Kiinalaisten komponenttien pula on elinkeinoministeri Lintilän ykköshuoli koronaviruksen vaikutuksista Suomeen

Matkailua edistävä Visit Finland alkaa etsiä Suomeen kiinalaisia korvaavia matkailijaryhmiä Keski-Euroopasta. Suomalaisen Superparkin kaksi sisäpuistoa Kiinassa on suljettu.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo, että koronaviruksen uhkaa ei pidä liioitella, mutta myöskään silmiä ei pidä sulkea.

Helsinki

Kirsi Turkki

Työ- ja elinkeinoministeriö on selvittänyt Kiinan Wuhanista alkunsa saaneen koronaviruksen vaikutuksia Suomeen. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) painottaa, että koronaviruksen vaikutuksia on äärettömän vaikea ennustaa, koska kukaan ei osaa ennakoida viruksen leviämistä ja kestoa.

Lintilä sanoo, että ykköshuoli suomalaisen elinkeinoelämän kannalta on se, että komponenttien saaminen Kiinasta on vaikeutunut tai jopa pysähtynyt, koska tehtaiden tuotantoa Kiinassa on pysähtynyt. Korvaavia komponentteja on vaikea löytää.

– Missäpä tuotteessa ei olisi kiinalaisia komponentteja, Lintilä muistuttaa.

Koronan vaikutuksesta kiinalaiset eivät myöskään käy kauppaneuvotteluja, vaan keskittyvät nyt omien asioidensa hoitoon. Kiinalaisten rahoittajien vetäytyminen maailmalta näkyy myös. Lisäksi rahtikustannukset ovat nousseet ja kuljetuksiin on pitänyt etsiä myös uusia vaihtoehtoja.

Superparkin puistoja Kiinassa kiinni

Kuluttajabisneksessä Kiinassa toimiva suomalainen Superpark -yhtiö on yksi koronaviruksesta kärsivistä yhtiöistä. Yhtiön kaksi Kiinassa toimivaa sisäaktiviteettipuistoa on suljettu ja kävijämäärät myös muissa Aasiassa sijaitsevissa puistoissa ovat laskeneet.

Vuokatista lähtöisin olevan Superparkin toimitusjohtaja Juha Tanskanen ei vielä halua arvioida yhtiön menetyksiä. Varotoimia on tehostettu erityisesti yhtiön Hongkongin puistossa, jossa muun muassa asiakkaiden kuume mitataan ja puhdistusta on lisätty.

Kotimaassa Superpark -puistojen kävijämäärät ovat kasvussa. Superpark -yhtiöiden liikevaihto oli viime vuonna noin 20 miljoonaa euroa.

Risteilijätilauksien perumisia ei näköpiirissä

Risteilyala on jo kärsinyt paljon koronaviruksesta. Diamond Princess-alus on ollut jo pitkään karanteenissa japanilaisessa satamassa matkustajien kasvavien tartuntojen vuoksi.

Useat risteilyvarustamot ovat peruneet Aasian risteilyjään. Meyer Turun telakan suurasiakas Royal Caribbean Cruises ilmoitti viime perjantaina, että varustamo on perunut yhteensä 18 Aasian risteilyään.

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera kertovat seuraavansa tilannetta.

Neuvotteleva virkamies Jyrki Orpana Temin elinkeino- ja innovaatio-osastolta kertoo, että mitään indikaatioita ei vielä ole näkyvissä siitä, että telakoiden risteilijätilauksia peruttaisiin koronaviruksen vaikutusten takia.

Visit Finlandilta uusia kampanjoita

Kiinalaisten ryhmämatkat ovat peruuntuneet kevään osalta Lappiin, mutta myös muualle Suomeen. Kiinalaiset ovat Suomen viidenneksi suurin matkailijaryhmä. Vuonna 2019 kiinalaisilla oli 441 000 majoitusvuorokautta Suomessa.

Finnair on perunut tällä hetkellä kaikki lentonsa Manner-Kiinaan 28. maaliskuuta asti.

Lintilän mukaan matkailua Suomeen edistävä Visit Finland alkaa kampanjoida Suomea Keski-Eurooppaan, jotta kiinalaisten tilalle saataisiin korvaavia matkailijoita. Talven menetyksiä uudet kampanjat eivät tietenkään voi kokonaan korvata.

Työllisyystavoite karkaa

Kiinan osuus maailman bruttokansantuotteesta on noin 15 prosenttia. Nykyarvioiden mukaan koronaviruksen takia Kiinan bkt putoaisi 0,3-1 prosenttia.

Kaikki vientiä hidastavat tekivät ovat Suomelle merkittäviä, koska Suomen bruttokansantuotteesta 40 prosenttia tulee viennistä.

Lintilän mukaan koronavirus tuo hallitukselle lisää haasteita saavuttaa 75 prosentin työllisyystavoite. Budjettiriiheen mennessä kasassa pitäisi olla 30 000 uutta työpaikkaa.

– Mitään oikeudenmukaisia keinoja työllisyyden nostamiseksi ei pidä sulkea pois, vaan kaikki on pöydällä, Lintilä sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Einari
Lintilän huoli
Lintilän ykköshuoli on kiinalaisten komponenttien saaminen Suomeen... Mitäs aiot tehdä, Lintilä, että huolesi haihtuvat, kerro se toimittajille selvin sanoin? Muuten puheesi on pelkkää huulten heiluttelua ja halua esiintyä otsikoissa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Lintilän huoli
Taltuttaa koronavirus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Lintilän huoli
Totta! Lintilä meinaa pysäyttää ja taltuttaa koronaviruksen, hyvä kommentti! Eikun töpinäksi, Lintilä, hopi hopi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Veronmaksaja-75
Laadun on säilyttävä
"...komponenttien saaminen Kiinasta on vaikeutunut". Voisiko vastaavia komponentteja saada Venäjältä ? Laatu ainakin pysyisi liki samana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Laadun on säilyttävä
Entä Pohjois-Korea? Siellä ei ole Koronaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »