Joka neljännellä suomalaisella rasvoittunut maksa

Jukka Leinonen
Elintavat vaikuttavat maksan kuntoon. Rasvamaksaa on syytä epäillä, runsaan alkoholinkäytön lisäksi, jos on selvä vyötärölihavuus tai 2-tyypin diabetes.

Rasvamaksa yleistyy nopeasti, joka neljännen aikuisen suomalaisen maksa on rasvoittunut. Rasvamaksan takana on yhä useammin lihominen ja ylipaino uhkaa suomalasiten maksaa jo alkoholia enemmän. Rasvamaksan seurauksena aiheutunut maksasyöpä lisääntyy myös voimakkaasti. Maksasyöpään sairastuneiden määrä on kuusinkertaistunut Suomessa viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana.

– Maksakirroosi on yleisin maksasyövän syy. Kirroosi voi tulla myös ei-alkoholiperäisen maksasairauden seurauksena, sanoo professori Hannele Yki-Järvinen Helsingin yliopistosta. Yki-Järvinen puhuu ei-alkoholiperäiseen rasvamaksaan liittyvästä tutkimuksesta torstaina 13.2. Syöpäsäätiön symposiumissa Korpilammella Espoossa.

Maksasyöpään sairastuminen lisääntyy iän myötä ja eniten uusia tapauksia ilmenee noin 70-vuotiailla. Kaksi kolmasosaa sairastuneista on miehiä. Maksasyöpään sairastuu vuosittain Suomessa noin 600 henkeä. Ennusteiden mukaan viiden vuoden kuluttua sairastumisesta elossa on 8 % sairastuneista.

Sairastuneista joka viides sairastaa taudin vaikeampaa tulehduksellista muotoa, steatohepatiittia, joka voi ajan myötä edetä maksakirroosiksi. Steatohepatiittia sairastavat olisi tärkeä löytää, koska heillä maksakirroosin sairastumisen riski on 20 prosenttia. Sitä voi vähentää laihduttamalla, liikkumalla ja välttämällä alkoholin käyttöä. Jos rasvamaksa etenee maksasyöväksi ilman kirroosia, syöpää on lähes mahdotonta löytää ajoissa.

Elintavat vaikuttavat maksan kuntoon. Rasvamaksaa on syytä epäillä, runsaan alkoholinkäytön lisäksi, jos on selvä vyötärölihavuus tai 2-tyypin diabetes. Vyötärölihavista 7-8:lla kymmenestä on rasvamaksa. Normaalipainoisilla sitä esiintyy 1-2:lla kymmenestä.

Ei-alkoholiperäisestä rasvamaksasairaudesta puhutaan, kun henkilö juo vähemmän kuin 30 grammaa (miehet) tai 20 grammaa (naiset) alkoholia päivässä.

Myös perinnöllisyys vaikuttaa siihen, kuinka rasva kertyy maksaan. Alttius on kuitenkin yksilöllistä ja useimmilla selvä vyötärölle keskittynyt ylipaino alkaa rasvoittaa maksaa.

– 30-50 prosentilla väestöstä on geneettinen alttius sairastua rasvamaksaan, Yki-Järvinen kertoo.

Rasvamaksa todetaan tavallisesti 40-60 vuoden iässä, mutta ihmisten lihomisen seurauksena sitä löytyy yhä useammin myös lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Rasvamaksaa voi hoitaa laihduttamalla ja liikkumalla. Laihtuminen on kuitenkin useimmille vaikeaa eivätkä tulokset ole pysyviä.

Alkoholiin liittymättömässä maksasairaudessakin jo noin yksi annos alkoholia päivässä kaksinkertaistaa maksakirroosin riskin. Merkittävästi vyötärölihavan henkilön maksalle on yhdestä alkoholiannoksesta yhtä paljon haittaa kuin neljästä annoksesta laihan henkilön maksalle.

– Siitä ei ole tällä hetkellä yksimielisyyttä, pitääkö alkoholinkäytöstä luopua kokonaan, Yki-Järvinen sanoo.

Syöpäsäätiön symposiumi kokoaa 13.-14.2. alan tutkijoita ja lääkäreitä yhteen Espoon Korpilammelle. Vuoden 2020 symposiumin teemana ovat maksan ja haiman kasvaimet.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Havainnoitsija~olohuoneessa
Sokeri
Näissä jutuissa ei koskaan mainita yhtä suurinta maksan rasvoittajaa -suurempi kuin alkoholi ja se on sokeri. Tavallisesta valkosokerista noin puolet on fruktoosia, jota aiemmin pidettiin jopa terveellisenä, mutta nykyään tiedetään, että fruktoosi on maksalle yhtä paha kuin alkoholi. Jos syömme sekä runsaasti hedelmiä (ja juomme hedelmämehuja) että sokeroituja elintarvikkeita, saamme yllinkyllin, ja vielä enemmän sokeria, josta maksa tekee rasvaa, koska sellaista määrää ei voi varastoida lihaksiin eikä muuallekaan. Fruktoosi siis käyttäytyy eri tavoin maksassa kuin mikään muu ravintomme aineosa -alkoholia lukuunottamatta. Se ohittaa kaiken muun toiminnan kuten alkoholi tekee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
läskivero
Syynä ylensyönti ja viina ! Läskiveto olis paikallaan !

Angus
Hmm
Tietääkseni myös monet lääkkeet rasittavat maksaa aika lailla. Tätä artikkelissa ei tuotu esiin, vaikka lääkkeiden käyttö noin ylipäätään lienee kasvanut hurjasti esim. 50 vuodessa jo väestön ikääntymisen kautta ja muutenkin. Samoin voimakkaasti prosessoitu ruoka lisäaineineen, sokereineen ja suoloineen taitaa olla riskitekijä.

Ilmeisesti jutussa haluttiin kiinnittää huomiota pelkästään tärkeimpiin riskitekijöihin. Ajatus on ehkä myös, että ylensyömiseen ja alkoholin käyttöön ihminen itse voi helposti vaikuttaa, mutta onko se välttämättä totta? Monilla on niiden kanssa suuria vaikeuksia.

Lääkkeet on tietenkin syytä ottaa, jos niitä tarvitsee, mutta niidenkin vahingollisuudesta olisi hyvä tietää. Pitkälle jalostetun ravinnon välttely ei taas välttämättä ole nykypäivänä ihan helppoa, ellei noudata jotain erityistä ruokavaliota. Koen artikkelin hieman yksipuoliseksi.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »