Kotimaa

Kauan odotettu 30-vuotisjuhlinta odottaa New Yorkissa: "Luotetaan siihen, että Finnair hoitaa meidät kotiin"

Tamperelaiset Linda Nieminen ja Sofia Kemppainen päättivät lähteä torstaina kauan odotetulle New Yorkin matkalle, vaikka USA:n presidentti Donald Trump oli kertonut tulevasta matkustuskiellosta. Kaksikko luottaa, että Finnair pitää huolta asiakkaistaan.

– Luotetaan siihen, että Finnair hoitaa meidät kotiin, toteaa Linda Nieminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla torstaina aamupäivällä.

Nieminen on yhdessä siskonsa Sofia Kemppaisen kanssa lähdössä Finnairin kello 12.40 lennolla kohti New Yorkia.

Siskokset sanovat kuulleensa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin määräämästä matkustuskiellosta, mutta eivät anna sen häiritä Lindan 30-vuotissyntymäpäivämatkaa.

– Viikon kuluttua on tarkoitus palata takaisin Suomeen.

Trump kertoi keskiviikkona, että Yhdysvallat kieltää huomisesta perjantaista lähtien matkustamisen Schengen-järjestelmään kuuluvista Euroopan maista Yhdysvaltoihin 30 päivän ajaksi koronaviruksen torjumiseksi. Suomi kuuluu Schengen-maihin.

Niemisen mukaan Finnair ei ollut vielä torstaiaamuna ottanut heihin yhteyttä siitä, millaisia mahdollisia uusia järjestelyjä paluumatka vaatii.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Finnair lupasi varhain torstaina olevansa yhteydessä matkustajiinsa heti, kun saavat varmistuksen Trumpin ilmoituksen vaikutuksista. Samalla Finnair pahoitteli epävarmuutta, jota tilanne aiheuttaa asiakkaille.

Helsinki-Vantaalla koronavirusuhka näkyy muun muassa siinä, että entistä useampi matkustaja on varautunut suojamaskein ja muovikäsinein.
Helsinki-Vantaalla koronavirusuhka näkyy muun muassa siinä, että entistä useampi matkustaja on varautunut suojamaskein ja muovikäsinein.

Tampereella asuvat sisarukset kertovat päättäneensä lähteä matkaan koronan aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta, koska New Yorkin synttärimatka on kauan valmisteltu ja odotettu.

– Kuusi vuotta sitten olimme kaupungissa ensimmäisen kerran ja siitä lähtien tätä on odotettu, Sofia Kemppainen sanoo.

Matkaliput varattiin joulukuussa.

– Jos olisimme siirtäneet matkaa, sitten olisi pitänyt järjestellä uudelleen taas vapaita töistä ja vaikutuksia muun perheen arkeen, hän jatkaa.

Korona ei ole vaikuttanut kaksikon matkajärjestelyihin muuten kuin että käsidesiä ja desinfiointiliinoja on pakattu varmasti viikon tarpeiksi mukaan.

– Emme kuulu mihinkään riskiryhmään, Kemppainen sanoo.

Nieminen ja Kemppainen toivovat, että New Yorkissa arki rullaisi melko normaalisti, ja esimerkiksi nähtävyydet ja kaupat pitäisivät ovensa auki.

New Yorkin osavaltioon on julistettu hätätila koronaviruksen vuoksi. Tartuntatapausten määrä New Yorkissa on kuitenkin pysynyt vielä hallinnassa asukasmäärään nähden.

Edit: Korjattu klo 17.05 viimeisen lauseen ei-sana on-sanaksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
EsaL
hyvä
Hyvä jos jonnin joutava lentely,matkustaminen vähenee. Maailma ja ilmasto kiittää
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.