Kotimaa

Lentoliikenne jysähti syvään ilmakuoppaan – Finnair voi selvitä kuohuista muita vähemmällä valtionyhtiöasemansa ansiosta

Jorma Mäntynen toimii johtajana suunnittelutoimisto WSP Finlandissa. Aikaisemmin hän työskenteli liikennetekniikan professorina Tampereen teknillisessä yliopistossa ja profiloitui jo tuolloin erityisesti lentoliikenne- ja rautatielogistiikan asiantuntijana. Nyt nähdään globalisaation klaavapuoli. Lentoliikenteen avulla on aikaisemmin saatu aikaan paljon hyvää kruunapuolelle, hän sanoo.

– Keskeinen kysymys on, palautuuko kaupallinen lentoliikenne enää ennalleen ja jos, niin millä aikataululla, sanoo alaa työkseen seuraava WSP Finland -konsulttiyhtiön Business&Logistics-yksikön johtaj...

tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Kokeile TS digiä
1kk eurolla.
Tilaus päättyy automaattisesti.

Tutustu 1 kk 1 €
Olen jo tilaaja
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Mietiskelijä
Itsekkyys kunniaan
Jotain hyvääkin koronasta. Toivottavasti ja todennäköisesti aivan kohtuuttomaksi muodostunut vapaa-ajan tarpeeton lentomatkustaminen saa nyt sellaisen iskun, että se ei siitä toivu.
Kun koronaepdemiasta on toivottu on valtiovallan ryhdytttävä toimiin kotimaan matkailun edistämiseksi. Reilut matkustusverot käyttöön ulkomaan lennoille. Samalla "osta kotimaista" kampanjat käyntiin ja kunnon käsittelymaksut Kiinan roinalle.
Kotimaista taloutta, todellisuudessa vailla vaikutusta olevat, rajoittavat ilmastonpelastustoimet voitaneen myös heittää romukoppaan.
Nyt on aika suunnata katse tiiviisti omaan napaan, koska niin tulevat tekemään muutkin valtiot.
Samoin ulkomaisen työvoiman käyttöä tulee vaikeuttaa, siihenkin on kyllä keinot EU-sopimuksia rikkomatta.
Suomen talous on vahvasti kotimaan kulutuksen varassa nyt ja vielä enemmän tulevaisuudessa. Nyt ei kannata olla mallioppilas eikä liian kiltti. Siinä jää takuulla muiden jalkoihin. Pahalta tosin näyttää, kun hallitustamme katsoo.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.