Haavisto vastaa ulkoministeriön työntekijöille – "Miksi talon omaa väkeä pidetään pimennossa?"

WPA/ADAM BERRY
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vieraili Ukrainassa torstaina ja perjantaina. Arkistokuva.

Ulkoministeri Pekka Haavisto vastasi torstai-iltana Ulkomaanasiainhallinnon virkailijayhdistys UHVY ry:n avoimeen kirjeeseen koskien ministerin viimeaikaisia toimia. UHVY on ulkoasianhallinnon henkilöstön ammatillinen etujärjestö, joka julkaisi torstaina avoimessa kirjeessä huolensa koskien kohua aiheuttanutta syrjäytetyn konsulipäällikön tapausta. Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Haavisto olisi syrjäyttänyt konsulipäällikkö Pasi Tuomisen tehtävistään, koska tämä ei suostunut toteuttamaan suomalaisten al-Holin leirillä olleiden lasten tuomista Suomeen ilman äitejään.

Omassa avoimessa kirjeessään Haavisto vastaa useisiin hänelle esitettyihin kysymyksiin, kuten kritiikkiin talon oman väen pitämisestä pimennossa. Hän toteaa syksyn olleen poikkeuksellisen hektinen Suomen EU-puheenjohtajuuden vuoksi, ja yhteydenpidon henkilökuntaan jääneen puutteelliseksi.

– Samalla on ollut vaikeita tehtäviä hoidettavana, kuten suomalaisten lasten hädänalainen tilanne Syyriassa. Tämä on asettanut erityisiä haasteita myös henkilöstön kanssa käytävien keskustelujen suhteen, koska Syyrian suomalaisiin liittyvät asiat ja viranomaisyhteistyö ovat olleet äärimmäisen luottamuksellisia asioita. Sen vuoksi esimerkiksi näistä asioista vastaavan virkahenkilön tehtäviä ja toimenkuvaa ei ole hallinnossa avattu laajemmin, Haavisto toteaa.

Haavistolta tiedusteltiin myös, joutuuko jatkossa muitakin virkamiehiä lähtemään, mikäli ministeri ei satu pitämään hänen näkemyksistään.

– Virkamiehillä on kaikki oikeudet omiin näkemyksiinsä. Hyvään valmisteluun kuuluu mielestäni myös eriävien näkemysten esiintuominen ja niistä keskusteleminen. Näin on mielestäni asioiden valmistelussa myös tapahtunut, Haavisto vastaa.

Haavistolta tivattiin myös, miten ministeri voi omalla päätöksellään muuttaa ministeriön työjärjestystä ja ottaa pois tehtäviä osastopäälliköltä sekä siirtää niitä toiselle, virkamatkalle määrätylle virkamiehelle. Haavisto vastaa poikenneensa vahvistetusta työnjaosta ulkoministeriön työjärjestyksen 56 § perusteella.

Konsulipäällikkö Tuomisen siirtämisestä pois tehtävästään Haavisto kommentoi keskustelleensa asiasta ministeriön ylimmän virkamiesjohdon kanssa tavalliseen tapaan. Hän kertoo myös kuulleensa konsulipäällikköä ennen päätöstään.

Haavisto kertoi keskiviikkona Ylen A-studion haastattelussa pyytäneensä anteeksi konsulipäälliköltä aiempia väärinymmärryksiä aiheessa.

Haaviston mukaan al-Hol -kysymykseen liittyvästä tehtävienjaosta ei ollut erimielisyyttä.

Lue myös: Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja: "Nyt pitäisi kääntää kaikki kivet" – Enemmistö tyytyi Haaviston selvitykseen Isis-lasten palautussuunnitelmasta

Painostusta pakolaisleiristä ja syrjäytetty virkamies? – Tiivistimme Pekka Haavistoa ravistelevan kohun tärkeimmät käänteet

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (21)

Vastaa
PeterPan
Liikaa kiireitä?
On ongelmallista, jos on niin kova kiire asioitten hoitamisessa, että vain osa virkkeistä, lauseista ja sanoista jää kuulematta tai ymmärtämättä. Tässä täytyisi nyt kai olla joku ylempi virkaa tekevä henkilö duunissa niin, että sanomiset, puheet ja asiat menisivät perille tarkoituksenmukaisesti. Mikähän nyt neuvoksi, ministeri Pekka Haavisto?

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hit'n'run
Voi hyvää (itsenäisyys)päivää!
Voi elämä. Tästä nyt sitten aletaan vääntää maailman tappiin asti kuka sanoi mitä missä ja milloin, tarkoittiko sitä, mitä sähköposteja lenteli ja oliko päivämäärät oikein. Aivan riippumatta siitä miten Haavisto sanansa asettaa ja mitä oikeuskanseri, oikeusoppineet tai virkamiehet asiasta lausuvat. Ja kun jossain vaiheessa jonkun muistissa on aukkoja, toiselta pääsee sammakoita ja kolmas on sekava, niin l u o t t a m u s on mennyt, Sanna Marin jättää hallituksensa eronpyynnön ja muodostetaan uusi hallitus, jossa Haavistolta vapautuneelle ulkoministerin paikalle istutetaan siihenastinen omistajaohjausministeri Antti Rinne, Haavistosta tulee uusi kunta- (ja omistajaohjaus)ministeri ja kaikki kehuvat ja taputtelevat taas kovasti toisiaan. On meillä niin mukavaa yhdessä.

Ja valtakunnassa kaikki hyvin?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Citizen
Toinenkin puoli
Vanha virkamies on ilmiselvästi turhautunut. Ei ole ensimmäinen kerta, kun uusi ministeri ei heti löydä yhteisymmärrystä virkamieskuntansa kanssa. Ulkoministeriö ei taida olla niitä helpoimpia paikkoja siinä suhteessa. Mutta onko kukaan poliitikko kysynyt, miksi tämä kokenut virkamies aloitti vyyhdin avaamisen iltapäivälehden tunnetusti ärhäkkään poliittisen toimittajan kautta. Luulisi, että muitakin teitä olisi ollut käytettävissä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Justus
Vast: Toinenkin puoli
Ihan hyvä että avasi.Lisäksi koko asia ei pitäisi suomelle edes kuulua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Taito
Jotain hyvääkin
Eiköhän tämä ulkoministeriön tapaus, jossa Pekka Haaviston todellinen luonne sekä johtajakyvyt ovat tulleet koko kansan tietoisuuteen, takaa sen että hänestä ei ikinä tule Suomen Tasavallan presidenttiä? Suomen kansa kiittää tästä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Jotain hyvääkin
Äärioikeisto on leimaamassa Haaviston otsaan syntilistaa. Haavisto on edelleen pätevin ja vieläpä suosituin ehdokas seuraavaksi presidentiksi. Perussuomalaisista ei löydy yhtään pätevää saati sopivaa ehdokasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Jotain hyvääkin
Caruna-Pekan lähtölaskenta on alkanut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taito
Vast: Jotain hyvääkin
Niin, Mankalan ja muiden vihervasemmisolaisten mielestä ylioppilas on varmaankin pätevin ulkoministeriksi ja ulkoministeriössä vellovan työilmapiirin sekä ministerin valheellisten lausuntojen jälkeen suosituin seuraavaksi presidentiksi.
Annettakoon vihervasemmistolaisen diktatuurin puhjeta täyteen kukkaansa sosialismin ja vehreän ihanuuden nimissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Jotain hyvääkin
Sebulon: "Caruna-Pekan lähtölaskenta on alkanut."

Yksi propagandan pääsäännöistä on se että sitä omaa iskulausetta pitää toistamasta päästyäkin toistaa. Sillä ei ole väliä että onko väite totta. Kun tarpeeksi usein toistaa niin aina silloin tällöin joku voi uskoakin.
Mutta on tuossa riskinsäkin. Ihan tuoreeltaan Sebulon niin sanotusti todisti että koska Haavisto oli Caruna-kaupoissa esittelevä ministeri niin täytyy hänen myös olla pääsyyllinen.
Jos päättelyssä on tuon suuruusluokan logiikkavajetta niin vähitellen se nakertaa uskottavuutta.
Nyt siis ollaan tilanteessa jossa Sauli Niinistön kaksi virkakautta tulevat täyteen. Vaikka Pekka Haavisto ei ole edes ilmoittanut haluaan ehdokkaaksi on selvästi näkyvissä erään sanonnan mukaelma: Haaviston pelko on viisauden alku.
On siis odotettavissa valtaisa mielikuvakampanja Haavistoa vastaan, yhtenä pääaiheena juuri Caruna.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Jotain hyvääkin
"...koska Haavisto oli Caruna-kaupoissa esittelevä ministeri niin täytyy hänen myös olla pääsyyllinen... "
--------------
Jos Haavisto olisi Caruna-kauppaa esittäessään vastustanut kauppaa, hän olisi tietysti eronnut ministerin tehtävästä, kun "isot pojat" kaupan hyväksyivät. Tällöin Haavisto olisi saanut minun ja monen muun kunnioituksen. Toinen mahdollisuus on, että Haavisto jopa puolsi Caruna-kauppaa. Caruna-kauppa on yksi Suomen valtion tyhmimmistä ja turmiollisimmista kaupoista, ja siinä kaupassa on Haavisto ollut merkittävässä osassa, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Jotain hyvääkin
Nimimerkki T.S. se vaan jääräpäisesti puolustelee Haavistoa, hänen mielestään Haavistolla ei varmaan ollut osaa eikä arpaa Caruna-kaupassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Jotain hyvääkin
Sebulon tuntuu tietävän tarkasti kuin Caruna kaupat etenivät. Onkohan ollut mukana neuvotteluissa? Taitaa kuitenkin olla omia arvailuja. Puolassa paikallinen PS on myymässä kaikki valtionyhtiöt. Rahat se jakaa äänestäjilleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Jotain hyvääkin
Sebulon: "Jos Haavisto olisi Caruna-kauppaa esittäessään vastustanut kauppaa, hän olisi tietysti eronnut ministerin tehtävästä, kun "isot pojat" kaupan hyväksyivät. Tällöin Haavisto olisi saanut minun ja monen muun kunnioituksen."
Edelleenkään Sebulon ei oikein tunnu tajuavan nykyaikaisten hallitusten toimintaa. Aiemmin oli ns kolme suurta ja saatiin vahva hallitus kahdesta suuresta ja jostain apupuolueesta. Kataisen hallitus sisälsi kuusi puoluetta laidasta laitaan, niistä neljä selkeästi apupuoluetta. Apupuolueilla on oma roolinsa eikä rooliin kuulu pullikoiminen. Ei kannata kuvitella että vihreiden lähtö olisi estänyt Caruna-kaupan. Vihreät oli silloin vain 10 kansanedustajan pienpuolue.

Sebulon: "Caruna-kauppa on yksi Suomen valtion tyhmimmistä ja turmiollisimmista kaupoista, ja siinä kaupassa on Haavisto ollut merkittävässä osassa, siitä ei pääse yli eikä ympäri."
Asian ydin on siinä että nuo sähköverkot katsottiin strategisiksi omistuksiksi joita ei saanut myydä. Työ- ja elinkeinoministeriössä valmisteltiin muutos jossa sähköverkkojen strategisen omistuksen luonne poistettiin. Tuo avasi mahdollisuuden Caruna-kaupalle.
Ja siitä sinä Sebulon et pääse yli etkä ympäri että siellä oli ministerinä Jan Vapaavuori ja että pohjustustyö tehtiin kun Haavisto ei edes vielä ollut ministeri.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Jotain hyvääkin
Sebulon: "Nimimerkki T.S. se vaan jääräpäisesti puolustelee Haavistoa,..."

Tuotahan Sebulon jo aiemminkin esitti, tosin silloin jääräpäisyyden sijasta puhui pakkomielteestä. No tietynlaista jääräpäisyyttä tässä on havaittavissa. Sebulon viljelee käsitettään Caruna-Pekka lähes joka viestissään.
Presidentinvaaleihin on vielä vuosia eikä ole mitenkään varmaa että Haavisto olisi ehdokkaana. Minä seuraan mielenkiinnolla sitä miten tämä hyvissä ajoin aloitettu Haavisto-kampanja jatkuu, onko 'turnajaiskestävyyttä'.

Sebulon jatkaa minusta: "...hänen mielestään Haavistolla ei varmaan ollut osaa eikä arpaa Caruna-kaupassa."
Pari päivää sitten Sebulon kirjoitti: "On kiistaton tosiasia, että Haavisto esitteli tuon Suomen kansalle turmiollisen Caruna-kaupan"
Minä tuohon vastasin: "Tuo on totta, tuota en ole koskaan kiistänyt."

Näköjään tuo oli liian vaikeasti ymmärrettävää Sebulonille kun hän taas palasi asiaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
👎🏻
Haavisto on ylimielinen ! Ei sovellu esimieheksi ! Paljon on kuulunut kummallisuuksia käyttäytymisestä !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: 👎🏻
Mistä muualta Alli on mitään kuullut kuin 7 lehdestä ja Iltasanomista?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: 👎🏻
Nimimerkki Mankala vastaa nimimerkin AKurkinen viestiin näin: "Mistä muualta Alli on mitään kuullut kuin 7 lehdestä ja Iltasanomista?"

Tein haun AlliKurkinen ja kävin katsomassa vanhoja viestejä. Kaikki AlliKurkinen viestit ovat nykyään nimellä AKurkinen.
Näyttäisi olevan sellainen tilanne että edelleenkään naisten viestejä ei oteta täysin vakavasti ja niin ollen naiseus hävitetään nimimerkeistä, surullista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
AKurkinen
Vast: 👎🏻
Tämän asia Alli sattuu tietämään ! Ei ole ensimmäinen kerta, kun Haavisto jää valheesta kiinne ja sitten pyydellään anteeksi ! Aika poukkoilevaa käytöstä ministeriS henkilöltä !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
AKurkinen
Vast: 👎🏻
Hankala-Mankala on selvästi harmissaan,kun idoli Haavisto jäi kiinne valheesta ns. ”housut kintussa” !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: 👎🏻
Alli välittää Unkarin trollitoimiston "varmoja" tietoja Suomen aitosuomalaisille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Poutapilvet
Saa mennä
Kieroilujen tie on nyt käyty loppuun. Haavisto on Heidi Hautalan tiellä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää pako Brysseliin. Tappioksi muodostui vihreiden kannatuksen lasku ja uskottavuuden menetys.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »