Kotimaa

Raskaat tiesulut kohoavat jo Uudenmaan rajoille – Poliisi valmistautuu historiallisiin tarkastuksiin vilkkailla liikenneväylillä

Uudenmaan maakunnan rajalle valtatie 3:n toiselle kaistalle pystytettiin puoli kuuden aikaan perjantai-iltapäivänä jo raja-aitoja.
Uudenmaan maakunnan rajalle valtatie 3:n toiselle kaistalle pystytettiin puoli kuuden aikaan perjantai-iltapäivänä jo raja-aitoja.

Hyvinkää

Poliisi valmistelut Uudenmaan rajojen sulkemiseksi ovat olleet käynnissä noin kello 16 lähtien.

Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Pekka Höök kertoo, että tiesulut aiotaan pystyttää noin 30–40 pääväylälle ja kantatielle.

Hallitus perustelee Uudenmaan sulkemista tarpeella estää koronaviruksen hallitsematon leviäminen muualle Suomeen.

Hyvinkään ja Riihimäen kaupunkien välillä sijaitsevalla Uudenmaan rajalla valtatie 3:n pohjoiseen johtavan puolen toinen kaista oli kello 17 aikaan jo suljettu raskailla betoniaidoilla. Noin kello 18 aikaan aloitettiin sulkujen valmistelut Helsinkiin johtavalla puolella tiellä.

Paikalla on viisi kuljetus- ja nosturiautoa, joiden lavoilla seisoo lisää betoniaitoja. Tien sivulla on lisäksi kevyempiä metalliaitoja, ja tiellä seisoo hälytysvaloilla varustettuja liikennemerkkejä traktorien perässä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poliisipartiota saapui paikalle valvomaan ja johtamaan sulkujen pystyttämistä kello 17 aikoihin.

Helsingistä Tampereen kautta Vaasaan johtava valtatie 3 on yksi niistä liikenneväylistä, jonka poliisi on valmistautunut sulkemaan heti, kun päätös Uudenmaan rajoittamisesta astuu voimaan.

Ympäri rajaseutua liikkui illansuussa lukuisia poliisipartioita.

Poliisi on tehnyt valmisteluja Uudenmaan tulo- ja lähtöväylien pysäyttämiseksi pitkin perjantaita.

Sulkupaikoille on kuljetettu tarvikkeita ja alustavia rakenteita on pystytetty tien laidoille. Varsinaista sulkua ei voida aloittaa ennen eduskunnan päätöstä.

– Kaikki on nyt kiinni eduskunnan päätöksestä, pystyttäminen voidaan aloittaa vasta, kun päätös on tehty ja asetettu voimaan, ylikomisario Höök sanoi perjantaina illansuussa.

Höökin mukaan moottoriteille rakennetaan järeimmät tiesulut.

– On tietenkin eri asia sulkea moottoritie kuin pieni kantatie, joilla riittävät kevyemmät sulut.

Sulut rakennetaan turvallisuus edellä, Höök painottaa. Se merkitsee esimerkiksi sitä, että ennen sulkuja teille pystytetään näkyvät varoituskyltit. Suurimmille väylille on tarkoitus rakentaa sulut ensimmäiseksi.

Jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen Uudenmaan eristämisestä perjantaina, kulku valtatie 3:lla Hyvinkään puolelle tapahtuu lauantaista lähtien tarkastuspisteiden kautta vain hyväksytyllä syyllä.
Jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen Uudenmaan eristämisestä perjantaina, kulku valtatie 3:lla Hyvinkään puolelle tapahtuu lauantaista lähtien tarkastuspisteiden kautta vain hyväksytyllä syyllä.

Nurmijärvellä Uudenmaan puolella lähellä maakuntarajaa asuva Juha Riihimäki tankkasi moottoripyöräänsä, kun poliisi pystytti lähistöllä tiesulkuja.

Riihimäki sanoo pitävänsä Uudenmaan sulkemista hyvänä keinona.

– Jotkut arvioivat, että Suomi on laitettu liian hitaasti kiinni, ja toiset pitävät tätä ylimitoitettuna. Itse näkisin, että rajan sulkeminen on oikea ratkaisu, Riihimäki sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Riihimäen arki on muuttunut täysin jo ennen kuin Uudenmaan sulkemista ryhdyttiin valmistelemaan.

Rakennusteollisuus RT:ssä työskentelevä Riihimäki on tehnyt kahden viikon ajan lähes kaikki työnsä kotoa käsin.

Normaalioloissa hän ylittäisi työnsä puolesta maakuntarajat useita kertoja viikossa.

– Valoisa puoli liikkumisrajoituksissa on se, että perheet pääsevät nyt viettämään enemmän aikaa yhdessä. Monia töitä pystytään myös tekemään yhtä hyvin verkon yli, vaikka ne olisi aiemmin hoidettu kasvokkain.

Uudenmaan rajojen sulkeminen katkaisee suuren osan liikenteestä, mutta rajat saa yhä ylittää tietyillä ehdoilla.

Tavaraliikenne jatkuu yli maakuntarajojen normaalisti.

Työn, elinkeinon tai luottamustoimen takia matkustavat saavat yhä kulkea sisään ja ulos Uudeltamaalta.

Kaikki vapaa-ajan matkustaminen on estetty, mutta jokaisella on oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen.

Liikkumista ei hallituksen mukaan rajoiteta, jos siihen on painava henkilökohtainen syy. Sellaiseksi lasketaan esimerkiksi lähiomaisen kuolema tai lapsen tapaamisoikeus.

Poliisi tiedottaa, että jokaisen Uudenmaan rajan ylittävän tulee valmistautua esittämään tarkastuspisteellä suullinen tai kirjallinen peruste tai syy liikkumiselleen. Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti.

Liikennerajoitusten rikkomisesta voidaan määrätä sakkorangaistus.

Uudenmaan sulku pidetään näillä näkymin voimassa huhtikuun 19. päivään asti. Jos tilanne vaatii, eristämistä voidaan jatkaa.

Liikenteen katkaisee Helsingin poliisilaitos, jonka apuna on Itä- ja Länsi-Uudenmaan sekä Lounais-Suomen, Hämeen ja Kaakkois-Suomen poliisilaitokset.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samat poliisilaitokset valvovat liikennerajoitusten noudattamista, kun rajat suljetaan.

– Poliisi valvoo liikkumista teille asetettujen sulkujen sekä ympärivuorokautisten tarkastuspisteiden avulla, Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio kertoi torstaina.

Puolustusvoimat osallistuvat poliisin apuna rajojen sulkemiseen ja valvontaan. Myös varusmiehiä aiotaan käyttää valvonnassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.