Kotimaa

Huoltovarmuuskeskus ostaa 12,5 miljoonaa hengityssuojainta – heinäkuuhun ulottuva sopimus perustuu suomalaisyrityksen suhteisiin maailmalla

Suojavarusteita saapui Kiinasta lentorahdilla Helsinki-Vantaalle huhtikuun puolivälissä.

Huoltovarmuuskeskus (HVK) on solminut heinäkuun alkuun ulottuvan sopimuksen hengityssuojainten jatkuvista toimituksista. Suomeen tuodaan 12,5 miljoonaa kirurgista suu- ja nenäsuojainta touko-heinäkuun välisenä aikana.

Tuotteet soveltuvat HVK:n mukaan hyvin koronaviruksen ehkäisyyn sairaalaympäristössä.

– Sopimus on tehty laadukkaita suojaimia jo aikaisemmin toimittaneen tehtaan kanssa. Kyseisen toimittajan 14. huhtikuuta Kiinasta Suomeen saapunut erä täytti VTT:n tekemissä testeissä kirurgisille suu- ja nenäsuojaimille asetetun standardin EN 14683 Type II -luokan suodatustehokkuusvaatimuksen, keskus kertoo tiedotteessaan.

HVK:n mukaan sopimus täydentää kotimaassa parhaillaan käynnistyvää suojaintuotantoa.

Nyt tehty pitkäkestoinen diili pohjautuu suomalaisen yrityksen hyviin suhteisiin maailmalla.

– Sopimus on hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeässä roolissa suomalaisten, Kiinassa toimivien yritysten kanssa rakentuva yhteistyö on suojainhankinnoissa. Yhteistyösuhteiden rakennuttua Huoltovarmuuskeskuksella on mahdollista saavuttaa kriisin alkuvaihetta parempi ja kestoltaan pidempi ennustettavuus kriittisten suojainvarusteiden saatavuudesta, tiedotteessa todetaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suojaimia saapuu myös monien muiden väylien kautta

Koronaviruspandemiassa suojaimiin on kohdistunut ennennäkemättömän kova kysyntä.

HVK kertoo toimivansa toimii suojainhankinnoissa täydentävässä roolissa ja hankkii osan Suomen tarvitsemista suojavälineistä sosiaali- ja terveysministeriön hankintaesitysten perusteella.

Huoltovarmuuskeskuksen tilausten lisäksi Suomeen saapuu koko ajan suojaimia myös esimerkiksi sairaanhoitopiirien, kuntien ja yksityisten terveyspalvelujen omien hankintakanavien kautta.

HVK nousi otsikoihin aiemmin huhtikuussa, kun sen epäonnistuneet suojainkaupat Kiinasta paljastuivat ja keskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema joutui eroamaan.

HVK:n väliaikaisena johtajana toimii Janne Känkänen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Mistä voisi ostaa edes yhden?
En ole yhtä verkostoitunut kuin Saksassa asuva isäni, joka vastasi kun kysyin mistä hän on ostanut omansa: mustasta pörssistä tyttöseni, mustasta pörssistä.

Apteekit kun ovat saaneet jotain myyntiin, ne on hamstrattu puolessa tunnissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
VanhaLauri
Kiina tartuttaa ja suojaa
Päättäjillä on iso palkka ilman vastuuta.
Kiinalaiset ymmärtää ottaa työ kotiin, ja tyhmät eurooppalaiset siirtää työt...