Koronavirus jäädytti suomalaislasten kotiutukset al-Holin leiriltä – "Tällä hetkellä on vain odotettava"

Ulkoministeriö on toistaiseksi keskeyttänyt suomalaislasten kotiuttamisvalmistelut al-Holin leiriltä. Kotiuttaminen olisi nyt mahdotonta, sillä rajat ovat alueella kiinni ja liikenneyhteydet poikki. Leiriltä on tähän mennessä kotiutettu kaksi orpolasta.

EPA/Ahmed Mardnli
Al-Holin leiriltä Syyriasta on kotiutettu toistaiseksi kaksi suomalaista orpolasta. Arkistokuva on otettu leirillä viime kesäkuussa.
Al-Holin leiriltä Syyriasta on kotiutettu toistaiseksi kaksi suomalaista orpolasta. Arkistokuva on otettu leirillä viime kesäkuussa.

Jussi Orell

Ulkoministeriö on keskeyttänyt toistaiseksi valmistelut Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaislasten kotiuttamiseksi. Syynä keskeytykseen on koronavirustilanne, joka on muun muassa sulkenut rajat alueella.

Lähetystöneuvos Pekka Shemeikka ministeriön ajankohtaisviestinnästä vahvistaa, että kotiutusvalmistelut ovat tällä hetkellä käytännössä jäissä.

– Rajat alueella eivät ole auki eikä liikenneyhteyksiä ole. Tämä on yksi juonne, joka liittyy isompaan kuvaan, Shemeikka viittaa koronaviruspandemiaan.

Ulkoministeriössä ei vielä ole tiedossa, milloin valmisteluja pystytään jatkamaan. Kaikki riippuu COVID19-virustilanteesta.

– Tietojemme mukaan Koillis-Syyrian paikallinen kurdihallinto on myös asettanut alueelleen ulkonaliikkumiskiellon. Alueen sisäinen liikkuminen on käytännössä nyt mahdotonta. Tällä hetkellä on vain odotettava. Pandemian eteneminen Syyriassa, pakolaisten joukossa ja eri leireillä on tietysti hyvin huolestuttava kysymys alueella laajemmin, Shemeikka sanoo.

Al-Holin leirillä on kerrottu olevan noin kymmenen suomalaista äitiä sekä kolmisenkymmentä lasta. Leiriltä kotiutettiin kaksi suomalaista orpolasta joulukuussa. Lapset lennätettiin tarkoin varjellussa operaatiossa Suomeen Erbilin kaupungin kautta. Erbil sijaitsee Irakin kurdialueella.

Suomessa lapset otettiin sosiaaliviranomaisten huostaan. Muita kotiutuksia ei ole tehty eikä näillä näkymin tehdä aivan lähiaikoina.

Ensimmäisiä kotiutuksia edelsi kiivas poliittinen kiista siitä, keitä ja millä perusteilla valtion tulisi auttaa leiriltä takaisin Suomeen. Joulukuun puolivälissä hallitus teki uuden pääministerinsä Sanna Marinin (sd) johdolla poliittisen linjauksen leirillä olevien suomalaisten auttamisesta.

Lapsia autetaan palaamaan Suomeen, mutta velvoitetta aikuisten auttamiseen ei ole. Äitejä voidaan kuitenkin avustaa palaamisessa, jos sitä pidetään lapsen edun mukaisena. Leiriä hallinnoivat kurdit eivät ole suostuneet laskemaan lapsia pois leiriltä ilman vanhempiaan.

Kotiutuksia hoitaa ulkoministeriö, joka käy neuvottelut kurdihallinnon kanssa ja tekee kotiutuspäätökset tapauskohtaisesti.

Muun muassa suojelupoliisi on varoittanut radikalisoituneiden aikuisten paluuseen liittyvistä riskeistä.

Loppusyksystä nousivat julkisuuteen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) ja konsulipäällikkö Pasi Tuomisen erimielisyydet päätöksenteosta suomalaisten avustamisessa. Erimielisyyksien vuoksi ministeriö alkoi valmistella Tuomisen siirtämistä toisiin tehtäviin. Lopulta Tuominen sai jatkaa konsulipäällikkönä, mutta al-Holin tilanteen hoitamista jatkaa ministeriön nimeämä erityisedustaja.​

Poliisi ja valtakunnansyyttäjä selvittävät perustuslakivaliokunnan pyynnöstä, syyllistyikö Haavisto virkarikokseen pyrkiessään siirtämään Tuomisen virastaan, vaikka al-Holia koskevat asiat oli otettu häneltä jo pois.​

Fakta

Lapsia autettava

Al-Holin leirillä on kerrottu olevan noin kymmenen suomalaisäitiä. Suomalaisia lapsia leirillä on kolmisenkymmentä.

Leiriltä on kotiutettu toistaiseksi vain kaksi suomalaista orpolasta.

Hallituksen mukaan lapsia on autettava palaamaan kotimaahansa. Vanhempien auttamiseen ei velvoiteta, mutta näitä voidaan avustaa paluussa, jos se on lapsen edun mukaista.

Leiriä hallinnoivien kurdien linjana on ollut, ettei lapsia lasketa leiriltä ilman vanhempiaan.

Leirin asukasmäärä on korkeimmillaan ollut yli 70 000 henkilöä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
AKurkinen
pakolaisia riittää
Nyt otetaan vuorostaan ”veropakolaisia” vastaan !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: pakolaisia riittää
Aika pysähdyttävä kommentti! Tosiaan. Kumpi tarvitseekaan sitä turvapaikkaa kipeämmin, vero- vai muu pakolainen...? Valintoja tehdään joka päivä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »