Kotimaa

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen: "Minulle ei ole tehty mitään konkreettista ehdotusta nyrkistä"

Joel Maisalmi
Puhemies Matti Vanhanen kiistää turvallisuusneuvoston perustamissuunnitelmat.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk) kiistää, että presidentti Sauli Niinistö olisi keskustellut hänen kanssaan erillisen turvallisuusneuvoston eli niin sanotun nyrkin perustamisesta.

– Presidentin kanssa keskustelemme suhteellisen säännöllisesti tästä yleisestä tilanteesta, mutta hän ei ole minulle tehnyt mitään konkreettista ehdotusta nyrkistä, Vanhanen sanoo Lännen Medialle.

Iltalehti kertoi lauantai-iltana, että presidentti Sauli Niinistö olisi esittänyt pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitukselle ajatuksen erillisen nyrkin perustamisesta.

Iltalehden tietojen mukaan Niinistö olisi tehnyt esityksensä perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin sanotussa tp-utvassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lehti oikaisi uutisointiaan sunnuntaina: Niinistö oli esittänyt ideansa hallitukselle suullisesti ja sähköpostitse, mutta asiasta ei keskusteltu tp-utvassa.

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi Iltalehden tietoja Twitterissä.

Iltalehden omien tietojen mukaan Sanna Marin piti Niinistön esitystä erittäin epäsopivana. Osapuolten äänenpainot nousivat kokouksessa.

– Minun käsitykseni on se, että eduskunnan, hallituksen ja tasavallan presidentin välinen kolmio toimii tässä kriisissä hyvin. Tämän kolmion jokaisella sivustalla käydään paljon keskustelua tilanteen hoidosta ja ratkaisuvaihtoehdoista, mutta tällaista vastakkainasettelua, jota Iltalehti rakentaa, en allekirjoita, Vanhanen sanoo.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen ei ole tp-utvan jäsen.

Sanna Marin ja presidentti Niinistö molemmat kiistivät Iltalehden tiedot Twitter-tileillään. Molemmat kirjoittivat sanasta sanaan saman tviittauksen todeten, että "tp-utvassa ei ole sanallakaan käsitelty minkäänlaisen erityisryhmän perustamista koskien vallitsevaa kriisiä. Perjantain keskustelu oli tavanomaiseen tapaan hyvähenkinen."

Vanhasen mukaan käytäväkeskusteluissa sen sijaan käydään useinkin keskusteluja johtamisjärjestelmistä ja niiden muuttamisesta koronakriisin keskellä.

– Minullekin erä ihminen esitti, että rooleja pitäisi muuttaa, mutta sanoin hänelle, että tuen voimassaolevaa järjestelmää, jossa johtovastuu on hallituksella ja pääministerillä.

Myös pääministeri Sanna Marin (sd) kiisti, että Niinistö olisi ehdottanut nyrkin perustamista.

Tasavallan presidentin mukaan uuteen kriisiolojen johtoryhmään olisi tullut edustus puolustusvoimista, poliisista, valtioneuvostosta ja esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksesta.

Sen johtoon olisi nimitetty kokenut virkamiestaustainen henkilö, tässä tapauksessa todennäköisesti entinen Huoltovarmuuskeskuksen johtaja ja entinen pääministerin valtiosihteeri Raimo Luoma, joka on koulutukseltaan juristi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomessa toimii jo nyt turvallisuuskomitea, jonka tehtävänä on avustaa valtioneuvostoa ja ministeriöitä laajoissa kokonaisturvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Komitea kertoo seuraavansa Suomen turvallisuusympäristön ja yhteiskunnan kehitystä sekä sovittavansa yhteen kokonaisturvallisuuteen liittyvää ennakoivaa varautumista.

Turvallisuuskomitean kokoonpanoon kuuluu 20 jäsentä ja neljä asiantuntijaa. Sen puheenjohtaja toimii puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti.

Myös turvallisuuskomitea on käsitellyt kokouksessaan koronavirustilannetta.

Komitea kertoo verkkosivullaan, että se keskittyy koronaviruspandemian osalta pitkän aikavälin varautumiseen ja ennakointiin. 

Se kertoo myös keräävänsä oppeja varautumisen ja ennakoinnin kehittämiseksi.

Lue myös:

Näin presidentti Niinistö esitti operatiivisen "nyrkin" perustamista pääministeri Marinille – Lue viesti sanasta sanaan

Mediat: Presidentti Niinistö pohti kriisiryhmän perustamista – hallitus torjui idean, mutta keskustelu sujui kohteliaasti

Juttuun lisätty Iltalehden oikaisu 30.3. kello 18.04.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
Manikala
Toivoton tuhertaja
Puhemies piirustelee, kun pitäisi toimia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
Niinistö johtoon
Olisi pitänyt olla jo pitkään ! Niinistö johtamaan, ettei joka ministeri huutele omiaan niin kuin nyt on käynyt ! Selkeyttä tiedottamiseen !

Sebulon
Vast: Niinistö johtoon
Ei niinistöstä ole kekkoseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
olli
Vast: Niinistö johtoon
Johtoon sille kulkueelle joka on varattu isämaanpettureille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sillai
Vast: Niinistö johtoon
Samaa mieltä 👍 ja muistamaton Vanhanen porukkaan mukaan, jotta oppii jotain.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
1350
Samoin kuin ei sitä tuppeensahattua puutakaan
No, ei ole syytä epäillä jos näin kertoo.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
PeterPan
Viisas Vanhanen
"Konkreettista" nyrkkiä kannattaakin vältellä.