Kotimaa

Kolumni: Kansanvallan matonalus on täyteen tungettu

Tiedätkö, minkä konkreettisen sanan tai teon vuoksi pääministeri Antti Rinteeltä (sd) lähti keskustan luottamus?

Ei moni muukaan. Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kiteytti Ylen haastattelussa, että ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta "tästä palapelistä puuttuu jokin ratkaiseva pala".

Kaikesta päättäen pala on sellainen, että puhuminen siitä ei ole eduksi keskustalle eikä Sdp:lle. Riidan keskellä osapuolia yhdisti halu lakaista tapahtunut maton alle ja katsoa pakonomaisesti eteenpäin.

Tavallisesti korkean poliitikon jouduttua eron partaalle kaikki etsivät "savuavaa asetta" eli selvää väärää tekoa tai todistetta, joka aukottomasti osoittaisi syyn potkuille. Pääministeri Anneli Jäätteenmäellä (kesk) oli presidentinkansliasta vuodetut faksinsa ennen kuin Sdp osoitti ovea.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun Britanniassa syrjäytettiin Theresa Maytä, draaman ratkaisevat puheenvuorot käytettiin parlamentin istunnossa tv-kameroiden edessä.

Rinteen alamäki tuli julkiseksi perjantaina. Maanantaina keskusta ilmoitti henkilökohtaisen luottamuksen menneen yksilöimättä syytä – taikasana oli taas kerran "kokonaisarvio". Tiistaina Rinne vei erokirjeen ja keskiviikkona alettiin sovitella pääministeriksi kohtuullisen kokematonta seuraajaa, joko Sanna Marinia tai Antti Lindtmania.

Salailu oli alkanut jo siitä, että ministeri Sirpa Paatero (sd) jäi eron hetkellä sairauslomalle. Sairaus ilmeisesti esti täydellisesti puhumisen ja kirjoittamisen tapahtuneesta.

Onko pääministerin vaihto pikkujuttu, jonka taustoista ei tarvitse tuoreeltaan keskustella eduskunnan suuressa salissa? Tiistain iltapäivälle kaavailtu välikysymyskeskustelu peruttiin, kun Rinne oli eronnut ennen sitä.

Onko puoluejohtajilla velvollisuus puhua totta vain toisilleen? Eduskunnan tai kansan luottamusta Rinteeseen ei mitattu, vaan yhden hallituspuolueen luottamus ratkaisi.

Sdp:n ja keskustan kiistassa ei ole moraalisia voittajia. Kumpikin on halunnut kabinettipeliä avoimen välienselvittelyn sijasta. Edes asiantuntija ei voi täysin ymmärtää, mihin Rinne kaatui. Mielipiteitä ja perusteluja on keksitty ansiokkaasti, ja moni on toki tyytyväinen lopputulokseen.

Jopa Rinteen "oikeusturvansa takia" vaatimat kirjalliset perustelut olivat ylimalkainen meili. Keskustan perustelu sisälsi vain poliittisen näkemyksen toimintakyvystä, luottamuksesta ja uskottavuudesta.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni perusteli asioita kehäpäätelmin. Rinne eroaa, koska ei nauti koko hallituksen luottamusta. Uusi pääministeri? Hänen on nautittava koko hallituksen luottamusta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Käteen jää selitys, että Rinne erosi, koska keskusta niin halusi ja sdp päätti uudistua.

Voi politiikkaa näinkin tehdä, mutta avointa parlamentarismia enemmän tämä haisee lehmänkaupalta.

Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Lukija
Tes-muutoksista
Postin työntekijöille oli informoitu sekä Paateroa että Rinnettä, vaikka varsinkin Rinne muuta esitti. Muunneltu totuus noissa piireissä riittää näihin seuraamuksiin. Palapelissä olikin yksi pala liikaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hit'n'run
Vast: Tes-muutoksista?
Kuka oli informoinut Postin työntekijöille Paateroa ja Rinnettä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukija
Vast: Tes-muutoksista
Mahanmuutosvastaavalle:
Otsikkoni oli osa ensimmäistä lausetta. Jäi hämäräksi koska Posti kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Ajatus: sekä Paateroa että Rinnettä oli informoitu postin työntekijöiden tes-muutoksista, hyvissä ajoin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Avointa parlamentarismia?
Tämä koko soppa on mediapeliä. Media haluaa Suomeen nopeasti Halla-ahon johtaman porvarihallituksen. Luulee näin olevansa sateentekijä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Husseli
Asianomaiset kyllä tietävät
Kiistan osapuolet SDP ja Kepu löysivät saman tien sovun ja yhteisymmärryksen. Tarkoittaa, että osapuolet tiesivät ja ymmärsivät syyt ja seuraukset. Mutta sopu ei kelpaa medialle. Pitää olla verta ja taistelua, siitä saadaan otsikoita. Kansan onni, että vielä löytyy aikuisikäisiä politikkoja.