Tietoliikenne

Operaattorit suhtautuvat Supon huoleen 5G-verkoista vakavasti – vakoilua voidaan torjua yksinkertaisella keinolla

EPA/Etienne Laurent
Huawein teettämän selvityksen mukaan yhtiöllä ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta avustaa Kiinan valtion viranomaisia esimerkiksi tiedustelutehtävissä.

Teleoperaattori Dna on käynyt läpi 5G-verkkoihin liittyvässä kilpailutuksessa kiinalaisyhtiö Huaweihin liittyviä riskejä. Dna käyttää laitetoimittajana 5G-verkossa muun muassa Huaweita, mutta turvallisuuskriittisimpään osaan uutta verkkoa se valitsi laitetoimittajaksi amerikkalaisen Affirmed Networksin. Asiasta kertoo Lännen Medialle Dna:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.

Yhdysvallat on väittänyt kiinalaisen Huawein vakoilevan Kiinan hyväksi. Huawei on kiistänyt syytökset. Suojelupoliisi Supo nosti esiin 5G-verkkoa koskevat riskit viime joulukuussa. Supo mainitsi 5G:n olevan kriittistä infrastruktuuria, jonka päätyminen kybervakoilua harjoittavan valtion hallintaan aiheuttaisi turvallisuusuhan. Supo ei nimennyt riskiyhtiöitä.

5G on parhaillaan rakentuva uusi mobiiliverkko, joka nostaa tiedonsiirtonopeuksia jopa kymmenkertaiseksi verrattuna aiempaan. 5G:n odotetaan nostavan nettiin liitettyjen kodin laitteiden määrää. Kyse on esimerkiksi älytelevisioista, lukoista, jääkaapeista ja muista kodinkoneista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dna:n lisäksi myös Elisa käyttää 5G-verkossaan Huawein teknologiaa. Myös Nokia ja Ericsson ovat molempien operaattoreiden laitetoimittajina. Telian laitetoimittajana 5G:n osalta on Nokia. Dna:n turvallisuuskriittisimmässä 5G:n core- eli ydinverkossa käytetään Affirmed Networksin teknologiaa. Ehdolla coren laitetoimittajiksi olivat myös Huawei, Ericsson ja Nokia.

– Olemme pyrkineet valitsemaan jokaiseen komponenttiin ja verkon kohtaan parasta mahdollista teknologiaa. Osittain useiden laitetoimittajien käyttämisessä on kyse myös riskien hallinnasta, sanoo Dna:n Pekka Väisänen.

Supo on nostanut esiin 5G-verkkojen turvallisuusriskit. Ovatko viranomaisten esiin nostamat huolet aiheellisia?

– Kyllä niihin täytyy suhtautua vakavasti. Turvallisuuskriteerit ovat olennainen osa toimittajavalintavaatimuksia.

Dna:n Väisänen muistuttaa, että 5G:n myötä nettiin liitettävien laitteiden määrä tulee todennäköisesti moninkertaistumaan. 5G tukee erityisen hyvin suurta määrää IoT-laitteita (Internet of Things, esineiden internet.), jotka voivat olla vaikkapa kodinkoneita tai älykaiuttimia.

Julkinen keskustelu on vaikuttanut kilpailutukseen.

– Toimittajavalinnoissa evaluoimme ja testaamme kaikkia toimittajavaihtoehtoja. 5G-kilpailutuksessa erityisesti Huaweihin liittyvät riskit ovat olleet tarkastelussa. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että väitteitä (Huaweista) on esitetty, mutta ei mitään näyttöä (riskeistä), hän sanoo.

Myös Elisa pitää Supon esiin nostamia huolia olennaisina. Esimerkiksi etuoviriskissä on kyse siitä, että laitetoimittaja piilottaisi 5G-verkkoon toimittamaansa ohjelmistoon vakoiluohjelman. Elisa hallinnoi ja operoi itse verkkoaan Suomesta käsin.

– Tällaisia (etuovi-) riskejä voidaan vähentää esimerkiksi sillä, että fyysistä pääsyä laitetiloihin kontrolloidaan tarkasti kulunvalvonnalla. Tiloihin pääsee vain turvallisuusselvitettyjä henkilöitä ja heidän tekemiään toimenpiteitä valvotaan, sanoo Elisan johtaja Sami Rajamäki

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Elisan omat asiantuntijat testaavat ja asentavat laitetoimittajien ohjelmistopäivitykset. Elisan yksittäistä tukiasemaa turvallisuuskriittisemmässä mobiilikeskusverkossa käytetään Nokian ja Ericssonin teknologiaa.

Huawein kyberturvajohtaja Mika Lauhde kiistää väitteet, joiden mukaan yhtiö vakoilisi jonkin valtion hyväksi.

– Yhdysvaltojen asettamia, Huaweita koskevia kiristyksiä ollaan perusteltu vakavilla väitteillä vakoilusta ilman minkäänlaisia todisteita, Lauhde kommentoi.

Huawein teettämän selvityksen mukaan yhtiöllä ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta avustaa Kiinan valtion viranomaisia esimerkiksi tiedustelutehtävissä. Huawein mukaan asia todetaan kiinalaisen asianajotoimiston Zhong Lunin laatimassa muistiossa sekä brittiläisen asianajotoimisto Clifford Chancen arviossa, joka on laadittu muistiosta.

– Huawein ympärillä pyörivä keskustelu on vahvasti politisoitunut Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan myötä. Huaweihin kohdistuneet toimenpiteet ovat osa kyseisten maiden välistä suurvaltapoliittista taistelua, Lauhde arvioi.

Voivatko suomalaiset käyttää huoletta 5G-verkkoja, joissa Huawei on laitetoimittajana?

– Kyllä voivat. Huawei on sitoutunut huolehtimaan siitä, että sen toimittamat laitteet ovat turvallisia. Tästä emme tingi, Lauhde viestittää.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Rainer Kryssi
Miksi 5G olisi riski?
Alaa tuntevana en voi kuin ihmetellä 5G:stä noussutta kohua, joka tuntuu olevan vain Trumpin USA-protektionistista valeuutisointia Kiinaa vastaan. Miksi 5G olisi sen "vaarallisempi" kuin 3- tai 4G? Kaikkien valmistajien laitteissa voi olla takaportteja. Eikä esim. USAn markkinoille pääse antamatta USAn viranomaisille pääsyä verkkoihin...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
MikkoHe
Nokia ja Eriksson
Pitää muistaa, että kiinalaisten tapaan yhdysvaltojen viranomaiset vakoilevat kaikkea dataliikennetta tarkasti, kuten pari vuotta sitten paljastuneet tapaukset osoittavat. Myös Nokia ja Eriksson ovat potentiaalisia uhkia turvallisuudelle siinä missä Huawei. Toisaalta vakoilua on lopulta mahdoton estää, joten sen kanssa pitäisi pystyä elämään siten, ettei kriittistä tietoa verkossa välitetä. Jos ja kun 5G:llä ohjataan myös erilaisia laitteita jokaisessa kodissa ja yrityksessä, on riskit suuremmat kuin pelkällä datan vakoilulla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Vaara eliminoitu
"...mutta turvallisuuskriittisimpään osaan uutta verkkoa se valitsi laitetoimittajaksi amerikkalaisen Affirmed Networksin."

Sehän ratkaisikin ongelman koska amerikkalaisethan eivät tunnetusti vakoile. Kysykää vaikka Edward Snowdenilta...