Uutiset

Korkeakoulujen kevään valintakokeet pyritään järjestämään – kokeiden toteutus koronatilanteessa suunnitellaan yhteistyössä

Korkeakoulujen pääsykokeista suuri osa osuu kesäkuun alkuun. Jos koronatilanne jatkuu, sopivien tilojen riittävyys voi olla ongelma, jos perinteiset suuret salit ovat pannassa.
Korkeakoulujen pääsykokeista suuri osa osuu kesäkuun alkuun. Jos koronatilanne jatkuu, sopivien tilojen riittävyys voi olla ongelma, jos perinteiset suuret salit ovat pannassa.

Korkeakoulujen tämän kevään pääsykokeet pyritään järjestämän suunnitelmien mukaan. Opetushallitus tiedotti asiasta keskiviikkona.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kevään 2020 ylioppilaskirjoitusten tulokset valmistuvat viimeistään 12. toukokuuta, minkä jälkeen tehdään todistusvalinnat. Suoraan todistuksella sisään jatko-opintoihin pääsevät saavat suunnitellun aikataulun mukaan tiedon toukokuun 27. päivään mennessä.

Valintakokeet pyritään järjestämään tämän todistusvalinnan tulosten julkaisun jälkeen.

Koko yhteishaun tulokset valmistuvat viimeistään 8. heinäkuuta.

Esimerkiksi Tampereen yliopisto tiedotti keskiviikkona, että valintakokeiden toteuttaminen koronatilanteessa suunnitellaan yhteistyössä muiden yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Korkeakoulujen yhteishakuja järjestetään tänä vuonna kolme.

Nyt keskiviikkona alkoi osallistuja- ja opiskelupaikkamäärältään suurin haku eli haku korkeakoulujen syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin. Se jatkuu huhtikuun alkuun saakka.

Haettavana on noin 46 600 aloituspaikkaa yli 1600 hakukohteessa.

Yli puolet näistä opiskelupaikoista täytetään ylioppilastutkinnon arvosanojen ja ammattikorkeakouluissa ylioppilastutkinnon arvosanojen ja ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella.

Valintakokeesta ja todistusarvosanoista saataviin yhteispisteisiin perustuvasta valinnasta luovutaan, mutta pelkkään valintakokeeseen perustuen valintoja järjestetään kuten ennen uudistustakin.

Ensimmäisessä yhteishaussa tammikuussa haettiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen syksyllä 2020 alkaviin vieraskielisiin koulutuksiin ja Taideyliopiston koulutuksiin.

Syksyn yhteishaku järjestetään 2.–16. syyskuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.