Kotimaa

Korona levinnyt Suomessa useisiin hoivakoteihin – kolme vanhusta on kuollut, henkilökunnalla ja hoivattavilla useita tartuntoja

Ulkomailla on kuollut paljon vanhuksia, kun korona on päässyt leviämään vanhustentaloihin. Yhdysvalloissa kuoli yksittäisessä hoivakodissa yli 35 vanhusta
Ulkomailla on kuollut paljon vanhuksia, kun korona on päässyt leviämään vanhustentaloihin. Yhdysvalloissa kuoli yksittäisessä hoivakodissa yli 35 vanhusta

Useissa suomalaisissa hoivakodeissa on havaittu koronavirustartuntoja henkilökunnalla ja vanhuksilla.

Kolme ihmistä on kuollut ja useat ovat saaneet tartunnan hoivakodissa, joka kuuluu Ylä-Savon sote-kuntayhtymään. Tartunnat on vahvistettu laboratoriotesteillä.

Tartuntoja on sekä hoidossa olevilla vanhuksilla että terveydenhuoltohenkilöstöllä.

Kuntayhtymän johtavan lääkärin Anssi Uutelan mukaan koronavirukseen kuolleet kolme henkilöä ovat "hyvin iäkkäitä".

Viruksen tartuntaketjut on kuntayhtymän mukaan tunnistettu. Tartunnan saaneet on asetettu eristykseen ja mahdollisen altistuksen saaneet ovat karanteenissa.

Yksityisten hoivayritysten Mehiläisen ja Esperi hoivakodeissa on niin ikään havaittu koronavirustartuntoja, Yle kertoi perjantai-iltana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kyse on Esperin ja Mehiläisen mukaan yksittäisistä tartunnoista.

Esperin hoivakodeissa tartuntoja on ainoastaan henkilökunnalla, mutta Mehiläisen vanhustentaloissa tartuntoja ovat saaneet henkilöstön lisäksi myös siellä hoidettavat vanhukset.

Yhtiöt eivät kerro, missä päin Suomea sijaitsevissa vanhustentaloissa virusta on havaittu.

Ensimmäiset hoivakotien koronatartunnat havaittiin Suomessa tällä viikolla.

Tartuntoja on ainakin Uudellamaalla kahdessa hoivakodissa ja Jyväskylässä yhdessä hoivakodissa.

Ulkomailla on kuollut paljon vanhuksia, kun koronavirus on levinnyt hoivakoteihin.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa kuoli yksittäisessä hoivakodissa yli 35 vanhusta. Ruotsissa koronavirustartuntoja on Aftonbladetin mukaan havaittu jo yli 90 paikkakunnalla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Jannis_H
Elämä
Tämä on juuri se mitä ei saisi tapahtua. Vanhat ihmiset joista moni on riskiryhmää, pitäisi varjella tältä ja mitä tapahtuu, ei turvassa edes ammattilaisten hoivassa.
No, onhan niitä äänenpainoja jo kuultu missä eutanasiaa pitäisi laajentaa.
Mutta näillä ihmisillä on elämä ja omaiset.
Kaiken elämän piti olla arvokasta, mutta oletteko kuulleet sisäministerin parahtavan tästä?
Itse en ole vanhaa äitiäni käynyt katsomassa kolmeen viikkoon koska en testaamattomana ole varma kannanko virusta enkä myöskään halua, että levitän tartuntaa hoivakodin muihin vanhuksiin tai henkilökuntaan.
Puhelinsoittoja vain.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
PeterPan
Vast: Elämä
Eikös hoivakodeilta lopu fyffet ja "finanssielämä" yhden vuodepaikan osalta sillä hetkellä, kun k.o. asukas siirretään julk. terveydenhuollon tehohoitoyksikköön? Elämän arvostaminen on aika joustava juttu: Pohjois-Koreassa ei kuulemma ole ainuttakaan koronatartuntaa, vaikka kauppa Kiinan 1000 km:n rajalla käy kuin siimaa. Israelin ulkomaantiedustelu hankki satamäärin respiraattoreita, kun nähtiin, että muuten k.o. valtion 90-100 vuotiaat veteraanit kuolevat muuten kuin kärpäset. Onko elämä suhteellista? Entä raha?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.