Kotimaa

Sanoma uskoo, että Alma-kauppa kiihdyttää lehtien digitilaajien kasvua – "Kaikki 15 lehteä pysyvät itsenäisinä päätoimittajineen"

Marttiina Sairanen
Helsingin Sanomien vanha kello on Sanomatalon sisätiloissa.
Helsingin Sanomien vanha kello on Sanomatalon sisätiloissa.

Mediayhtiö Sanoma ostaa Alma Median aluelehtiä kustantavan Alma Media Kustannus Oy:n. Yhtiö kustantaa Aamulehteä ja Satakunnan Kansaa sekä kolmeatoista pienempää lehteä Pirkanmaalla ja Länsi- ja Keski-Suomessa.

Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven kertoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä tiistaina, että kaupan myötä lehtien määrä ei Suomessa muutu.

– Kaikki 15 lehteä pysyvät itsenäisinä päätoimittajineen, hän kertoo kaupan kohteena olevista lehdistä.

Sanoman tarkoituksena on kiihdyttää digitilaajien määrän kasvua Suomessa.

– Helsingin Sanomien tilaajista yli 100 000 tilaa vain digiä, mikä on 27 prosenttia tilaajista, sanoo Duinhoven.

Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen mukaan myytävät tuotteet ovat hyvässä kunnossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Ei ollut helppo päätös tehdä, mutta tämä on win–win. Myyjän kannalta on mahdollisuus löytää uutta liiketoimintaa, Telanne sanoo.

Velaton kauppahinta on noin 115 miljoonaa euroa. Kauppaan kuuluu myös Alma Manu Oy, joka tarjoaa painopalveluja Tampereella. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä kilpailuviranomaisen hyväksynnän.

Sanoman mukaan ostettavan liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2019 oli 99 miljoonaa euroa.

– Ostettava liiketoiminta täydentää Sanoman nykyistä uutismediatarjontaa. Ostettavassa liiketoiminnassa oli vuoden 2020 alussa 365 työntekijää (kokoaikaisiksi muutettuna), joista tulee Sanoma-konsernin työntekijöitä, kun kauppa on saatettu loppuun, Sanoma kertoo tiedotteessaan.

Alma Median Aamulehti ja Satakunnan Kansa ovat Lännen Median osakaslehtiä. Alma Media Kustannuksen omistamat Lännen Median osakkeet siirtyvät kaupan toteutuessa Sanomalle ja toiminta jatkuu sopimuksen mukaisesti.

– Jatkamme hyvän journalismin tekemistä osakaslehtiemme tilaajille Lapista Varsinais-Suomeen ulottuvalla alueella, eikä Alman ja Sanoman välisellä kaupalla ole suoria ja välittömiä vaikutuksia Lännen Mediaan. Kaupan toteutuessa Sanoma tulee tietenkin Alman tilalle Lännen Median osakkaaksi. Sitten osakkaat varmasti miettivät yhdessä jatkopainotuksia, Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja Matti Posio sanoo.

– Lännen Medialla on kahdeksan osakasyhtiötä. Tuottamaamme sisältöä julkaisee nyt yksitoista lehteä sen jälkeen, kun Ilkka ja Pohjalainen yhdistyivät uudeksi Ilkka-Pohjalaiseksi. Uudistuminen on joka tapauksessa normaali olotila.

Eriika Ahopelto
Kauppaan kuuluu myös Alma Manu Oy, joka tarjoaa painopalveluja Tampereella.
Kauppaan kuuluu myös Alma Manu Oy, joka tarjoaa painopalveluja Tampereella.

Sanoman mukaan nykyistä liiketoimintaa täydentävä ja synergioita tuova yrityskauppa on merkittävä investointi Sanoman uutismedioiden digitaalisen tilaajamäärän kasvattamiseen. Kauppa on Sanoman mukaan investointi myös kotimaisen, riippumattoman, journalismin digitaaliseen tulevaisuuteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kauppa mahdollistaa investoinnit myös nuorempia yleisöjä houkuttelevien digituotteiden kehittämiseen ja kiihdyttää siten digitaalisen tilaajamäärän kasvua.

Sanoma kertoo, että ostettavilla lehdillä oli vuoden 2019 lopussa yhteensä 190 000 tilausta. Noin 14 prosenttia tilauksista oli puhtaasti digitaalisia, kun vastaava osuus Helsingin Sanomilla on 27 prosenttia.

Sanoman mukaan kaupan myötä syntyy tuoteportfolio, jonka riippumattomat ja menestyvät uutisbrändit jatkavat omien päätoimittajiensa johdolla, mikä varmistaa kotimaisen median moniäänisyyden säilymisen myös jatkossa.

– Ostettava liiketoiminta täydentää Sanoman olemassa olevaa uutisliiketoimintaa; Alma Median ostettavat lehdet ovat vahvimmillaan paikallisuutisissa kun taas Sanoman vahvuus on valtakunnallisissa ja kansainvälisissä uutis- ja featuresisällössä. Yrityskaupan myötä yhteisten ja tukitoimintojen tehokkuus paranee, mikä mahdollistaa digikehitykseen tehtäävät investoinnit.

– Alma Median alueellisilla sanomalehdillä on vahvat brändit ja tiiviit asiakassuhteet alueillaan, ja ne täydentävät erinomaisesti Sanoma Media Finlandin uutistarjoomaa. Tämä on vahva perusta, jonka päälle rakentaa. Uskomme, että Helsingin Sanomien viimeaikaiset opit ja kokemus voivat auttaa entisestään vahvistamaan digitaalisten palvelujen käyttöä ja kehitystä ja tavoittamaan myös erityisesti nuorempia yleisöjä kaikilla alueilla. Jakamalla resursseja ja parhaita käytäntöjä voimme yhdessä kehittää lukijoille entistä houkuttelevampia digituotteita ja samalla vahvistaa painettua lehteä, jolla on jatkossakin merkittävä rooli mediankäytössä, sanoo Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta.

Alma Media kirjaa kaupasta arviolta 58 miljoonan euron myyntivoiton kaupan toteutuessa arviolta vuoden 2020 aikana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myytäviin liiketoimintoihin kuuluvat alueelliset mediat Aamulehti ja Satakunnan Kansa sekä paikallismediat Janakkalan Sanomat, Jämsän Seutu, Kankaanpään Seutu, KMV-Lehti, Nokian Uutiset, Rannikkoseutu, Suur-Keuruu, Merikarvia-Lehti, Sydän-Satakunta, Tyrvään Sanomat, Valkeakosken Sanomat, Jokilaakso ja Vekkari sekä Alma Manun painoliiketoiminta.

Alma Media kertoo tiedotteessaan, että kaupan myötä digitaalisen liiketoiminnan osuus Alma Median liikevaihdosta nousee noin 67 prosenttiin. Yhtiön riippuvuus laskevasta painetusta mediasta pienenee merkittävästi ja siihen sitoutuva pääoma vähenee.

– Terävöitämme strategiaamme ja keskitymme erityisesti digiliiketoimintojemme kehittämiseen, kasvattamiseen ja kansainvälistämiseen. Suomessa keskitymme valtakunnallisiin medioihin ja digitaalisiin palveluihin, digitaalisiin mainos- ja markkinointiratkaisuihin sekä maksullisiin digisisältöihin, Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne sanoo.

– Kauppa vahvistaa tasettamme ja saamme lisää resursseja uusiin liiketoiminta-avauksiin sekä yritysjärjestelyihin. Olemme löytäneet hyvän media-alaa tuntevan ostajan, jolla on resurssit turvata alueellisen medialiiketoiminnan elinkaari ja kehittyminen.

Täydennetty 15.05 Sanoman toimitusjohtajan Susan Duinhovenin ja Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen kommenteilla. Täydennetty 16.00 vaikutuksilla Lännen Mediaan.

Fakta

Sanoman ja Alman kaupan kohteet

Aamulehti

Satakunnan Kansa

Rannikkoseutu

Janakkalan Sanomat

Jämsän Seutu

Kankaanpään Seutu

KMV-Lehti

Nokian Uutiset

Suur-Keuruu

Merikarvia-Lehti

Sydän-Satakunta

Tyrvään Sanomat

Valkeakosken Sanomat

Jokilaakso

Vekkari

Alma Manun painoliiketoiminta

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Sivustaseuraaja
Digitilaukset lisääntyy?
Jaa, enpä tiedä. Ne, jotka tilaavat digin, tilaavat digin ja toiset eivät halua luopua printistä täällä puolen Manalaa.
Tilasin taannoin kokeeksi Lapin Kansan digin, kun halusin lukea syntymäpaikkani uutisia. Lopetin sen lyhyeen, koska lehti tarjosi samoja (Lännen Median muuten erinomaisesti toimitettuja) juttuja mitä luen tästä lehdestä.

Joku oli huolissaan myös siitä, kirjoitetaanko jutut Helsingissä, julkaistaan AL:ssä tai SK:ssa ja sen jälkeen satakuntalaiset ja pirkanmaalaiset saavat lukea hesalaisia paikallisuutisia.
No, siihen en usko sikäli mikäli toimitukset pysyvät paikoillaan.

Sen sijaan olen enemmänkin huolestunut Ylestä. Tv-uutiset julkaisee yhä enemmän paikallisia (lue hesalaisia) juttuja, lähes kaikki haastattelut ovat tehty pk-seudulla (elleivät ole ulkomailta), vaikka toimituksia Ylellä on ympäri Suomea.
Uutisiin ja ajankohtaislähetyksiin pääsee muualta vain, jos paikkakunnalla on tapahtunut jotain aivan extremeä, kuten koronavirusuutisoiti todistaa. Koska Yle on edellisen kerran näyttänyt jotain Inarista?

Tokihan ajankohtaiset paikalliset saa pari kertaa päivässä tv:stäkin ja tietokoneella voi onkia näkyviin muidenkin alueiden paikalliset. Mutta kaikilla ei ole tietokoneita.
Työssäolevat eivät näe aamupäivisin lähetettäviä paikalliskoostettakaan.

Lisäksi on pakko narista, että Ylen sunnuntain päälähetys koostuu suurimmalta osin urheilusta, eikä uutisista.

Sorry, tämä meni hieman off-topiciksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ukki
Vanha muisti
Työelämässä yli 50 v + varushenkilöpalvelu, eri työpaikossa ,oli organisaatiomuutokset noin 5 vuoden välein, Linjaorganisaatio muuttui tulosorg, toimintaorganisaatioksi ja päinvastoin. Fuusio oli näistä toimista rankin, koska siinä toinen yleensä menettää kaiken. Kannattanee pysyä kehityksen mukana ja verkostoitua, muuten "hukka" perii.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turkulainen
Huoli sananvapaudesta
Media-alan keskittymistä pitäisi tarkastella kriittisesti myös sananvapauden näkökulmasta. Jos kaikki lehdet päätyvät lopulta saman konsernin alle, alkaa tilanne muistuttamaan entistä Neuvostoliittoa.