Kotimaa

Suomessa on siirrytty todennäköisesti koronaviruksen epidemiavaiheeseen – THL:n arvion mukaan sairastuneita voi olla todellisuudessa jo yli 7 500

HUSissa sairaalan takapihan parkkipaikalle on rakennettu koronaviruksen testausteltta.

Helsinki

Suomessa on siirrytty koronaviruksen osalta todennäköisesti epidemiavaiheeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että koronatartunnan voi saada nyt periaatteessa mistä tahansa.

Maanantaina iltapäivällä THL kertoi, että Suomessa on todennettu virallisesti 272 koronavirustartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta arvioi maanantaina aamulla Ylelle, että todellisuudessa tartunnan saaneiden lukumäärä voi olla 20–30 kertaa suurempi.

Tämä tarkoittaisi tähän mennessä jopa 7 500 sairastunutta. Arvio pohjautuu tietokonesimulointeihin, jotka perustuvat muista maista saatuihin tietoihin viruksen leviämisestä.

On selvää, että tällaiset luvut tarkoittaisivat Suomen siirtymistä epidemiavaiheeseen.

Suomessa lopetettiin viime viikolla muiden kuin vakavasti sairaiden, riskiryhmiin tai sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaan kuuluvien koronavirustestaus. Tästä johtuen terveydenhuolto ei kykene enää seuraamaan sairastuneiden todellista määrää tai tartuntaketjuja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

HUS tiedotti maanantaina, että se hoitaa parhaillaan koronatartunnan saanutta potilasta tehohoidossa. Potilas on ensimmäinen tehohoitoa koronan takia tarvitseva potilas Suomessa.

– Kansainvälisten potilastapausten perusteella on ollut odotettavissa, että myös Suomessa osa koronavirustartunnan saaneista tulee tarvitsemaan tehohoitoa. Olemme HUSissa valmistautuneet tätä varten, sanoi tehohoidon ylilääkäri Ville Pettilä.

HUSin alueella on todettu noin puolet koko maan koronatartunnoista.

Myös Varsinais-Suomessa on yksi henkilö sairaalassa tällä hetkellä koronaoireiden takia.

THL:n mukaan valtaosa koronaan sairastuneista Suomessa tulee sairastamaan taudin lievänä hengitystieinfektiona.

Lievinä oireina pidetään nuhaa, yskää, kurkkukipua, lihassärkyä ja kuumetta.

Koronavirusinfektion vakaville oireille alttiimpia ovat vanhukset ja perussairaat henkilöt. Tämä ei tarkoita sitä, että virus tarttuisi välttämättä hanakammin riskiryhmiin, mutta jos se tarttuu, taudin oireet voivat äityä pahemmiksi.

Koronaviruksen aiheuttamiin vakaviin oireisiin kuuluvat keuhkokuume ja hengitysvaikeudet. Pahimmillaan potilaalle kehittyy hengitysvajausoireyhtymä. Tällöin keuhkojen kyky hoitaa tehtäväänsä heikkenee ja henkilö voi tarvita tehohoitoa.

THL:n mukaan riskiryhmiin kuuluvat tämän hetken tiedon perusteella yli 70-vuotiaat henkilöt. Vakavia tautitapauksia ja kuolemia on havaittu eniten yli 70-vuotiailla, joilla on jokin perussairaus.

Riski saada hankalia tautioireita kasvaa iän myötä, suurin riski on yli 80-vuotiailla.

Riskiryhmässä ovat myös alle 70-vuotiaat henkilöt, joilla on säännöllistä lääkitystä vaativa sydänsairaus, keuhkosairaus tai diabetes.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös vastustuskykyä heikentävät sairaudet tai lääkehoidot altistavat koronaviruksen vakaville oireille.

Lisäksi taudin vakaville muodoille altistaa krooninen maksan tai munuaisen vaajatoiminta, krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti, sairaalloinen ylipaino ja tupakointi.

Jos epäilet sairastuneesi koronavirukseen ja yleisvointisi on hyvä, niin tärkeintä on levätä kotona. Katso ohjeita terveyskeskusten verkkosivuilta tai omaolo-sivustolta www.omaolo.fi. Jos sinulle tulee vakavia oireita, kuten hengenahdistusta tai yleistilasi laskee, ota ensin puhelimitse yhteyttä omalle terveysasemallesi sen aukioloaikoina. Ohjeita ja neuvontaa saat tarvittaessa myös Tyks Akuutin puhelinneuvonnasta (02 313 8800). On erittäin tärkeää aina soittaa ennen hakeutumista vastaanotolle tai päivystykseen. VSSHP

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
Isoisä
Täyskäännös
Nykyinen koronavirus aiheuttaa lievän taudinkuvan valtaosalle perusterveitä alle 70-vuotiaita ihmisiä. Yli 70-vuotiailla ja muutoin sairailla kansalaisilla vakavan infektion rsiki on voimakkaasti koholla. Sen sijaan perusterveillä työikäisillä kansalaisilla ja lapsilla vakavan infektion riski on normaalin kausi-influenssan luokkaa. Siinä väestöryhmässä viruksella on erittäin korkea tarttuvuus mutta sairastettunakin taudinkuva on banaali. Nyt heidät asetetaan karanteeniin ja terveeet lapset otetaan pois koulusta tai päivähoidosta vähäisimpienkin oireiden takia. Sen sijaan riskiryhmäläiset saavat kulkea vapaasti hakemassa itselleen vakavan taudinkuvan aiheuttavan tartunnan. ÄLY HOI !!
Riskiryhmäläiset pitäisi eristää ja heitä pitäisi suojella kaikilta kontakteilta ja tartunnoilta jotta vakavaan tautimuotoon sairastuneita olisi mahdollisimman vähän. Jos ennusteiden mukaan vain reilu 10 % perusterveistä alle 70-vvuotiaista sairastuu, terveydenhuoltojärjestelmämme selviytyy raskaasti hoidettavista riskiryhmäläisten tartunnoista kevyesti. Nykymalli lisää riskiryhmäläisten tartuntoja ja samaan aikaan asettaa terveydenhuollon henkilöstön tarpeettomastikin karanteeniin. Käänteisellä mallilla vakavat tautimuodot saadaan vähenemään ja hoitomahdollisuudet riittämään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hit'n'run
Vast: Täyskäännös
Mielenkiintoinen näkökulma, varsinkin kun tuo tartuntaketju nyt ollaan luokittelemassa epidemiaksi. Vähänhän tuota jo odoteltiinkiin. Paljonko noita yli 70-vuotiaita perussairaita arvelisit olevan, ja paljonko heidän eristämisensä maksaisi? Kahdeksi viikoksi vai pitempään? Entä kun tulevat ulos, onko riski vielä olemassa? Jotenkin kuvittelisin, että THL:ssäkin joku virologi tai epidemiologi olisi näitä jo pohtinut.

Koko ajan olen ollut sitä mieltä, että poikkeustiloilla ja paniikin lietsonnalla saadaan vain lisää poikkeustilanteita ja paniikkia aikaan. Sanottakoon, että tämä esiin tuomasi näkökulma on varsin virkistävä poikkeus tuoton joukkoon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
HANNU NIEMINEN
Vast: Täyskäännös
Maalla asuvia yli 70-vuotiaita on melkoisen suuri osa, jotka ovat jo lähes täydellisesti eristettyinä. Jos omistaa kesämökin, niin kannattaa nyt kaupungista sinne muuttaa. Ainoa riski on käydä täydennysostoksilla, mutta eiköhän siinäkin aika varovaisia olla. Kotiinkuljetukset ovat myös mahdollisia. Liikuntarajoitteisten hoito ovat yksittäistapauksia. Perussairauksia ovat esim. diabetes, sydän ja verisuonisairaudet mutta ette voi välttämättä päältä huomata, että olisivat sairaita. Kuinka moni sydänkohtaus tuleekaan täysin yllättäen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Tuuli huulia heiluttaa
Kun avaa tämän sivuston, ensimmäiseksi ruutuun lävähtää THL:n kehoitus: Suojaudu koronavirukselta. Yski ja aivasta oikein.
Mitä teki tässäkin jutussa mainittu pääjohtaja itse viime perjantaina?

Nyt ne terveysviisaat lasitorneissaan simuloivat, sen sijaan että testaisivat ja saataisiin todennettua (ainakin osa) oireettomat tai lieväoireiset virusta kantavat henkilöt, jotka nyt kuljeksivat muita tartuttamassa.

Muuten, voisiko joku kertoa mitä tarkoittaa perussairas?
Perusterveen tiedän.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hit'n'run
Vast: Tuuli huulia heiluttaa
Turha siinä on enää liiemmin testailla, kun epidemia on jo päällä. Tai sitten pitäisi testata koko kansa kerran viikossa, about 20 miljoonaa testiä/kk. Terveydenhoitohenkilökunnalla taitaa olla tärkeämpääkin tekemistä juuri nyt. Huhut kertovat, että valmistaja ei edes pysty toimittamaan riittävää määrää testauskittejä enää. "Perussairaat" ja yli 70-vuotiaathan testataan edelleen, niin myös he, joilla on oireita, jotka eivät selity esim. tavallisella flunssalla. Heidänkin joukossaan corona-tartunnan saaneita on vain harvakseltaan.

Luulen, että "perussairaalla" viitataan henkilöön, joka tupakoi runsaasti, jolla on sairaalloista ylipainoa, verenpainetta ja muita riskitekijöitä, kuten keuhko- tai sydänverisuonisairauksia. Tartuttajina riskiryhmiä ovat esim. tartunta-alueilla kuten Pohjois-Italiassa tai Itävallan Tirolissa käyneet. Heitähän on testattu jo aikaisemmin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Tuuli huulia heiluttaa
Hit ´n´run: Kiitos. Ei, en tarkoittanutkaan, että kaikkia tarvitsisi testata - vaan kritiikkini lähti lähinnä THL:n suuntaan ja siihen, että miten nyt tiedetään missä mennään.

Nythän asia on ratkaistu. Oy Suomi Ab menee kiinni ja kaikki yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. Olisi voitu toimia hieman aikaisemmin, niin ehkä ei olisi tarvinnut toimia näin raivokkaasti.
Ken elää, hän näkee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sepponen
Juu
Voisiko joku kertoa mikä on tämän THL:n tarkoitus, ei ainakaan kovin asiantunteva lafka, joka asiassa mennyt näiden arviot pahasti pieleen. esim. nelosoluen kauppaantulon piti tappaa ainakin 10% suomalaisista.. tätä pandemiauhkaa aliarvioitu kovin pahasti. Olisko vaikka YT-neuvottelut ja koko laitoksen sulkeminen mitään?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kimmo Ikonen
Tilanne hallinnassa tai sitten ei
Olen tätä korona-asiaa seuraillut rauhallisesti etäkatsomosta ja niin teen jatkossakin, jos mahdollista. En tiedä olenko perusterve, mutta yli 70-vuotias kuitenkin. 50-luvulla koettiin aasialaineninfluenssa-aalto, joka tyhjensi ainakin koulut joksikin aikaa. Itse muistaakseni vältyin tuolta vitsaukselta. kokonaan. Vielä virassa ollessani kohkattiin milloin Sars-, milloin lintuinfluenssaepidemian vaarasta, mutta ne menivät onneksi ohi. Niin luulen jälleen käyvän varsinkin täällä periferiassa,missä on varsin helppo elää kotikaranteenissa,kun juuri kukaan ei muulloinkaan ovea kolkuttele. Kotihoidossa kaikki flunssat peiton alla turvassa tähän saakka ovat menneet ohi, toivottavasti jatkossakin.
Muuan Manu olisi varmaan sanonut, että "Kyllä se siitä." Viisaasti sanottu, olen samaa mieltä!