Oikeus: Abloy-lukkojen murtoriskistä vaiettava

TS/Timo Jakonen
TS/Timo Jakonen

Abloy-lukkojen rakenteellisen heikkouden rikostutkinnan yhteydessä paljastanut lukkoseppä on pakotettu oikeuden päätöksellä hiljaiseksi.

Abloy Oy vaati lukkosepälle puolen miljoonan euron uhkasakkoa, jotta mies pysyy vastedes hiljaa yhtiön asioista. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vahvisti uhkasakon torstaina.

Kyseinen eläkkeellä oleva lukkoseppä avusti poliisia paljon julkisuutta saaneen Turun hiipparimysteerin selvittämisessä. Lukkosepän todistus oikeudessa vaikutti olennaisesti siihen, että hiippari sai rikossarjastaan tuomion viime maaliskuussa.

Rikossarjassa hiippari tunkeutui väärennetyillä yleisavaimilla lukuisiin turkulaiskoteihin viime kevään ja kesän aikana. Selvittäessään, miten tämä on mahdollista, lukkoseppä totesi taloyhtiöiden yleisavainten väärentämisen mahdottoman sijaan jopa helpoksi.

Abloy Oy katsoi Turun Sanomien haastatteleman lukkosepän rikkoneen lukkovalmistajan kanssa tekemiään salassapitosopimuksia.

Käräjäoikeus oli asiassa lukkovalmistajan puolella. Lukkoseppä vaaransi Abloyn asiakkaiden turvallisuuden kertomalla julkisuudessa, että abloy-lukolla varustettuihin asuntoihin voi murtautua avainkopioilla.

Oikeuden perusteluissa nähtiin vaarana, että ”totuudenvastaiset ja harhaanjohtavat” tiedot asiasta leviävät uutisointiin myös television ajankohtaisohjelmien kautta.

Käräjäoikeuden määräämä uhkasakko lankeaa lukkosepän maksettavaksi, jos tämä kertoo vielä kolmannelle osapuolelle Abloyn lukkoasioista.

TS–REBEKKA HÄRKÖNEN

Lue myös

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Laatu laskenut
Eli meidän taloon ei tule Abloy lukkoa, ei kestä päivänvaloa abloyn lukot.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Laatu laskenut
Ja mikä lukko kestää?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: sananvapaus
Hyvää sananvapauden päivää!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Laatu laskenut
Ei ainakaan LC100 tuossa olisi yksi tyyppivikainen, taidan lähettää abloylle takuuseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Abloyn turvallisuus on valhellista turvallisuudenteunnetta
Oikeuden päätös selkeästi osoittaa, että Abloyn lukkojen turvallisuus ei vaarannu rakenteellisesta viasta, vaan valheellisen turvallisuudentunteen katoamisesta vian kertomisesta....

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Abloyn turvallisuus on valhellista turvallisuudenteunnetta
Oikeuden päätös kertoo, että oikeus ei ymmärrä Maa-nimisen planeetan olosuhteita. Hävittääkö vaientaminen "ammattilaisten" päästä tiedon tästä lukitusheikkoudesta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
LOL
Kukaan muu lukkoseppä ei tietenkään voi keksiä samaa....
Turun ko. näyttää taas kyntensä puuttumalla yritysmaailman kilpailunalaisuuksiin ja uhkaamalla yksittäistä henkilöä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Murtautua?
Jos lukkoja avataan yleisavaimen kopiolla, niin ei kai sitä sentään aivan murtautumiseksi kutsuta? Eikö murtautumisesta yleensä jää selvät jäljet. Murtautujahan rikkoo lukon väkivalloin?
Lukon avaaminen luvattomalla avainkopiolla tunnetaan kai tiirikointina.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Murtautua?
Lukon avaaminen avainkopiolla, laillisella tai laittomalla, tunnetaan oven avauksena avaimella ; )

Tiirikka ei ole avain vaan sen puutteessa valmistettu tai hankittu apuväline lukituksen avaamiseen.

Nyt me tiedämme, että on mahdollista tiirikoida lukko ilman murtojälkiä ja vakuutusyhtiön on korvattava eikä vain ryhtyä syyllistämään uhreja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No
Intternetistähän nämä kyseiset ohjeet on ollut mahollista saada jo pitkään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuomioistuin perustuslakia vastaan
Oikeus on sokea ja eikä puolusta totuutta vaan vaatii vaikenemaan tälläinen lainkäyttö yksityistäihmistä vastaan loukkaa perusoikeuksia tästä jutusta kannatta valittaa vaikka EIT asti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tuomioistuin perustuslakia vastaan
Muuten mitä järkeäon kieltää uhkasakon uhalla kertomasta asiaa joka jo on kaikkien tiedossa? Onko käräjätuomareilla hiukan älykkyysvajausta, tässä tapauksessa ainakin..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vuoden kuluttajateko!
Eikö pikemmin pitäisi Abloy velvoittaa tai edes painostaa korjaamaan tämä rakenteellinen virhe, eikun ominaisuus? Kaikki turvallisuutta lupaava virheellinen markkinointi olisi syytä lopettaa uhkasakon uhalla.

Lukkosepälle vuoden kuluttajateko -palkinto!

Oliko lukkosepällä asiantuntevaa lakimiestä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Facism
Kiitos TS suomen valtiomuodon selvennyksestä.

BLOW ME
Tuomio,kertoo paljon oikeusoppineista,oikeudesta ja järjenkäytöstä tässä kenopäiden luvatussa maassa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Helppoa kuin heinänteko
Omakotitalossani oli 5 erilaista Abloy-avainta käytössä siellä täällä autotallissa, pannuhuoneessa jne. Kyllästyin ja kaivoin lukkopesät pöydälle, purin, ihmettelin hetken ja tein niistä kaikista yhteensopivat pääavaimen kanssa, josta siis tuli yleisavain niille. Mitään koulutusta en ole koskaan saanut, eikä silloin ollut nettiäkään.

Eli se siitä vaikeudesta.