Valtioneuvosto jakoi puoluetukea 35,5 miljoonaa euroa

Ari-Matti Ruuska
Tuki jaetaan puolueiden eduskuntavaaleissa saamien kansanedustajapaikkojen määrän mukaan.

Valtioneuvosto on myöntänyt kuluvan vuoden puoluetuet. Puolueille maksetaan tukea yhteensä 35,5 miljoonaa euroa.

Eniten tukea saa eduskuntavaaleissa suurimmaksi noussut sosialidemokraattinen puolue, joka saa 7,1 miljoonaa euroa. Toiseksi eniten tukea saa Perussuomalaiset, puolueelle maksetaan 6,9 miljoonaa euroa.

Kokoomus saa 6,8, keskusta 5,5 ja vihreät 3,6 miljoonaa euroa.

Vasemmistoliiton osuus on 2,9 miljoonaa, Rkp:n 1,6 miljoonaa ja kristillisdemokraattien 890 875 euroa.

Liike Nytin osuus on 178 175 euroa.

Lisäksi Ahvenanmaan maakuntahallitus saa 178 175 euroa poliittisen toiminnan ja tiedotustoiminnan tukemiseen.

Tuki jaetaan puolueiden eduskuntavaaleissa saamien kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaan. Tukea on jaettu vuodesta 1967 lähtien.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Mankala
Persuille jättipotti
Miksei nyt huudella verovarojen väärin käytöstä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Uusio-ajattelija
Vois lopettaa.
Tämä jos jokin on verorahojen väärin käyttöä?

Sepponen
Juu
joku voisi tehdä aikuisten oikeasti kululaskelman mitä tämä pelleily (hallitus/eduskunta) tulee maksamaan kaikkine satoine avustajineen? Moni maa pärjää pienemmällä hallitus-eduskunta-päätöskoneistoilla... oma veikkaus n. 50m€

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »