Talvi

Venäläinen lumensyöjäjuna tulee Suomen rautateille – kokeilualueena on ensisijaisesti runsasluminen Kainuu

Jari Laurikko
Viime talvi on erityisen luminen. Turun ratapihalla riitti lunta tammikuussa 2019.

Kokeilussa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen ja kaluston sopivuuteen Suomen rataverkolle.

Venäjän rautateiden SM–7 lumensyöjäjunaa kokeillaan Suomen rataverkolla helmikuussa. Venäläisen raskaan talvikaluston kokeilulla selvitetään, voisiko uudenlaisella kalustolla kehittää rautateiden kunnossapitoa Suomessa.

Koekäyttöä tehdään keskiviikosta alkaen. Kokeilualueena on ensisijaisesti Kainuu, missä on tällä hetkellä riittävästi lunta testeihin. Alun perin testejä suunniteltiin Kaakkois-Suomen alueelle, mutta siellä ei juuri ole nyt lunta.

Lumensyöjäjunan nimi tulee siitä, että junan etuosan kone kerää lunta ja muut vaunut ovat lumen säilytystä ja purkamista varten. Se soveltuu erityisesti ratapihojen lumenpoistoon.

Varsinkin poikkeuksellisen lumisina talvina rautateiden lumitöihin voidaan tarvita lisäkapasiteettia. Esimerkiksi viime talvi oli erittäin luminen.

Kokeilu tehdään laajassa yhteistyössä. Mukana kokeilussa ovat Väylä, RZD, Destia Rail, Finrail, Ramboll CM, Steelwheel ja VR Group. Väylä vastaa Suomessa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestäja kunnossapidosta.

Kokeilussa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen ja kaluston soveltuvuuteen Suomen rataverkolle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Tämmöinen Turkuun
Putsaamaan toria 🤣🍿
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Zädäm
Toimii
Laitetaan Allegron linjalle - voitaneen ajaa Kainuun kautta Pietariin ja Voladivostokiin. Hyvät kaupat tehtiin!