Kotimaa

Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo: "Valtion on autettava kotitalouksia siirtymään öljylämmityksestä fossiilivapaisiin lämmitysmuotoihin"

Petteri Orpo johti puhetta kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa viime viikolla.

Kokoomuksen puoluejohtaja Petteri Orpo haluaa, että valtio ryhtyy tukemaan kotitalouksia ja taloyhtiöitä irrottautumaan fossiilisista polttoaineista.

Orpo ehdottaa, että verotuksen kotitalousvähennys laajennetaan määräaikaisesti laiteinvestointeihin. Lisäksi valtio takaisi kaikille kotitalouksille sekä taloyhtiöille mahdollisuuden erilliseen energiainvestointeihin tarkoitettuun lainaohjelmaan.

– Haluamme auttaa suomalaisia irtautumaan kasvavista lämmityslaskuista, Orpo sanoi puoluevaltuuston kokouksessa Lappeenrannassa lauantaina.

Orpo osoittaa sanansa hallituspuolueille, jotka kokoontuvat maanantaina ilmastokokoukseen pohtimaan keinoja päästöjen hillitsemiseksi. Orpo vaatii hallitukselta oikeasti vaikuttavia ilmastotekoja.

Orpon mukaan lämmityksen päästöt ovat lähes kaksinkertaiset yksityisautoilun päästöihin verrattuina. Näin siitä huolimatta, että kiinteistöjen lämmitykseen on tarjolla useita fossiilivapaita tuotantotapoja kuten maalämpö.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tämä edellyttää, että kotitalousvähennykseen kohdistetut leikkaukset perutaan, Orpo sanoo.

Kokoomuksen mukaan maalämpöön siirtymistä hidastaa investoinnin rahoitukseen liittyvät ongelmat.

– Muutos on mahdollinen ilman kohtuuttomia elämäntapamuutoksia tai pysyviä kustannuksia. Ilmastokeskustelua on hallinnut ääripäiden pelottelu. Toisaalla sanotaan, että poliittiset päättäjät eivät pysty tekemään riittävästi ja toisaalla pelotellaan sillä, että ihmisten arki muuttuu kohtuuttoman vaikeaksi, Orpo toteaa.

Orpo sanoo, että Suomella on kasvun mahdollisuuksia etenkin uusiutuvan energian ja älykkäiden energiaratkaisujen saralla.

– Selvityksiin ja tiekarttoihin vetoaminen on tiensä päässä. Kokoomus olisi valmis leikkaamaan ympäristölle haitallisia tukia lähes puolella miljardilla. Tukisimme puhtaiden teknologioiden tuotekehitystä ja tutkimusta. Lisäksi kokoomus vauhdittaisi teollisuuden sähköistymistä. Odotamme nyt hallitukselta rohkeutta ja viisautta, Orpo sanoo.

Puoluevaltuusto nimesi kokouksessaan puoluehallituksen jäsenet kaudelle 2020–2021. Uuden puoluevaltuuston valitsee puoluekokous Porissa kesäkuussa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vastaa
Suomi
öljyy
Kyl syödään kasvei...ja tarvitaan hyvä tasapaino
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
no no
Orpo puhuu demareiden suulla ! Miksi muiden pitäisi ryhtyä toisten omakotitalojen remonttien maksumiehiksi ? Jaetaan samalla kaikkien rahat ja omaisuus !

vexi
Vast: no no
Maalämpöön siirtymiset aikaansaavat työpaikkoja sekä laitevalmistajille, että niiden asentajille. Ruotsissa valtio jo 80-luvulla sponsasi maalämmitykseen vaihtavia omakotitaloja 50 000 kruunun eli noin 5000 Euron kertakaikkisella avustuksella.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samppa
Vast: no no
Meillähän on kotitalousvähennys. Kukaan ei estä käyttämästä sitä. Valistuneimmat ovat jo vaihtaneet lämpöpumppuihin. Kuka heille korvaa jos korvaamaan ruvetaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Kokoomus on lisäämässä valtion menoja
Helppo huudella puskista ja vaatia lisää menoja samalla kun syytetään hallitusta velanotosta nollakorolla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Kokoomus on lisäämässä valtion menoja
No juurikin näin.Kymmen viimeisen vuoden aikana kokoomus on lisännys yli 50miljardia euroa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaasupumppu
Vast: Kokoomus on lisäämässä valtion menoja
Ai, eikö se ole sitten velkaa kun siinä ei ole korkoa? Taloustaito ei liene vahvuusalue.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Kokoomus on lisäämässä valtion menoja
Ei kukaan ole väittänyt, etteikö valtion velkaa pitäisi maksaa takaisin. Nyt Kokoomus on vaatimassa lisää menoja ja vähemmän veroja eli lisää velkaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
eml
Mistä rahat
Mistä Orpo nämä rahat ottaisi. Jos yritystukikin (8 miljardia) jo niin pyhä lypsylehmä yrityksille ettei siltä voi leikata. Nyt hallitus puhuu minimi 100 miljoonan leikkauksista. Kun se 28000 yrityksen tuki puolitetaan ei meillä mitään hätää vanhuspalveluiden rahoittamisessa ja jokunen euro voisi riittää myöskin niihin korjausavustuksiin. Mutta miksi ylipäätään kaikkeen pitäisi verorahaa työntää, ei sitä vain riitä paljon tärkeämpäänkään, terveyskeskusten ja sairaaloiden ylläpitämiseen. Tehostetun palvelun asumiseen ei ole varaa ihmisiä sijoittaa, ennen kuin heidän todennäköinen elinaikansa on alle puoli vuotta. On kuntia missä tuokin raja on vain kaksi kuukautta. Ne on asioita joista kukaan ei uskalla edes julkisuudessa puhua, kun saattaa viranomaiset joutua syytteeseen heitteillejätöstä.

Lisää