"Luvassa on kuuma kesä" – Fortumin Uniper-kauppa tuomassa Saksan mielenosoitukset Suomeen

Saksalainen ympäristöjärjestö on tunnettu pitkäkestoisista mielenosoituksistaan. Ne voivat laajentua Suomeen.

Datteln 4 -voimalassa tehdään käyttöönottoa edeltäviä testejä. Voimala on määrä ottaa käyttöön kesällä.
Datteln 4 -voimalassa tehdään käyttöönottoa edeltäviä testejä. Voimala on määrä ottaa käyttöön kesällä.

Düsseldorf

Visa Noronen

Saksan ympäristöaktivistit suunnittelevat hiilivoimalan vastaisia mielenosoituksia Saksan lisäksi Suomeen. Ensi kesänä Saksassa on tarkoitus avata maan viimeinen suuri uusi hiilivoimala, Datteln 4.

Kivihiilivoimalan omistaa energiayhtiö Uniper, jonka enemmistöosuuden valtio-omisteinen Fortum on ostanut. Tulevien mielenosoitusten kohteena on Suomen hallitus.

Saksa on päättänyt sulkea kaikki maassa olevat hiilivoimalat asteittain viimeistään vuoteen 2038 mennessä. Saksan hallituksen ja energiayhtiöiden neuvotteluissa ainoa uusi iso hiilivoimala, joka saa enää luvan avautua, on Uniperin omistama Datteln-4 Ruhrin alueella läntisessä Saksassa. Voimalassa tehdään parhaillaan käyttöönottoa edeltäviä testejä. Käyttöön se otetaan kesällä. Datteln 4 -voimalan teho on noin 1100 megawattia eli se on suurempi kuin kumpikaan Olkiluodon vanhoista ydinreaktoreista.

– Suunnittelemme mielenosoituksia ja valtauksia, kertoo hiili- ja ydinvoiman vastaisen Ende Gelände -ryhmän puhemies Kathrin Henneberger Lännen Medialle.

Kathrin Henneberger kertoo Ende Gelände -ryhmänsä suunnittelevan suuria mielenosoituksia, kun Uniper ottaa takana näkyvän uuden Datteln 4 -hiilivoimalan kesällä käyttöön. Uniperista omistaa enemmistön valtio-omisteinen Fortum.

Mielenosoittajat estivät ruskohiilikaivoksen laajentamisen

Ryhmä on Saksassa tunnettu pitkään kestäneistä valtauksista, joissa mielenosoittajat ovat levittäytyneet suunnitelluille hiilikaivosalueille suostumatta poistumaan.

– Teemme uudestaan sen, mitä teimme Hambachin metsässä.

Viime vuosikymmenellä mielenosoittajat levittäytyivät Hambachin metsään estämään ruskohiililouhoksen avaamista useiden vuosien ajaksi. Nyt Saksan hallitus on päättänyt, ettei louhosta vanhassa metsässä enää laajenneta.

– Olemme olleet yhteydessä suomalaisiin ryhmiin mielenilmausten järjestämiseksi Suomessa, Henneberger kertoo.

Suomen valtio omistaa hieman yli puolet Fortumin osakkeista. Mielenosoittajien kohteena on Suomen hallitus.

– Suomen hallituksen pitäisi saada Fortum pysäyttämään Uniper, Henneberger vaatii.

Uuden hiilivoimalan vuoksi voidaan sulkea saastuttavampia vanhoja

Uniper saa luvan avata Datteln 4:n, koska tarkoitus on, että vanhoja tehottomia hiilivoimalaitoksia suljetaan vastaavasti enemmän. Uniperin mukaani Datteln 4 -voimalaitos tulee olemaan yksi maailman nykyaikaisimmista kivihiilivoimalaitoksista ja se saastuttaa vähemmän kuin vanhat. Sen nettohyötysuhde on yli 45 prosenttia, kun yleensä se on hiilivoimaloissa 30–40 prosenttia. Se tuottaa samanaikaisesti sähköä ja lämpöä toimittaen kaukolämpöä 100 000 taloudelle seudulla.

Voimalaitosta on rakennettu vuodesta 2007 alkaen ja sen piti käynnistyä 2011. Se toimii Saksan ulkopuolelta tuodulla kivihiilellä. Rakentamisvaiheessa uutta voimalaa ovat vaivanneet monet tekniset ongelmat. Ennestään Uniperillä on Saksassa viisi hiilivoimalaa, joiden yhteisteho on 3700 megawattia.

Saksan hiilidioksidipäästöt voivat kääntyä kasvuun

Hiilivoima on nykyään kallista, koska EU:n päästökauppa pakottaa yritykset maksamaan ylimääräistä hiilidioksidipäästöjä aiheuttavan energian tuottamisesta. Kun sähköä on liikaa tarjolla, poistetaan tuotannosta monesti ensin tehottomat vanhat hiilivoimalat.

Koska Datteln 4 tuottaa sähköä vanhoja voimaloita halvemmalla, sitä ei oteta yhtä helposti pois väliaikaisesti sähköntuotannosta. Lopputuloksena hiilidioksidipäästöt voivat kokonaisuudessa kasvaa ainakin alussa. Tähän mahdollisuuteen vetoavat myös ympäristöjärjestöt.

– Luvassa on kuuma kesä, Henneberger sanoo.

Fakta

Hiilivoimalat kiinni 2038

Saksa luopuu hiilivoimasta viimeistään vuonna 2038. Ensimmäiset pienet ja vanhat hiilivoimalat on tarkoitus sulkea jo tänä vuonna.

Aiemmilla voimalaitospaikoilla voidaan avata kaasuvoimaloita.

Hiilivoimaloiden ja ruskohiililouhosten työntekijöille voidaan maksaa sopeutumiskorvauksia.

Hiilivoimaseudut saavat 40 miljardin euron tuet ja esimerkiksi uuden teknologian kehityskeskuksia.

Hiilivoimalayritykset saavat yli 4 miljardia euroa korvausta seuraavan 15 vuoden aikana siitä, että voimalat suljetaan ennen niiden tavanomaista vanhenemista ja käytöstä poistoa.

Saksa tuottaa Euroopan suurimmat hiilidioksidipäästöt. Energiaan liittyvistä päästöistä EU:ssa Saksa tuottaa noin kolmanneksen.

Hiilen osuus Saksan energiantuotannosta on pitkään ollut laskussa. Uusiutuvan energian tuotanto on lisääntynyt nopeasti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Perusturkulainen
keinot on
Riittävät voimakeinot käyttöön pysäyttämään tällaiset huligaanit.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: keinot on
Ei taida tarvita. Pimeys ja kylmyys ajaa kyllä sitkeimmänkin mielenosoittajan takaisin kotimaahansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »