Kotimaa

Matkailuala huutaa nyt valtiolta hätäapua – kassakriisi uhkaa isoa joukkoa matkailuyrityksiä

Suomen matkailualan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti sanoo, että hän ei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa matkailualalla kuin korona-viruksen seuraukset.

Helsinki

Suomen matkailualan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti sanoo, että kassakriisi uhkaa nyt monia vakavaraisiakin matkailualan yrityksiä.

Kierre lähtee siitä, kun matkanjärjestäjät joutuvat nyt palauttamaan asiakkaille rahoja jo maksetuista matkoista. Matkanjärjestäjät ovat jo maksaneet matkat lentoyhtiöille ja hotelleille, ja rahoja ei välttämättä saada ainakaan heti takaisin ja yritysten kassat alkavat olla tyhjiä.

– Alalle tarvitaan nyt nopeasti hätäapua, Mäki-Fränti sanoo.

Hän aikoo olla yhteydessä valtion suuntaan, elinkeinoministeri Mika Lintilään (kesk) ja Finnveraan pikaisen avun saamiseksi yrityksille.

Mäki-Fränti sanoo, että kaikissa matkailualan yrityksissä joudutaan nyt miettimään sopeutustoimia. Yt -neuvotteluja on jo aloitettu laajasti matkailualalla Finnairista alkaen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ei koskaan ennen samanlaista

Mäki-Fräntin mukaan matkailualalla ei ole koskaan aiemmin nähty samanlaista ilmiötä kuin korona-viruksen vaikutus nyt on.

– Olemme nähneet dramaattisia isoja asioita, kuten terrori-iskut, tsunamit ja Islannin tulivuoren purkauksen aiheuttaman tuhkakriisin, mutta emme koskaan näin paniikinomaista käyttäytymistä. Mitään järkevää viestiä on ollut vaikea saada läpi, Mäki-Fränti sanoo.

Matkojen peruutuksia tai esteitä matkailulle tulee nyt joka suunnasta. Matkailurajoitteet koskevat nyt koko Italiaa ja esimerkiksi Israel on määrännyt kaikki maahan useista Euroopan maista saapuvat matkustajat torstaista alkaen karanteeniin.

Vietnam ilmoitti rajoittavansa kahdeksan Euroopan maan, mukaan lukien Suomen, kansalaisten matkustamista Vietnamiin. Vietnamin matkoille tarvitaan nyt viisumi ja terveystodistus.

– Suomi katsotaan nyt maailmalla yhtä saastuneeksi maaksi kuin muutkin Euroopan maat.

Liikematkoja järjestäviä toimistoja kurittaa nyt se, että yritykset asettavat henkilökunnalleen matkustuskieltoja. Mäki-Fräntin mukaan yritysten päätösten taustalla on sairastumista enemmän pelko siitä, että henkilökunta jumiutuu kotikaranteeniin.

Tunti kerrallaan edetään

Suomen suurimman matkojenjärjestäjän, Matkapoikien toimitusjohtaja Ari Penttilä sanoo nyt, että yritys menee nyt tunti kerrallaan eteenpäin. Helmikuun viikosta kahdeksan lähtien Matkapoikien varausmäärät ovat pudonneet 40 prosenttia. Penttilä ei muista vastaavaa pudotusta uransa ajalta.

Matkapojat järjestää ennen kaikkea ryhmämatkoja ja niitä ei ole peruutettu samassa määrin kuin yksityishenkilöiden matkoja.

– Vielä ei ole selkeää kuvaa siitä, miten paljon peruutuksia tulee ryhmämatkoihin. Seuraamme nyt asiakasyritysten päätöksiä.

Penttilä sanoo, että Matkapoikien kassa on hallinnassa, mutta pitää varsin terveellisenä sitä, että alalla nyt seurataan tarkasti kassatilannetta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Matkapojilla ei ole aloitettu yt -neuvotteluja henkilökunnan kanssa, mutta Penttilä pitää todennäköisenä, että silläkin puolella voidaan joutua reagoimaan. Alustavia keskusteluja pääluottamusmiehen kanssa on jo käyty.

– Tämä viikko nyt katsellaan ja pyritään saamaan tilannekuva.

Ikaalisten matkatoimisto on jo aloittanut koronaviruksen vuoksi yt-neuvottelut.

Penttilä pitää hyvin tarpeellisena sitä, että valtio reagoisi pikaisesti alan hätähuutoon.

– Tuki tulee olemaan nyt tarpeen.

Lue myös: Lintilä keskustelee Finnveran johdon kanssa – suhdannelainoja avuksi kriisiin joutuneille matkailualan yrityksille

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
Toinenajatus
Velaksi elämisessä on riskinsä
Matkailuala ja lentoyhtiöt ovat perustaneet rahoituksensa asiakkaiden ennakkoon maksamiin matkapaketteihin ja matkalippuihin. Nyt uusia ennakkomaksuja ei tule, ehtojen mukaiset peruutukset on palautettava asiakkaille ja alihankkija palveluntuottajat vaativat maksunsa jo tuotetuista palveluista ja sopimusten mukaisista veloituksistaan.

Yritykset taitavat olla ajaneet omarahoituksensa aika alas, kun kriisejä varten on ollut yhteinen konkkaan menneiden yritystren asiakkaiden "pelastusrahasto".

Tästä syystä yritysten pitää nyt kyllä ensi sijassa itse hankkia kriisin ylitykseen tarvittava rahoitus.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
Ei centtiäkään! Normaalia liiketoiminnan riskiä! Emme ole missään sosialismissä jossa veronmaksajat maksaa...!

T.S.
Vast: !
t.a. julistaa: "Ei centtiäkään! Normaalia liiketoiminnan riskiä! Emme ole missään sosialismissä jossa veronmaksajat maksaa...!"

Toisaalla USA:ssa ei-sosialistinen presidentti aikoo pistää pystyyn valtaisan avustuskampanjan yrityksille. Ilmeisesti miljardiluokan juttu. Tietysti epävarma vaalitulos vaikuttaa noihin rahahanojen aukeamiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Yksityistetään voitot, sosialisoidaan tappiot
"Kun on yksityistämisen aika, kaikki haluavat yksityistää. Sitten tulee taas aika vaatia yhteiskunnalta tukea yrittämisen rasituksissa."

Paavo Haavikko, 'Kansakunnan linja' vuodelta 1990

Toisaalta...kun kerran pankkejakin aikoinaan tuettiin useilla kymmenillä miljardeilla markoilla ja jopa hyvin menestyvät yritykset saavat jatkuvasti yritystukia...niin miksei sitten tuettaisi kaikkia muitakin yrityksiä. Tasapuolisesti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rainer Kryssi
Vast: Yksityistetään voitot, sosialisoidaan tappiot
"...niin miksei sitten tuettaisi kaikkia muitakin yrityksiä. Tasapuolisesti." Tähänastiset yritystuet eivät ole tuoneet lisää työpaikkoja. Miksi siis ollenkaan maksaa niitä, jos ne valuvat omistajien kukkaroihin?

Pankkikriisin jälkihoidosta voidaan olla perustellusti montaa mieltä, mutta Suomen akuutin likviditeettikriisin purkamisen jälkeen raha virtasi rahan luokse. Maksajina pienemmät yritykset, jotka olivat Iiro Viinasen sanaan luottaneet ja ajautuivat konkurssiin valuuttalainojen vuoksi, joita porvarit olivat hehkuttaneet "rahamarkkinoiden avautumisena". Tavallisille ihmisille se laukesi lamana, pakkohuutokauppoina ja erilaisten kustannusten nousuna.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: Yksityistetään voitot, sosialisoidaan tappiot
Kyllä, havaintosi oli täysin oikea. Kommentin jatko oli nimenomaan tarkoitettu ironisen pisteliääksi. Olisi todellakin täysin kestämätöntä (ja tyhmää) tukea kaikkia mahdollisia yrityksiä.

Mainittakoon nyt vielä, että koska päättäjien tahto on suurpääoman taskussa, niin tällä on tietenkin oma vaikutuksensa myös siihen, että ketkä näihin yritystukiin ovat "oikeutettuja"...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
EsaL
ei todellakaan
Veronmaksajien ei pidä joutua maksumiehiksi vaikka yrittäjät aina vonkuu rahaa mutteivät veroja tahdo maksaa.

Lisää