Analyysi: Vihattu aktiivimalli jää historiaan, mutta työtön voi huokaista vain hetken

Valuvikaiseksi todetusta aktiivimallista luovutaan. Korvaavia kiristyksiä työttömyysturvaan on kuitenkin odotettavissa, sillä hallituksen talouspolitiikka lepää pitkälti työllisyyden noston varassa, kirjoittaa Lännen Median uutispäällikkö Jussi Orell.

Aktiivimallia vastaan osoitettiin mieltä Senaatintorilla Helsingissä helmikuussa 2018.

Jussi Orell

jussi.orell@lannenmedia.fi

Paljon parjattu aktiivimalli jää historiaan vuodenvaihteessa. Työttömän aktiivisuutta ei enää seurata eikä päivärahaa alenneta leikkurin vaikutuksesta. Työttömyysturvaan tulee tasokorotus, minkä lisäksi työttömän arkea helpottaa se, että työttömyyskassat alkavat saada ansiopäivärahanhakijan palkkatiedot suoraan tulorekisteristä. Tuenhakijan kannalta tämä merkitsee paperisodan vähenemistä.

Laki työttömyysturvan aktiivimallista tuli voimaan vuoden 2018 alusta eli järjestelmä ehti olla voimassa vain kaksi vuotta. Alusta asti oli epäselvyyksiä siinä, millaiset toimenpiteet hyväksytään aktiivisuuden osoitukseksi.

Juha Sipilän (kesk) hallitus täydensi valuvikaista mallia asetuksella, joka laajensi niiden toimijoiden joukkoa, joiden järjestämä toiminta hyväksyttiin riittäväksi aktiivisuudeksi.

Kiistelty malli tuli voimaan kuin varkain, sillä eduskunnan käsitellessä mallia 2017 syksyllä media piti tärkeämpänä keskittyä siihen, sallitaanko vahvojen oluiden myynti päivittäistavarakaupoissa.

Täysin vaille vaikutuksia malli ei jäänyt. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan malli kasvatti kannustimia lyhytaikaisten töiden vastaanottamiseen ja työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumiseen.

Ansiosidonnaista päivärahaa saavien työllistyminen kasvoi. Mallin tehoa oli kuitenkin vaikea erottaa hyvän työllisyystilanteen vaikutuksista eikä täsmällisiä lukuja vaikuttavuudesta pystytty antamaan.

Se, että aktiivimalli kuopataan, tuo työttömille vain lyhytaikaisen helpotuksen. Sanna Marinin (sd) hallitus noudattaa edeltäjänsä Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmaa, jossa keskeiseksi tavoitteeksi on linjattu työllisyyden nostaminen 75 prosenttiin vuoden 2023 loppuun mennessä.

Sipilän hallituksen onnistui epäilyistä huolimatta nostaa työllisyysaste 68 prosentista 72:een. Vaikeuskerrointa lisää nykytilanteessa se, että "helpot" keinot alkavat olla käytetty, eikä taloussuhdanteista ole odotettavissa apua.

Askelmerkkejä asetellaan kevään kehysneuvotteluissa, ja päätösten aika on syksyn budjettiriihessä.

Siinä missä työnantajat haluavat muun muassa porrastaa työttömyysturvaa ja lisätä paikallista sopimista, työntekijäpuoli parantaisi työnhakijoiden tukipalveluja ja lisäisi esimerkiksi palkkatuen käyttöä. Yhteisymmärrys on perhevapaajärjestelmän uudistamistarpeesta.

Rinteen hallituksen asettamilta kolmikantaisilta työryhmiltä ei odoteta ihmelääkkeitä, vaan pallo jää hallitukselle.

Nykyinen pääministeri, silloinen liikenneministeri Sanna Marin tuumaili sdp:n 120-vuotisjuhlissa elokuussa, voisiko työviikko olla Suomessa nelipäiväinen tai työpäivä kuusituntinen. Marin tarkensi myöhemmin, että ajatus on tällä hetkellä epärealistinen, mutta pitkällä aikavälillä pohdiskelun arvoinen.

Tätä pohdiskelua tuskin käydään vielä kehysriihessä, jossa hallituksen pitäisi löytää mieluusti nopeasti vaikuttavia keinoja myös vaikeasti työllistyvien työllistämiseksi. Epäonnistunut aktiivimalli tuli ja meni, joten paineet korvaavien toimenpiteiden löytämiseksi ovat sitäkin suuremmat.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
Rainer Kryssi
Hallituksen maalittamista
Lännenmedialla on näköjään kova tarve keksiä fiktiota miten Marinin hallitus tulee mahdollisesti rankaisemaan työttömiä. Fiktion keksiminen ei vaan muuta SOS-hallituksen tapahtuneita faktoja työttömien kyykyttämisestä..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vexi
Vast: Hallituksen maalittamista
Vihervassarien jatkuva hokema on, että työttömiä rangaistaan/kyykytetään , jos heitä patistetaan hakemaan töitä. Tulihan peräti tutkimuksella selvitetyksi, että työhakuun patistamien lisää monen työttömän stressiä, mikä ei ole solidaarista.
-Miksi on niin vaikea myöntää, että nykyinen työttömyysturva tarjoaa monelle riittävän mukavan toimeentulon, niin ettei ole tarvetta tosissaan yrittää työllistyä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rainer Kryssi
Vast: Hallituksen maalittamista
Jos "vexi" olisit tarkemmin seurannut aktiivimallin vaikutuksia, niin tietäisit, että leikkuri osui eniten yli 50 v työttömiin. He kun ovat työnantajille ongelmajätettä.
Et ilmeisesti ole koskaan ollut työtön kun höpiset "mukavasta toimeentulosta". Asenne on juuri SOS-hallituksen asenne...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Arres Lindqvist
Aina saa pelätä pahinta
Toimittaja Orell artikkelissaan:
"Se, että aktiivimalli kuopataan, tuo työttömille vain lyhytaikaisen helpotuksen. Sanna Marinin (sd) hallitus noudattaa edeltäjänsä Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmaa, jossa keskeiseksi tavoitteeksi on linjattu työllisyyden nostaminen 75 prosenttiin vuoden 2023 loppuun mennessä."

Onkohan toimittaja Orellilla näkemys työttömistä tarkoituksellisina työnvälttelijöinä, joille pahin mahdollinen olisi työllistyminen? Aktiivimallin poistuminen korottaa työttömyyden aikaisen etuuden määrää hieman eikä se ole erityinen "helpotus". Todellinen helpotus olisi tietenkin löytää kunnollinen työnantaja ilman halpuutuksen takaa-ajatuksia. Vai voisiko artikkelin kirjoittajalla olla jotakin salattua tietoa joistakin pakottavista toimenpiteistä, joita työministeriö valmistelee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tulevaisuus
" Työ "
Mitä hyötyä on luoda uusia työpaikkoja käyttämällä palkkatukea, jos todellisuudessa
työssä ei tehdä mitään muuta kuin näennäisesti kulutetaan työpaikalla se 8 t ?
Eikö sellainen tule kalliiksi yhteiskunnalle ? Minusta olisi tärkeämpää luoda Suomeen todellisia työpaikkoja, joissa tehdään todellista työtä , eikä kaunistella vain tilastoja .
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: " Työ "
"Sipilän hallituksen onnistui epäilyistä huolimatta nostaa työllisyysaste 68 prosentista 72:een."
-------
Mitähän työpaikkoja nuo todellisuudessa olivat, kun kuntien taloudet ovat täysin kuralla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Muumimamma
Tilastonikkarointia
Mikä oli aktiivimallin työllisyysvaikutukset?Sitä ei pystytty osoittamaan.Mutta varmasti se työllisti Kelaa,TE-keskuksia ja työttömyyskassoja.Yhtä vaikea on osoittaa,mikä oli Sipilän hallituksen osuus työllisyysasteen nousulle.Yksikään hallitus ei ole luonut yhtään työpaikkaa.Ei nykyinen eikä edellisetkään.Työllisyysaste on luku,joka oikeasti ei kerro yhtään mitään.Se ei kerro kuinka hyvin suomella menee,tai huonosti.Kyllä 75%työllisyysaste saadaan helposti ja halvalla.Arvotaan 60000työtöntä ja maksetaan jokaiselle tessin mukaan tunti viikossa palkkaa.Ei sillä kukaan toimeen tule,eikä kestävyysvajetta paranneta.Tempputyöllistämistä on monenlaista ja harvoin ne johtaa oikeisiin töihin,joista saa oikeaa palkkaa ja jolla tulee toimeen huippukalliissa Suomessa.Jos ne kymmenet tuhannet tempputyöllistämistoimet VÄHENNETTÄISIIN tilastoista,olisi lukemat todella myrheelliset.Siksi toimet saa jatkua ja lisätään vielä.Se on sumutusta,tilastonikkarointia ja itsepetosta,mutta käppyrät näyttää hyvältä ulospäin.Sehän onkin kaikkein tärkeintä.Saavat päättäjät kehua itseään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Poutapilvet
Vast: Tilastonikkarointia
Juuri niin. Pääasia, että päättäjät ja hallitus saa taas juhlittavaa ja nostettua omaa häntäänsä muka nostamalla työllisyyttä. Toinen vaiettu todellisuus kertoo työllistämistoimien tehottomuudesta ja lumetyöllisistä. Koko Työvoimapalvelujen kaksinaamaisuus on kehitetty "virallisen" totuuden julistamiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »