Näkökulma: Al-Holin leirin lapset kelpaavat nyt kaikille – pelko oppositioon valuvasta kannatuksesta on hidastanut poliittista päätöstä

Keskustan eduskuntaryhmän huoneen oven takana on viime viikkoina ollut ryysistä. Entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) hämmentyi väenpaljoudesta niin, että marssi vahingossa vihreiden ryhmähuoneeseen.

Hallitus joutui kevyen soutelun sijaan heti keskelle myrskyä. Poliittinen päätös al-Holin leirillä olevien suomalaisten auttamisesta on saatava aikaan nopeasti.

Anita Simola

Jos uusi hallitus uskoi pääsevänsä aloittamaan puhtaalta pöydältä ja mukavassa suvannossa, niin pieleen meni.

Syyrian al-Holin leirin suomalaiset ovat parissa päivässä sekoittaneet pakan kertaheitolla.

Tiistaina nähtiin yhtä köyttä vetävä viisikko uuden alun edessä. Nyt leiriläisten palautukset riipivät jo rivejä.

Keskusta ei ole asemoinut itseään uudelleen. Puolueen näkemys on, että lapsia pitää auttaa, mutta aikuisia ei.

Torstaina ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) vieraili kaikissa hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä. Eniten odotettiin, millainen visiitti on keskustan ryhmässä.

Tapaaminen oli kuuleman mukaan hyvä ja edustajat esittivät kilvan kysymyksiä.

Mutta mitä jäi käteen?

Kokouksen jälkeen tavoitetut edustajat totesivat, etteivät he oikeastaan kuulleet mitään sellaista, mitä ei uutisissa olisi jo kerrottu.

Tapaamisessa oli arvioiden mukaan korostunut Haaviston toive siitä, että lapset pitäisi saada palautettua leiriltä kurjista olosuhteista.

Myös keskusta nosti torstaina lapset keskiöön ehkä voimakkaammin kuin ennen. Puolueessa luotetaan siihen, että keinot lasten auttamiseksi ovat löydettävissä.

– Odotamme ja luotamme siihen, että valtioneuvostossa ja yhteistyössä Suomen viranomaisten kanssa voimme auttaa suomalaisia lapsia. Etsimme keinoja, ryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen (kesk) muotoili.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi jo aiemmin, että olisi tärkeää etsiä oikeudellinen perusta sille, että leirin äidit ja lapset voitaisiin tarvittaessa erottaa toisistaan.

Aikamoisia sateen tekijöitä tarvitaan, sillä lasten ja äitien erottaminen ei ole helppo rasti kansainvälisten sopimusten takia.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ehti jo kommentoida, että keskustan kantaa on vaikea toteuttaa.

Keskusta ei jäänyt sanattomaksi. Sieltä viestitettiin, että eiköhän valtioneuvostolla ole rivi juristeja käytössä, kun ryhdytään työhön.

Oppositio jätti al-Holin leirin tapauksesta välikysymyksen keskiviikkona. Oppositiopuolueet seisoivat yhtenä rintamana. Heidänkin riveistään kävi monessa puheenvuorossa ilmi, että lapsia pitäisi auttaa.

Välikysymyskeskustelu alkaa ensi viikon tiistaina ja se on ratkaiseva takaraja myös hallituksen yhtenäiselle linjalle.

Jos ei torstaina nähty yhtenäistä linjaa hallituksen sisällä, niin lähipäivien aikana sellainen on sorvattava. On selvää, ettei hallitus voi vastata kuin yhdellä äänellä.

Pontta poliittisen päätöksen tekemiselle antoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka ilmaisi toiveensa valtioneuvoston kannanotosta. Ainakin keskustassa tämä toive otettiin vakavasti.

Al-Holin ongelma ei ole syntynyt hetkessä. Suomalaisten palautuskysymys on peruja Antti Rinteen (sd) hallitukselta. Ohjat ovat olleet ulkoministerin hyppysissä.

Lännen Media tavoitti entisen pääministerin, nykyisen varapuhemies Rinteen eduskunnan käytävillä ja kysyi al-Holista. Hän ei kommentoinut asiaa millään lailla.

Oppositio on enemmän kuin hämillään koko sotkusta. Sitä kismittää, ettei eduskuntaa ole pidetty asiassa ajan tasalla. Vanha nyrkkisääntö siitä, että eduskunta on isäntä ja hallitus renki, on monen mielestä unohtunut tyystin.

Sdp on ollut leirijupakassa varsin hissuksiin. Puolueen kanta siihen, pitäisikö koko joukko palauttaa, on epäselvä.

Sdp:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman korosti niin ikään lasten oikeuksia ja etua. Ne eivät saa jäädä poliittisen kiihkoilun jalkoihin. Totta.

Poliittisten päätösten tekemistä on hidastanut ennen kaikkea pelko puolueiden kannatuksesta. Palautukset ovat äärimmäisen herkkä asia. Kannattajien pelätään valuvan gallup-kärkeä pitäviin perussuomalaisiin.

On hyvä muistaa, että hallitus on istunut pari päivää. Jos uuden sukupolven punamulta kaatuisi al-Holin 40 suomalaiseen, niin mitä sitten? Onhan termiä hallituskriisi heitelty ilmaan jo useaan kertaan.

Yhteisellä päätöksellä on tosiaan kiire.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (13)

Vastaa
Sankopantsa
Turhaa salailua
Jos näiden perheiden isiä on Syyriassa vankilaan tuomittuina, niin he voivat anoa siirtoa Suomeen rangaistusta kärsimään. Kun kaikki mahdollinen tieto salataan, niin näin on voitu jo tehdäkin.

Kun UM:n edustaja on jo jonkin aikaa ollut paikalla, niin sellaisenkin tiedon voisi julkistaa, kuinka moni on halukas palaamaan leiriltä Suomeen. Salakähmäisyydellä on tehty hallaa koko operaatiolle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Turhaa salailua
Tämmöinen väite on täyttä soodaa. Näitä tehtaillaan Unkarin pustalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jurmalainen
Lapset, tuo mainio luonnonvara
Politiikka kaipaa tähtihetkiään ja nyt ovat sellaisen tarjonneet pyhää kalifaattia rakentamaan lähteneiden äitien lapset. Jokainen puolue on jollain tavalla ottamassa kantaa lasten kohtaloihin. Nyt näyttää olevan trendinä se, että lapsia voidaan yrittää pelastaa, mutta äidit jatkakoot valitsemallaan tiellä. Olisiko mahdollista, että joku tai jotkut äideistäkin olisivat valmiit palaamaan tähän kotoiseen ajatteluun ja olisiko se heille mahdollista? Entä mitä ajatuksia jää jo kouluikäiselle lapselle, kun hänet tämän takia erotettaisiin äidistään, jota lapsi rakastaa ja äiti rakastaa lastaan. Tuleeko sen tilalle viha ja kauna pelastajina esiintyneitä kohtaan? Millaisia mahdollisuuksia noilla lapsilla on sopeutua tähän yhteiskuntaan kun ympärillä olevat saavat selville heidän taustansa. Nykyisin riittää kiusaamiseen pelkkä ihonväri tai vanhaa vuosikertaa oleva matkapuhelin. Voidaan siis epäillä, etteivät nuo lapset ole kovin tervetulleita mihinkään. Paljon siis on pohdittavaa ennen päätösten tekemistä. Joku politiikan suurista saa tästä kimpun sulkia hattuunsa tavalla tai toisella. Siinä ei lasten kohtaloilla ole mitään merkitystä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ELK
Vast: Lapset, tuo mainio luonnonvara
Pointtisi on tähän mennessä järkevin lukemistani. Olisi ajateltava juuri käytännön toimia eikä meuhkattava pelkällä hakemisella. Suomi on pieni maa väestöllisesti ja tänne ei kukaan pääse piiloutumaan. Leiriltä tulevat saadaan selville ja helvetti on auki, kun lapsia yritetään yhdistää päiväkoteihin/kouluihin ym.
Toinen pointti: Miksi jotkut vähättelevät ISIS-ympyröihin lähteneiden (nuorten) naisten tietämättömyyttä, mutta toisaalta meillä on juuri nyt hyvin tietoisten nuorten naisten koko Suomea hallitseva hallitus? Kyllä naiset pystyvät kaikkeen samaan pahaan kuin miehetkin, teot eivät ole sukupuolesta kiinni.
Kolmas pointti: Jos nyt ei lässytettäisi joulun läheisyydellä. Ikäänkuin sen varjolla pitäisi toimia nopeammin ja hakea leirilapset asap. ISIS:läiset ovat muslimeja eikä heille joulu merkitse mitään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tribune
Politiikantekoa..
Näköjään kaikki puolueet koettavat hyötyä tekemällä politiikkaa tästä Al-Hol kysymyksestä. Oppositio yrittää kaataa hallituksen noilla terrorismiväitteillään, keskusta / Kulmuni puolestaan koettaa lausunnoillaan kalastella äänestäjiä persuilta.
Jospa, hyvät poliitikot, olisi jo aika tehdä jotain kunnollista Suomen eteen, kuten esimerkiksi sote, eläkkeet ym. ym. Näistä ei näytä siellä eduskunnassa eikä myöskään tiedotusvälineissä olevan enää kukaan kiinnostunut.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Bongou
Missä oikeiston ja kristillisten armollisuus??
Kristilliset, ihmispolojen iänikuiset suojelijat ovat kääntäneet selkänsä. Armoa ei tunneta 10 naiselle, jotka itsekin ovat traumatisoituneita ja aliravittuja. Rikollisia, ehkä. Mutta Suomesss on supot ja muut, virkamiehiä paljon. Jos lapset jäävät sotaleirille siksi että äitejä ei voida tuoda, missä on se todellinen ihmisrakkaus? Oppostio syyttelee. Kristillinen armo on kadonnut johonkin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Missä oikeiston ja kristillisten armollisuus??
” ovat traumatisoituneita ja aliravittuja”
He eivät ole tällä hetkellä sotatoimialueella, joten luulisi traumatisoitumisen helpottuvan, kun pommit eivät jatkuvasti lentele yläpuolella.
Aliravittuja ei ainakaan kuvissa näy, päinvastoin hyvin eloisilta nuo näyttävät ja vaatetuskin tuntuu olevan kunnossa. Monesta Afrikan maasta löytyy paljon surkeamman näköisiä ihmisiä, jotka elävät ns. normaalia sen paikan elämää.
”Armoa”, tarkoittaako se sitä, että ensin saa tehdä hirvittävyyksiä, ja sitten saa elää normaalisti, kuten mitään ei olisi koskaan tapahtunut?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onnim
Vast: Missä oikeiston ja kristillisten armollisuus??
Taitaa tuo "kristillinen armo" olla myytti toisien myyttien joukossa. Vähän kuten pyhiyksetkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Missä oikeiston ja kristillisten armollisuus??
Ei kristillien armo ole mihinkään kadonnut, terrorismiin syyllityneitä tulee rankaista kunnolla muistaen armollisuus terroristien uhreja kohtaan. Omia virkakoneistojamme on järjetöntä tahallaan kuormittaa terroristien valvontatehtävillä, annetaan näiden pysyä siellä mihin ovat mielellään menneet rakentamaan ihanneyhteisöään. Ja tottakai hyväksyvät jos joku muu nyt haluaa rakentaa ihanneyhteisön pyyhkimällä terroristit kartalta, täysin samoin kun nämäkin tekivät muille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Missä oikeiston ja kristillisten armollisuus??
Hyvönen sekoittaa armon ja koston. On lukenut Raamatusta vain vanhemman osion.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sepponen
Just
On se kumma miksi vapaaehtoisesti taistelemaan lähteneitä pitää "väkisin" auttaa.. Tuskin noista monikaan edes haluaa pois... Jos suomalainen joutuu ongelmiin vaikka Pohjois-Koreassa, valtio viis veisaa siitä. saatika maksaa charter-lentoa kotiin. Mutta kuten tiedämme tämä nykyhallistus on valinnut puolensa, muut ensin sitten vasta koto-Suomessa olevat suomalaiset!!!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Just
Nykyhallitus ei ole puoltaan valinnut, sillä ei tässä ole mitään puolia. Suomi ensin ja Suomen Sisu on valinneet mihin poteroon kaivautuvat. Muut yrittävät ratkaista moniulotteista ongelmaa yhdessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Just
Mankala, ei näistä isisvanhemmista ole mitään ongelmaa vaikka ne mainitsemasi muut yrittävät ongelman tehdä selvästä asiasta, pidetään siis isisiin liittyneet siellä mihin on menneet, tänne ei tarvita aatetta tuomaan ja uusia tekoja suunnittelemaan. Kuten huomaat ei mitään ongelmaa ole.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »