Kotimaa

Koronan uhreja nyt 90, luvusta puuttuvat sairaaloiden ulkopuoliset kuolemat – HUSin ylilääkäri: Suomessa koronakuolleisuus voi nousta Ruotsin lukuihin

Mauri Ratilainen
Ylilääkäri Asko Järvinen kertoi koronatilanteesta  tiedotustilaisuudessa maaliskuussa.

Helsinki

Suomessa oli lauantaihin mennessä todettu 3 681 koronatartuntaa, kertoo THL.. Määrä nousi perjantain luvuista 192 tartunnalla.

Koronatartunnoista 2 370 on todettu Uudellamaalla ja näistä reilu puolet Helsingissä.

Alustavan arvion mukaan koronasta on ehtinyt parantua 1 700 henkilöä Suomessa.

Kaikkiaan koronatestejä on tehty lauantaihin mennessä 55 600, mikä on noin 3 100 testiä enemmän kuin perjantaina.

Koronakuolemia Suomessa on raportoitu 90. Luvusta puuttuvat tällä hetkellä sairaaloiden ulkopuoliset kuolemat.

Esimerkiksi HUS ei raportoi THL:lle vanhusten hoivakodeissa koronaan kuolleiden määrää.

Koronaan kuolleiden ikä on tiedossa tällä hetkellä 70 henkilön osalta.

Alle 60-vuotiaita heistä on neljä, 60–69-vuotiaita neljä, 70–79-vuotiaita 20, 80–89-vuotiaita 30 ja yli 90-vuotiaita 12.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koko maailmassa koronaan on kuollut tähän mennessä noin 155 000 ihmistä koko maailmassa.

Kuolintilastojen kärjessä on Yhdysvallat, jossa virus on vaatinut noin 37 000 ihmisen hengen. Toiseksi eniten koronauhreja on Italiassa, jossa siihen kuolleita on tähän mennessä lähes 23 000.

Espanjassa koronaan on menehtynyt yli 20 000 ihmistä, Ranskassa lähes 19 000 ihmistä ja Iso-Britanniassa reilut 14 500 ihmistä.

Pohjoismaista koronakuolemia on raportoitu eniten Ruotsissa, jossa virus on vienyt jo 1400 ihmisen hengen. Tanskassa koronakuolemia on 336 ja Norjassa 161. Islannissa ei ole raportoitu yhtään koronakuolemaa.

Koronakuolemat Ruotsin tasoon

Suomessa koronakuolleisuus saattaa nousta samaan kuin Ruotsissa. Näin arvioi HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

– Pidän sitä hyvin mahdollisena. En toivottavana, mutta mahdollisena, sanoi Järvinen Ylen haastattelussa lauantaiaamuna.

– Aika lailla kuolleiden määrään vaikuttaa se, miten me pystymme suojaamaan meidän iäkkäitämme.

Ruotsissa koronaan oli kuollut ja siihen on sairastunut suhteellisesti merkittävästi enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Ruotsin väkiluku on noin kaksi kertaa suurempi kuin Suomessa.

Järvisen mukaan Ruotsin kuolleisuutta selittää osin se, että virus on levinnyt nopeasti vanhusten hoivakodeissa. Toisaalta Ruotsin tehohoitokapasiteetti on aika lailla käytössä.

– Tietysti on pieni mahdollisuus ja toiveet siihen, että tauti (Suomessa) kokonaan hiipuisi, mutta tällaiselle taudille pitäisin sitä vaihtoehtoa hyvin epätodennäköisenä.

Suomi on tällä hetkellä koronaepidemian viidennellä viikolla ja epidemian alkuvaiheessa. Järvisen mukaan epidemian kulkua kuvaava käyrä lähtee vielä nousuun.

Rajoitustoimien purkamista Järvinen ei pidä vielä ajankohtaisena. Rajoitusten purkaminen voisi johtaa niin kutsuttuun toiseen aaltoon, joka saattaisin olla vielä ensimmäistä aaltoa hankalampi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tartunnat massatapahtumista

Useat Suomen koronavirustartunnoista liittyvät massatapahtumiin, joissa tartunnan saanut on altistunut virukselle pidempiaikaisesti. Näin kertoi STT:n haastattelussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen.

Uuden koronaviruksen leviämisherkkyydestä ei toistaiseksi ole varmaa tietoa. Salmisen mukaan THL tekee parhaillaan perhetutkimusta, joka pyrkii osaltaan selvittämään sitä, minkä pituisen altistuksen koronaviruksen tarttuminen vaatii.

Lapset eivät ole koronalinkoja

Tiede yrittää eri puolilla maailmaa parhaillaan selvittää myös sitä, miksi osa ihmisistä sairastaa COVIC-19-taudin oireettomana, kun taas toisille koronavirus aiheuttaa vaikean hengitysvajauksen.

Esimerkiksi lapset eivät juurikaan kärsi koronaviruksesta, kun taas miehiin virus näyttää iskevän muita ankarammin.

– Lapset sairastavat keskimäärin virusten aiheuttamia hengitystie-infektioita aikuisia selvästi enemmän. Taudit saattavat olla jopa rajumpia, mutta tässä (koronaviruksen kohdalla) näyttää olevan täysin päinvastoin, sanoi HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen Ylelle.

Järvisen mukaan koulujen sulkeminen onkin vaikuttanut koronaviruksen leviämiseen vähiten kaikista käytössä olevista rajoituksista. Hänen mukaansa koulut voitaisiinkin avata ensimmäisten toimenpiteiden joukossa, kun koronarajoituksia ryhdytään purkamaan.

– Ja näinhän monet maat ovat nyt tekemässä, Järvinen totesi.

Suomi jäi ulos EU:n tarvikehankinnoista

Ilta-Sanomat kertoo, että sosiaali- ja terveysministeriö STM viivytteli EU:n yhteisissä koronatarvikehankinnoissa. Tästä syystä Suomi jäi ainoana EU-maana ulos mahdollisuudesta osallistua yhteenkään EU:n jättimäisistä hankintakierroksista.

Suomi joutuu siis hankkimaan suojaustarvikkeet omin voimin, kun samaan aikaan muut EU-maat voivat nauttia keskitetyn hankintakoneiston voimasta ja muista eduista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomi heräsi hankintasopimukseen liittymiseen viime helmikuussa, vaikka mahdollisuus siihen oli ollut milloin tahansa kesän 2014 jälkeen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Mankala
Outo tulkinta
Kyllä saa Suomessa korona räjähtää käsiin, jos Ruotsin lukuihin päästään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Outo tulkinta
Kun. Mutta nehän ovat kaikessa meitä edellä...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Roadrunner
Mitä uutisointia
Toimittajat vetävät taas juttuja lonkalta ja liioittelevat asioita.Kokonaislukumäärä sairastuneet ja terveet ovat alle normaalien kausi-influenssojen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hankala
tilastot
Testataanko kaikki kuolleet että oliko korona vai ei? Ihmisiähän kuolee jatkuvasti kuka mihinkin niin onko nuo tilastot vaan villi veikkaus että kuonka moni tänään oli koronaan sairastunut kuollessaan?