Tutkimus: Geenit selittävät koulumenestystä hyvin vähän

TS Arkisto / Lennart Holmberg
TS Arkisto / Lennart Holmberg

Geneettinen perimä ei selitä koulumenestystä, vaikka geenien ja koulutukseen käytetyn ajan väliltä löytyy yhteys.

Kansainvälisessä vertailututkimuksessa yhdistettiin yhteensä 125 000 ihmisen koulutussaavutukset, joiden vaihtelusta vain noin kaksi prosenttia voitiin selittää geneettiseen identifikaatioon liittyvällä vaihtelulla.

Tutkimusryhmässä mukana olleiden Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan tulos tukee modernin koulutustutkimuksen käsitystä ympäristön ja muiden tekijöiden vahvasta roolista koulumenestyksen saavuttamisessa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä voimakkuudella geneettisen taustan vaikutus ilmenee. Tavoitteena oli myös selvittää, onko käyttäytymiseen liittyvässä genetiikkatutkimuksessa sellaista tutkimusta, jossa tehdään liian voimakkaita johtopäätöksiä.

– Tutkimus vahvisti epäilyä. Varsinkaan pieniin aineistoihin perustuvista, eikä myöskään nyt julkaistavista tuloksista voida kuitenkaan tehdä yhteiskunnallisia tai jopa syrjintään johtavia johtopäätöksiä, toteaa tutkimuksen toteuttanut laaja kansainvälinen yhteiskunnallisen genetiikkatutkimuksen yhteenliittymä.

Tutkijoiden mukaan vertailututkimus osoitti lisäksi metodit ja suunnan, johon yhteiskunnallisten ilmiöiden geneettisessä vaikutustutkimuksessa voidaan edetä.

Seuraavaksi konsortio paneutuu riskinottoon liittyvien asenteiden mahdolliseen geneettiseen taustaan.

Oulun yliopistosta tutkimuksen tekoon osallistuivat professori Marjo-Riitta Järvelin ja tutkijatohtori Marika Kaakinen lääketieteellisestä tiedekunnasta sekä professori Rauli Svento taloustieteiden tiedekunnasta.

Tutkimus julkaistaan tänään Science-aikakauslehdessä.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Kadunmies
Toisin sanoen
oppilaan kulttuuritausta vaikuttaa koulumenestykseen. Mutta senhän me jo tiesimmekin - vilkaiskaapa vaikka tiedenobelistien listaa. Sieltä löytyy todella paljon yhden tietyn kansanryhmän jäseniä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vapaavalinta
Geenit, ympäristö vai itse vaan
Olen oikeastaan yllättynyt geenien noin vähäisestä vaikutuksesta, olisin luullut vähän enemmän. No, hyvä että tutkitaan, kun tuntuu että eugeniikka on alkanut taas nostaa rumaa karvaista päätään.

Kun nyt näyttää siltä, että ympäristö, kasvatus ja kokemukset ovat äärimmäisen tärkeitä oppilaan menestykselle, niin mites tätä tulkitsevat ne, jotka uskovat, että kaikki on aina vain itsestä kiinni? Onko joku vain sylivauvasta asti laiska, huono, paha, tyhmä jne? Ihan omaksi huvikseen? Jotkut vain valitsevat syrjäytymisen, työttömyyden, köyhyyden, sairauden, alkoholismin, rikollisuuden jne koska se on niin kivaa? Vähän siihen tyyliin tälläkin palstalla välillä kommentoidaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tilastoharha
Epäonnistunut Tutkimus
Geenit määräävät luontaisen älykkyyden, mikä vaikuttaa ratkaisevasti oppimiskykyyn.
Tutkimukset epäonnistuvat joskus.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »