan se koskee muutakin työntekoa.

Mäki-Hakola uskoo, että myös tämä tilapäinen toimi tuo lisää työväkeä tiloille. Miten paljon, sitä on hänen mukaansa mahdoton etukäteen sanoa.

– Olimme Teollisuusliiton kanssa esittäneet mallia, jossa työtön olisi voinut työskennellä kuukauden menettämättä etuisuuksiaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös työpaikan vastaanottoa helpottavan liikkuvuusavustuksen käyttömahdollisuuksia laajennetaan määräajaksi.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas) mukaan suojaosaan ja liikkuvuusavustukseen tehtävät määräaikaiset muutokset pyritään saamaan valmiiksi kesäkuuhun mennessä. Hän ei avannut vielä liikkuvuusavustukseen tulevien muutosten yksityiskohtia.

Myös maatalousyrittäjien luopumistukea saavat voivat nyt poikkeustilanteessa ansaita kausitöissä.

– Kaikilla nyt päätetyillä toimilla halutaan varmistaa, että meillä on ensi syksynä kotimaisia marjoja, kasviksia, juureksia, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) listasi.

Marko Mäki-Hakola toivoo, että vielä saataisiin päätös jonkinlaisesta opiskelijoiden ja nuorten palkkatuesta, jonka turvin heitä saataisiin entistä enemmän työllistettyä tiloilla.

Uutista täydennetty kello 19.30.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Lisääntyykö maahanmuutto helpotusten myötä?
Tässä on nyt suuri kiusaus maailman pakolaisille suunnata katseensa Suomeen, joka näin tuntuvasti myöntää turvapaikanhakijoille uusia etuja. Mitä sanoo PS?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jylppy
Vast: Lisääntyykö maahanmuutto helpotusten myötä?
Ei tarvitse erikseen kaikesta kysellä persuilta, tietäähän tuon hölmömpikin että aivan takuulla alkaa taas väkeä valumaan hölmölää kohti. Kunhan edes Haavisto pysyisi kaukana lentokoneittensa kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tarkkailija
Vast: Lisääntyykö maahanmuutto helpotusten myötä?
Todennäköisesti PS kuten muutkin puolueet sanovat tässä kohtaa vain ja ainoastaan sitä, millä olettavat olevan posiitivinen vaikutus puolueen kannatukseen. Eiväthän ne koskaan mitään muuta sano.

Sen sijaan monet maatalousyrittäjät sanovat, että ihan kiva mutta ollaan vähän myöhässä. Niitä kausityöntekijöitä tarvittaisiin nyt. Käytännössä osa tuotannosta on jo menetetty.

Onkin erikoista, että vaikka hallituksessa istuu suuri maatalouden edunvalvoja - Keskusta - tässä asiassa ei ole oltu hereillä. Mansikanpoimintaan kyllä ehditään saada työntekijöitä mutta moni muu sato alkaa olla jo vaarassa. Käytännössähän byrokratia pyörii vielä sen aikaa, että hyvä jos niitä ukrainalaisia saadaan tänne edes kesäkuun alkuun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Lisääntyykö maahanmuutto helpotusten myötä?
PS menköön itse istuttamaan taimia ja keräämään satoa. Ei se niin vaikeaa voi olla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.