Kommentti: Al-Holista jää tahra nuhteettomaan Haavistoon – ristiriitaiset lausunnot vaikeuttavat tilannetta

Kirsi Turkki

Pekka Haaviston (vihr) nuhteettomaan julkiseen kuvaa jää ikävä tahra, kun perustuslakivaliokunta tutkii hänen virkatoimiensa laillisuutta al-Holin kotiuttamispäätöksissä. Tilanne vaikeutui tiistaina, kun valiokunnan kuultava olleiden Haaviston ja konsulipäällikkö Pasi Tuomisen lausunnoissa ilmeni ristiriitoja, ja valiokunta joutuu pyytämään lisäselvityksiä ulkoministeriöstä.

Joulukuussa alkanut tutkinta jatkuu pitkään kevääseen ja Haaviston kannalta ikävä asia pysyy julkisuudessa. Se oli osaltaan myös opposition kansanedustajien tarkoitus, kun he tekivät Haaviston toimista muistutuksen perustuslakivaliokunnalle.

Haaviston ansiolista politiikassa on pitkä. Viime keväänä hän oli kyselyjen suosikki seuraavaksi pääministeriksi. Vihreät oli Haaviston johdolla eniten kannatustaan lisännyt puolue huhtikuun eduskuntavaaleissa. Haavisto oli Alma Median syksyn kyselyssä ylivoimainen suosikki Sauli Niinistön seuraajaksi tasavallan presidenttinä.

Nyt vihreät menettää Ylen mittauksen mukaan kannatustaan ja suosiota syö Haavistoa ympäröivä al-Hol-kohu. Haavisto selvinnee kohusta hallituspuolueiden tuella, mutta hänen uraansa ja mahdollisuuksiinsa vuoden 2024 presidenttipelissä al-hol-tutkinta hankaloittaa.

Lue myös:

Haaviston ja konsulipäällikön kertomuksissa ristiriitoja –perustuslakivaliokunta pyytää lisäselvityksiä ulkoministeriöstä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (29)

Vastaa
AKurkinen
ansion mukaan
Tahrat on tässä tapauksessa Haavisto ansainnut puhumalla muunneltua totuutta ! Tiedä tuosta nuhteettomuudestakaan, on kuulemma ailahteleva esimies !

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: ansion mukaan
Mitä se muunneltu totuus tässä on?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: ansion mukaan
Mikko Paunio paljasti jo aikaa sitten Haaviston CV väärennöksen US plogissaan.Mutta siihen ei sitten media tarttunut.Myös vaalitentissä puhui aivan omiaan,mutta siihenkään ei kukaan tarttunut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: ansion mukaan
Olisi Haaviston kannattanut suosiolla unohtaa Al-holi ja keskittyä Al-koholiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sebulon
Nuhteeton
Miten Suomen valtion tyhmimmän kaupan eli Caruna-kaupan junailleen Haaviston maine olisi nuhteeton.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Nuhteeton
Carunakaupa junailuvat Käteinen ja Vapaavuoro sekoomuksesta. Ei siis tahroja sinne minne ne eivät kuulu!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Nuhteeton
"Carunakaupa junailuvat Käteinen ja Vapaavuoro sekoomuksesta. Ei siis tahroja sinne minne ne eivät kuulu!"
-------------------
Haavisto oli Caruna-kaupan esittelevä ministeri.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Nuhteeton
Sebulon lyhyesti ja ytimekkäästi: "Haavisto oli Caruna-kaupan esittelevä ministeri."

Tuo on totta, mutta samalla tuo on kaikkea muuta kuin koko totuus. Oikeastaan tuo on niin rajatusti totta että se luo väärää mielikuvaa.

Joulukuun 5. päivä kun keskusteltiin uutisesta "Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja: "Nyt pitäisi kääntää kaikki kivet" – Enemmistö tyytyi Haaviston selvitykseen Isis-lasten palautussuunnitelmasta", Sebulon esitti asiansa paljon laveammin:
"On kiistaton tosiasia, että Haavisto esitteli tuon Suomen kansalle turmiollisen Caruna-kaupan eli Haavisto on pääsyyllinen kauppaan, josta Suomen kansalaiset saavat kärsiä lopun ikänsä,"

Tuo oli niin villi tulkinta että Sebulon on nyttemmin omaksunut uuden, varovaisemman linjan, osatotuuksissa pitäytymisen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Nuhteeton
Kukahan oli se neropatti, joka sai päähänsä, että myydäänpä Suomen sähköverkko yksityiselle pelkästään mahdollisimman suuria voittoja tavoittelevalle yhtiölle.
Epäilen erästä hölmöä ministeriä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Nuhteeton
Kukahan oli se neropatti, joka sai päähänsä, että myydäänpä Suomen sähköverkko yksityiselle
-----------------
Tuohon löytyy kyllä helposti vastaus: Fortumin strategisesta intressistä vastasi työ- ja elinkeinoministeriö, ja ministerinä hääräsi Jan Vapaavuori. Eli sieltä se Sebulonin kaipaama hölmö ministeri löytyy. Vapaavuoron lisäksi asiassa vaikutti painokkaasti muuan pääministeri Katainen. Kokoomukselle kiitos, ja kunnia siis tästä Caruna-kaupasta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Nuhteeton
Sebulon kysyy: "Kukahan oli se neropatti, joka sai päähänsä, että myydäänpä Suomen sähköverkko yksityiselle pelkästään mahdollisimman suuria voittoja tavoittelevalle yhtiölle.
Epäilen erästä hölmöä ministeriä."

Hienoa että Sebulon haluaa ottaa asioista selvää.
Annan pari vinkkiä.
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri vastaa kaikkien valtionyhtiöiden ohjauksesta.
Mutta nuo valtionyhtiöt kuuluvat eri ministeriöiden vastuualueisiin, sen mukaan millä alalla ne toimivat.
Etsi siis Sebulon se ministeriö jonka vastuualueeseen sähköverkot kuuluivat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Nuhteeton
"T.S.": Haavisto tietysti esittelyssään vastusti Caruna-kauppaa, mutta muut jyräsivät :) :)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Nuhteeton
Minä annoin Sebulonille vinkin:

Sebulon vastasi: ""T.S.": Haavisto tietysti esittelyssään vastusti Caruna-kauppaa, mutta muut jyräsivät :) :)"
Edelleen Sebulon on jämähtänyt Haaviston osuuteen, ei pääse siitä millään irti.
Tuo Sebulonin väite ei mitenkään myöskään edusta minun kirjoituksiani. Haavisto ei vastustanut, mutta hyvinkin voi sanoa että muut jyräsivät. Ehkä Sebulon ei muista että vihreillä oli silloin vain 10 kansanedustajaa. Nyt edustajia on 20, silloin vain 10, eli vihreät oli silloin puhtaasti apupuolue hallituksessa ja apupuolueilla ei ole tapana pullikoida 'isoja poikia' vastaan.

Pitää siis antaa lisää vinkkejä Sebulonille.

Käy Sebulon historiaa läpi sähköverkkojen merkityksen suhteen. Varmaan löydät tiedon että sähköverkot luokiteltiin strategisiksi omistuksiksi joita ei voi myydä.
Kuitenkin ne myytiin Carunalle!
Tuosta varmaan Sebulon ymmärrät että joku teki ehdotuksen ettei sähköverkko olisikaan enää strateginen omistus vaan olisi vapaasti myytävissä.
Nyt sinun Sebulon pitäisi vain enää löytää se ministeriö jonka vastuualueeseen sähköverkko kuului.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Nuhteeton
Tässähän on nyt mennyt jo toistakymmentä päivää, ilman edistystä.

Silloin annoin tämän vinkin: "Nyt sinun Sebulon pitäisi vain enää löytää se ministeriö jonka vastuualueeseen sähköverkko kuului."
Pitänee siis itse kertoa asia.
Taustanahan oli se että sähköverkot oli linjattu valtion strategisiksi omistuksiksi. Sellaisiksi joiden pitää olla yhteiskunnan hallussa, joita ei sovi myydä.
Kuitenkin sitten heräsi ajatus että jospa kuitenkin myytäisiin, saataisiin rahaa. Myynnin mahdollistamiseksi oli kuitenkin ensin tehtävä uusi talouspoliittinen linjaus etteivät sähköverkot enää olisikaan strategisia omistuksia.
Ja kun sähköverkot kuuluvat kauppa-ja teollisuusministeriön hallinnonalaan niin tehtävä lankesi ministeri Vapaavuorelle. Ja se luonnollisesti on selvää ettei Vapaavuori tätä yksin tehnyt, vihreää valoa näytti 'laivan kippari' pääministeri Katainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tjl57
Nuhteetonko?
Haavisto ei ole ollut nuhteeton ennenkään! CARUNAN asia taustalla: sähkönsiirto on kallista. Haavisto kantaa tuosta päävastuun, kun oli VASTUUMINISTERI. Huonoa asiaosaamista ollut aiemminkin. Nuhteetonta ei myöskään ollut professori-nimikkeen käyttö vierailevana luennoitsijana ulkomailla, kun on vain ylioppilas. (Hassua sekin, kun on pyrkinyt prsedentiksi noin pienellä koulupohjalla...) Monella on virheitä taustalla, Haavistolla 2 pahaa töppäystä. Ja YK:ssakin meni oikeasti vähän mönkään Darfurin neuvotteluissa, kuulemma, vaikka meriittinä sitä kehutaan täällä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Nuhteetonko?
Carunan myynnin tajana ölivat pääministeri Katainen ja ministeri Vapaavuori. Mikä Darfurin neuvottelussa meni mönkään?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Nuhteetonko?
Nimimerkki tjl57 takertuu sanaan: "CARUNAN asia taustalla: sähkönsiirto on kallista. Haavisto kantaa tuosta päävastuun, kun oli VASTUUMINISTERI."

Varmaan tjl57 myöskin uskoo että Portugalin Sosialidemokraattinen Puolue on vasemmistopuolue.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ma1675
Kröhöm..
Kyllä Haavistolla on jo iso tahra otsassa muutenkin, mutta moni sen vain on unohtanut jo..
Eli sähköverkkojen myynti Carunalle.. Haavisto oli se henkilö, jota voi sormella osoittaa, kun kiroilee sähkönsiirtohintojen karkaamista, ja siitä, että nyt ne voitot menee kokonaan ulkomaille..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Kröhöm..
Jos nyt kunnia annettaisiin todellisille pääsyyllisille, eli Katainen Vaapaavuori kaksikolle ja lopetetaan valehtelu aiheesta, kiitos!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Eenokki
Tahrattu!
Olisikin oikeampi otiskko tässä jutussa. Se ,että kuulusteluissa oli ristiriitaisuuksia ei tarkoita . että olisi jotain lainvastaista tapahtunut, se tukee sitä todennäköisyyttä , että kyseessä oli kahden ihmisen erilainen tulkinta asiasta, siis mielipide ero. Jos lasten pelastusoperaatiota oltiin käynnistämässä niin tottahan sitä piti viedä eteenpäin.Hyvä , että vietiin. Asia eteni lakien ja työtapojen mukaisesti.
Tulkki mainitsee todellisen syyn tähän "teatteriin", se on hallituksen toiminnan häirintä ja Haaviston tahraaminen, populistit näin maalittavat hallitusta ja Haavistoa. Tekevät juurikin sitä mistä Presidentti Niinistö uudenvuodenpuheessaan varoitti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Kannattaisko tutkia menneitä?
Haavistolle on rakennettu nuhteetonta kuvaa mutta kannattaisi hieman tutkia menneitä ja mitä Haavisto on urallaan oikein touhunnut ja mitä ovat todelliset aijaansaannokset kaunisteltujen sijaan. Siinähän olisi ns tutkivalle journalismille todellinen aihe totuuden tuomisesta esiin kuten mm lehdistö tehtäväkseen väittää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Aatteleppa nyt ihan ite...
"Haavisto oli Alma Median syksyn kyselyssä ylivoimainen suosikki Sauli Niinistön seuraajaksi tasavallan presidenttinä."

Niinpä niin...mikähän se mahtaakaan olla perimmäinen syy näihin "laillisuustutkimuksiin"...osaatteko yhtään arvata...(?)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Aatteleppa nyt ihan ite...
Ehkäpä totuuden esiin tuominen tässä vaiheessa ennen kuin äänestäjät joutuvat toteamaan tulleensa huijatuiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: Aatteleppa nyt ihan ite...
"Totuuden esiin tuominen" ei valitettavasti ole koskaan ollut Suomen politiikassa etusijalla. Tärkeintä on ollut se, miltä asiat saadaan äänestäjien silmissä näyttämään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hit'n'run
Pieni epäilys heräsi
Jos tuo Caruna-kauppa kerran oli niin hemmetin huono, niin herää kysymys kuka ne 200.000 km kaapelia sitten olisi kaivanut maahan halvemmalla ja vieläpä kotiuttanut siitä pienemmät ”voitot”? Veikkaan myös, että tämänkin ”talven” tuulissa ja tuiverruksissa on jo muutama euro kuitattu takaisin myrskytuhosäästöinä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Pieni epäilys heräsi
Onkohan sinulla Carunan osakkeita vai oletko muuten vaan vähän yksinkertainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Baaba
Turhaa tutkimista
Ensi kaudella, jos persut on hallituksessa, tehdään sitten niiden ministereistä jokaisesta yksi muistutus joka viikko. Saadaan paljon tahroja ja ministereiden kaikki aika menee valiokunnassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sillai
Itse keitetty soppa
Haavisto on ollut ilman pääministerin ohjausta ja toiminut omien arvojensa mukaan. Ei ole tiimipelaaja ja eikä myöskään kuuntele toisia. Vaihtoon....