Tukes: Tila- ja torimyyjien vaa'at aiempaa luotettavampia – keittiövaakoja yhä kuitenkin käytössä

Riitta Salmi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja aluehallintovirastot ovat valvoneet tehostetusti kausimyyjien vaakojen ja mittojen luotettavuutta sekä toreilla että tilojen suoramyynnissä. Tuloksien valossa kausimyyjät huolehtivat entistä paremmin määräajoin tehtävästä vaa’an varmennuksesta. Lisäksi puutteellisten vaakojen käyttö on selvästi vähentynyt, mutta käytöstä löytyi yhä jonkin verran muun muassa keittiövaakoja, joita ei ole tarkoitettu kaupalliseen käyttöön.

– Vaaka täytyy varmentaa kolmen vuoden välein, jotta sen toimintaan voi luottaa. Varmennuksessa tarkastuslaitos tarkastaa, että vaaka toimii edelleen luotettavasti. Varmennuksen tekee Tukesin hyväksymä tarkastuslaitos, toteaa tiedotteessa ylitarkastaja Reino Rinnemaa Tukesista.

– Yleensä syy varmennuskelvottoman vaa’an käyttöön on tietämättömyys. Yrittäjä ei ole vaakaa hankkiessa tiennyt, mitä vaa’alta vaaditaan tai vaakojen myyjä ei ole osannut ohjeistaa yrittäjää oikein. Vastuu vaatimukset täyttävän vaa’an käytöstä on aina sitä käyttävällä yrittäjällä. Vaakojen myyjien olisi kuitenkin hyvä tunnistaa paremmin vaakojen ostajien tarpeet ja osata tarjota kaupalliseen käyttöön vaatimukset täyttävää vaakaa, kertoo Rinnemaa.

Tehostetun valvonnan aikana käytiin läpi eri puolilla Suomea yhteensä noin 690 yrityksen vaa’at. Valvontakäyntejä tehtiin toukokuun ja lokakuun 2019 välisenä aikana tilamyynteihin, toreille ja tuotteiden välitys- ja jalostuspaikoille.

Huomautettavaa löytyi vajaassa kolmanneksessa eli 29 prosentissa kohteista. Tilanne on kuitenkin parantunut vuodesta 2014, jolloin Tukes ja aluehallintovirastot edellisen kerran tekivät kausimyyntiin kohdennettua valvontaa. Tuolloin huomautettavaa oli 43 prosentissa valvotuista kohteista.

Puutteellisten vaakojen käyttö on kausituotteiden myynnissä on Tukesin mukaan selvästi vähentynyt aiemmasta. Viime vuonna touko–lokakuussa valvotuista vaaoista 13 prosenttia oli säädösten vastaisia, kun vuonna 2014 kausimyynnin vaaoista säädösten vastaisia oli 37 prosenttia.

Tehostetussa valvonnassa havaittiin puutteita myös taarapainon käytössä. Taarapaino tarkoittaa, että pakkausmateriaalin paino vähennetään punnituksessa.

Tarkastusten yhteydessä aluehallintovirastot valvoivat lisäksi tuotteiden hintamerkintöjä. Tavallisin puute oli, ettei yksikköhintaa, eli esimerkiksi kilo- tai litrahintaa, ollut merkitty selkeästi näkyville.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.