Kotimaa

Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Rikosseuraamuslaitos
Hämeenlinnan uusi naisvankila valmistuu syksyllä.

Uusi Hämeenlinnan vankila eroaa kaikin tavoin perinteisistä "kivitaloista".

Rikosseuraamuslaitos (Rise) on suunnitellut vuodesta 2014 lähtien uutta toimintakonseptia, joka otetaan ensimmäisenä käyttöön Hämeenlinnassa. Ajatus on luoda vankiloista rikoksettoman elämän oppimisympäristöjä, jota toteutetaan niin tilojen kuin toimintatapojen puolesta.

– Uusi toimintamalli lisää vankeja kuntouttavaa omatoimisuutta ja muokkaa vartijoiden työnkuvaa valvojasta enemmän kohti valmentajaa. Vuorovaikutusta vankien ja henkilökunnan välillä on lisätty jo nyt, mutta kyseessä on valtava muutos vankeinhoidossa, sanoo Risen toimitilapäällikkö Kauko Niemelä.

Hämeenlinnaan ensi syksynä valmistuva naisvankila on tilaratkaisuiltaan kirjaimellisesti eri vuosituhannelta Suomen muiden suljettujen vankiloiden kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vankilan osastoille tulee perinteisen käytävän sijaan olotila.

– Selliosaston keskellä on kuin kodin olohuone ja keittiö, jossa voidaan kokoontua ja tehdä yhdessä esimerkiksi kotitöitä, Niemelä kuvailee.

Jokainen vanki saa käyttöönsä digipäätteen. Sitä ei ole vielä päätetty, tuleeko laite olemaan mobiili vai kiinteästi selleihin sijoitettu. Niemelän mukaan verkkoyhteyksien mahdollistaminen vangeille on monin tavoin perusteltua ja sopeuttaa siviiliin.

– Opiskelu, työnhaku ja yhteydet ihmisiin hoidetaan nykymaailmassa verkossa. Nykyisin vankitapaamiset perustuvat vielä siihen, että omaisten pitää tulla vankilaan. Yhtä hyvin vanki voi olla perheeseensä Skype-yhteydessä ja kysyä päivittäin lapselta, miten koulupäivä on mennyt.

Hämeenlinnan vankilan pihalle tulee erilaisia ulkoilu-, kuntoilu- ja tapahtumapaikkoja. Suunnitelmissa on myös luontopolku muurien sisäpuolelle.

Valtaosa suomalaisista pitää tuomioita lievinä ja vankiloita liian lepsuina paikkoina. Niemelän esittelemien lukujen mukaan vuonna 2019 suomalaisista 86 prosenttia oli sitä mieltä, että rikoksentekijät saavat Suomessa liikaa ymmärrystä.

Niemelä huomauttaa, että suljetuissa laitoksissa rangaistustaan suorittavien vankien mahdollisuudet opiskeluun ja elämänhallinnan taitojen parantamiseen eivät nykyisin riitä, jotta sopeutuminen yhteiskuntaan onnistuisi tehokkaasti.

– Noin puolet vankiloissa rangaistusta suorittavista palaa takaisin. Se on hirvittävän iso määrä, ja kallista.

Suomessa on tällä hetkellä tekeillä Hämeenlinnan vankilan lisäksi kaksi muuta uuden mallin laitosta: Keravan avovankila, sekä Jyväskylän kampus, jonne siirretään Laukaan avovankila ja muita toimintoja.

Niemelä esitteli uutta tila- ja toimintakonseptia perjantaina Hämeenlinnassa järjestetyssä valtakunnallisessa turvallisuusseminaarissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toimintamalli herättää kritiikkiä

Uusi "rikoksettoman elämän oppimisympäristö" ei sovi kaikille vangeille. Toimintamalli herättää kritiikkiäkin vankeinhoitoalalla. Tiettävästi Risellä on ollut vaikeuksia uusien vartijoiden rekrytoinnissa ainakin Etelä-Suomessa.

Kauko Niemelä sanoo, että uusi toimintamalli sopii kuitenkin suurelle enemmistölle vangeista.

– Henkilökunnan turvallisuus on jatkossakin taattava. Tarvitsemme varmuusostoja, mutta emme jokaiseen vankilaan.

Uusissa vankiloissa ei ole otettu erikseen huomioon vaarallisimmaksi arvioitua vankiryhmää, vaan asia ratkaistaan erikseen. Riihimäen vankila jengiosastoineen säilynee vielä pitkään vaarallisimmiksi arvioitujen vankien sijoituspaikkana.

– Riihimäki on rakennuksena suhteellisen hyväkuntoinen, vaikka modernisointitarpeitakin on.

Risen uusi toimintakonsepti otetaan sitä mukaa käyttöön kun uusia laitoksia valmistuu tai vanhoja remontoidaan sopivaksi.

– Läheskään kaikki nykyiset vankilat eivät peruskorjauksenkaan jälkeen sopisi malliin, Kauko Niemelä kertoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
AKurkinen
ohhoh
Kyllä, hyvin houkuttelevilta ja fiksuilta näyttää nuo lepokoti, tuskinpa montakaan rötöstelijää pelottaa ! Onkohan nyt menty jo hiukan liian pitkälle ? Kysehän on rangaistuslaitoksesta ! Kaipa sieltä pian jonkun diplominkin kouraansa saa, kun oikein valmentajien kanssa lekotellaan !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Alan vaihtoa
"vartijoista valmentajia"
- kuvioluistelun valmentajista voisi pikemminkin tehdä vartijoita.

Vast: Alan vaihtoa
...pojat ei kestäisi sellaista kuria, menisivät heti lakkoon !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.