Uutiset

Saimaannorppaa turvaavat verkkokalastusrajoitukset astuvat voimaan keskiviikkona – Rajoitusten voimaan ei uskota Luonnonsuojeluliitossa

ERIIKA AHOPELTO

Keskiviikkona, 15. huhtikuuta, astuvat voimaan saimaannorpan kuuttien suojaksi asetetut verkkokalastusrajoitukset. Rajoitukset jatkuvat kesäkuun loppuun asti. Luonnonsuojeluliiton mielestä nykyiset verkkokalastusrajoitukset eivät turvaa saimaannorpan kannan kasvua. Rajoitukset ovat liiton mielestö puutteellisia niin alueellisesti, ajallisesti kuin pyydystyyppien osalta.

Luonnonsuojeluliitto kertoo tiedotteessaan, että lumen ja jään puute vaikeuttivat norppien pesintää merkittävästi, ja moni kuutti syntyi avojäälle. Useat ilman pesän suojaa jääneet kuutit ovat joutuneet tänä talvena petoeläinten saaliiksi. Tämän talven kaltaisina huonoina pesintävuosina myös keväinen pesälaskenta jäi puutteelliseksi. Liiton mukaan on todennäköistä, että tältä vuodelta luotettavaa arviota syntyneistä ja pesäkuolleista kuuteista ei saada. Myös kannan kasvuun voi tulla selkeä notkahdus viime vuoden runsaasta, yli neljänsadan yksilön saimaannorppakannasta..

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Koska leudot talvet yleistyvät ilmastokriisin myötä, on entistä tärkeämpää ottaa käyttöön kaikki suojelukeinot. Tärkein niistä on kalanpyydyskuolemien lopettaminen. Se on mahdollista, jos tahtoa löytyy, toteaa Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen.

Luonnonsuojeluliitto vetoaa Saimaan kalastajiin, jotta he jättäisivät verkot naulaan ja kalastaisivat norppaturvallisilla tavoilla myös kalastusrajoitusalueiden ulkopuolella.

Tällä hetkellä verkkokalastusrajoitukset ovat voimassa vain saimaannorpan synnytyspaikkojen läheisyydessä. Liitto kertoo, että saimaannorppaa esiintyy avovesiaikaan kuitenkin lähes koko Saimaalla. Tutkimusten mukaan juuri nuoret norppayksilöt pyrkivät asettumaan levinneisyysalueiden reunoille. Reuna-alueilla verkkokalastusrajoitukset ovat liian suppeita tai niitä ei välttämättä ole lainkaan. Näillä alueilla olisi erittäin tärkeää parantaa kalastusrajoituksia, jotta alueiden vähälukuiset norppakannat saataisiin suojeltua.

Nykyiset verkkokalastusrajoitukset eivät myöskään koske muikkuverkkoja. Vuonna 2018 saimaannorppia tukehtui muikkuverkkoihin. Rajoitusten päättyminen kesäkuun lopussa on myös johtanut siihen, että kuuttien verkkokuolemat ovat siirtyneet keväästä heinäkuulle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Julle
Suo siellä, vetelä täällä
Pikkuisen ihmettelen Luonnonsuojeluliiton ajatuksen juoksua ja ahdasmielistä ajattelua. Tottahan se toki on, että norppa on söpö eläin. Mutta verkkokalastuskielto vie terveellisen kalaruoan monen suomalaisen ruokapöydältä. Olen pari kertaa saanut vierailla kaverin luona joka asustelee Saimaan rannalla, hän väittää, että norppa ei ole enää uhanalainen laji vaan niitä on monikertainen määrä "viralliseen" laskentaan verrattuna. Saimaalla ovat vastakkain kalastajien työpaikat ja norpan suojelijat Joskus tunteet kuumenevat niin, että virkavallan pitää niitä jäähdytellä. Saimaan järvialuetta tuntevat kalastajat väittävät, että ongelmaan on kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Eristetään norpat pariin kolmeen usean neliökilometrin suuruiseen Saimaan suojaisaan poukamaan jossa ne voivat lisääntyä turvallisesti, niiden hyvinvointia ja lisääntymistä on helppo tukea. Elinkeinona tärkeä verkkokalastus pitää saada jatkua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Suo siellä, vetelä täällä
Saimaalla kalastaa verkoilla enää muutama äkkiväärä äijä. Norppa on heille suteen verrattava vihollinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.