Kotimaa

Suomen viides ydinvoimayksikkö lähempänä tuotantoa kuin koskaan – 11 vuotta myöhässä

Mikael Rydenfelt
Olkiluoto 3. on edennyt hitaasti monien vastoinkäymisten vuoksi. Kuvassa reaktorihalli elokuussa vuonna 2017.
Olkiluoto 3. on edennyt hitaasti monien vastoinkäymisten vuoksi. Kuvassa reaktorihalli elokuussa vuonna 2017.

Vastoinkäymisistä ja viivästymisistä toiseen edennyt Olkiluoto 3 -ydinvoimala on nyt lähempänä sähköntuotannon aloittamista kuin koskaan.

Laitoksen omistava Teollisuuden Voima Oyj (TVO) jätti keskiviikkona polttoaineen latauslupahakemuksen Säteilyturvakeskukselle (STUK).

Sekin tosin myöhästyi, sillä polttoaineen lataamisen oli tarkoitus alkaa jo tämän vuoden helmikuussa.

TVO:n oman arvion mukaan latausluvan saaminen kestää muutamia kuukausia. Sähköntuotantoon Olkiluoto 3 tuskin ehtii tämän vuoden puolella.

Latausluvassa on kyse siitä, saako TVO alkaa ladata ydinpolttoainetta reaktoriin.

Kun lupa saadaan, polttoaine asennetaan reaktoriin, paineastian kansi suljetaan ja laitosyksikön koekäyttö aloitetaan. Polttoaineen lataamisen yhteydessä ydinlaitos muuttuu ydinvoimalaitokseksi, vaikkei sähköä vielä tuotetakaan.

Olkiluoto 3 hinta on liki kaksinkertaistunut alkuperäisestä. Sen piti maksaa 3,2 miljardia euroa, mutta tuoreimman TVO:n arvion mukaan hinta on 5,5 miljardia euroa

Laitostoimittaja Areva-Siemens -konsortion joulukuussa 2019 toimittaman aikataulun mukaan polttoaineen asennuksen oli suunniteltu toteutuvan kesäkuussa 2020, sähköntuotanto olisi alkanut marraskuussa 2020 ja säännöllinen sähköntuotanto maaliskuussa 2021. Nyt siitä myöhästytään.

TVO on Pohjolan Voiman 57-prosenttisesti omistama yhteisyritys, joka tuottaa sähköä Eurajoen Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa kahdella laitosyksiköllä.

Olkiluoto 3:n piti alun perin valmistua vuonna 2009.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
yxxy
Vielä virtaa -brittisarja on pisin tv-sarja.Olkiluoto III vastaava suomalais...
Voiko vielä tämänkin päivän kokea......?
Ehkäpä ydinvoimalaitoksen turvataso vielä valuuttaa tuleviakin sukupolvia pitkällä, tuottavalla elinkaarellaan...ja maksaa itsensä kuiville.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.