Analyysi: Pitääkö Suomen olla kriisissä omavarainen vai haetaanko hengityssuojaimia vaikka Kiinasta?
Oliko Kemiran hengityssuojainvalmistuksen myynti amerikkalaisyhtiölle vuonna 2000 suurikin huoltovarmuusvirhe, kun amerikkalaisyhtiö lopetti Vaasan tehtaan 15 vuotta myöhemmin?
Tämän päivän hengityssuojainkeskustelun näkökulmasta se näyttää valtavalta virheeltä, josta on jo huudettu vastuuseen silloista valtionyhtiöministeri Sinikka Mönkärettä (nyk. Laisaari). Ja varmaan vastuuta vieritetään pian myös silloiselle pääministerille Paavo Lipposelle.
Suomessa alkaa keskustelu, millaista huoltovarmuutta tässä maassa tarvitaan.
Vastakkain on ainakin kaksi näkemystä. Toisen mukaan pitää olla likimain täydellisesti omavarainen, koska Kiinasta saa vain epäkurantteja hengityssuojaimia.
Toinen ääripää muistuttaa, että sellainen omavaraisuus maksaa. Joudutaan pitämään yllä kilpailukyvyltään kannattamatonta tuotantoa. Se on vastoin talousteorian suhteellisen edun periaatetta, jossa kukin kansantalous keskittyköön sellaiseen tuotantoon, jossa se on hyvä.
Sotakokemukset vanhan omavaraisuuslinjauksen takana
Suomen nykyinen huoltovarmuuslinjaus löytyy valtioneuvoston päätöksestä vuoden 2018 joulukuulta. Sen mukaan huoltovarmuus rakentuu neljän periaatteen varaan: kansainväliset markkinat, oma monipuolinen teollinen pohja, vakaa julkinen talous ja kilpailukykyinen kansantalous.
Saman periaatepäätöksen seuraavassa lauseessa on ideologinen ydin: tukeudutaan toimiviin kansainvälisiin poliittisiin, taloudellisiin ja teknisiin yhteyksiin.
Ulkopoliittisen instituutin (UPI) johtava tutkija Harri Mikkola oli yksi kirjoittajista, kun UPI kolme vuotta sitten perusteellisesti arvioi huoltovarmuuden muutoksen suuntaa. Raporttia varten UPI:n tutkijat haastattelivat 27 huoltovarmuuden toteutuksen kannalta keskeistä henkilöä.
Mikkola on sittemmin kirjoittanut asiantuntija-artikkelin, jossa hän analysoi koronapandemian vaikutuksia Suomen huoltovarmuusajatteluun. Pandemia haastaa nyt ensi kertaa sotien jälkeen Suomen linjan.
Se on ollut hyvin erilainen kuin muilla mailla. Syynä ovat lähinnä Suomen sotakokemukset, mutta myös kulloinkin vallinneet uhkakuvat Suomen eristyksiin sysäävistä sotilaallisista kriiseistä.
Kansainväliset hankintaketjut Suomen etu
Kun koronaviruspandemia saadaan rauhoittumaan, poliitikot alkavat kiistellä, millainen huoltovarmuusideologia uudessa tilanteessa omaksutaan.
Palataanko kylmän sodan aikaiseen ajatteluun: varaudutaan pahimpaan ja selvitään yksin. Se oli vallitseva ideologia aina 1990-luvulle saakka. Vasta silloin "taloudellinen maanpuolustus" korvattiin laaja-alaisemmalla "huoltovarmuus"-käsitteellä. Vuonna 1993 perustettiin myös Huoltovarmuuskeskus, jonka organisaatiorakenne on näiltä ajoilta peräisin.
Vai jatketaanko vuoden 2018 huoltovarmuuslinjauksella, jossa omavaraisuuden rinnalla tukeudutaan kansainvälisen järjestelmän keskinäisriippuvuuksiin.
Kun asiaa kysyy Harri Mikkolalta, vastaus on, että kansainväliset hankintaverkostot ovat Suomen tapaisen avoimen talouden ratkaisu.
– Ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa. Suomi hyötyy kansainvälisistä verkostoista, mutta niihin sisältyy aina myös riski, sanoo Mikkola.
On olemassa myös vaihtoehto, joka lähtee täydellisestä omavaraisesta iskunkestävyydestä. Se tarkoittaa kansainvälisen työnjaon näkökulmasta päällekkäisen tuotannon ylläpitämistä, mikä on epätaloudellista. Silloin ei ole kyse vain hengityssuojaimia valmistavasta tehtaasta, vaan esimerkiksi kemikaalien, koneiden ja laitteiden ja jopa perusrakennustarvikkeiden tuotannon käynnistämisestä.
Kun valtioneuvoston päätöksen loppuosassa puhutaan vakaasta julkisesta taloudesta ja kilpailukykyisestä kansantaloudesta, tällaiset ratkaisut eivät taida niitä tavoitteita edistää.
Ideologisesti kirkkaiden ääripäiden väliin mahtuu tietysti niiden sekoitusten kirjo.
– Tulevaisuudessa tarvitsemme paitsi kotimaista huoltovarmuusosaamista ja varmuusvarastoja, myös varajärjestelminä vaihtoehtoisia hankintalähteitä tai toimitusreittejä. Tehottomuuden hyväksyminenkin saattaa olla tarpeen kriisiajan toimintojen jatkuvuuden turvaamiseksi, Mikkola arvioi.
Kemira sai hyvän myyntivoiton hengityssuojaintehtaan kaupassa
Palataan vielä Kemiran suojaintehtaan myyntiin. Sen nimi oli vuonna 2000 Kemira Safety.
Kemira sai myynnistä hyvän hinnan, 17 miljoonaa dollaria. Se oli enemmän kuin Kemira Safetyn liikevaihto. Myyntivoittoa tuli 12 miljoonaa dollaria.
Myynti oli vain pieni osa Kemiran keskittymisestä sellaisten tuotteiden tekoon, jossa se oli oikeasti hyvä. Kauppa noudatti siis talousteorian mukaista suhteellisen edun periaatetta.
Kemira teki siis hyvät kaupat. Mutta tekikö joku muu virheen, koska ei estänyt kauppaa?
