Eronnut Antti Rinne jatkaa Sdp:n puheenjohtajana, aikoo "näillä näkymin" jatkokaudelle – "Jos pääministerinä oloni vaarantaa tehtävän, on parempi että väistyn"

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Antti Rinteen (sd) hallitukselle eropyynnön tänään keskipäivän jälkeen.

Väistyvä pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi tiedotustilaisuudessa, että erosi kuultuaan keskustan perustelut epäluottamukselle, jota keskusta kertoo Rinnettä kohtaan kokeneensa.

Helsinki

Petteri Lindholm

Hallituksensa eropyynnön tasavallan presidentille juuri antanut pääministeri Antti Rinne (sd) kertoo medialle jatkavansa puolueensa puheenjohtajana erostaan huolimatta.

Rinne kertoi eronsa taustoista, että hänellä oli yhä oman puolueensa ja kolmen muun hallituspuolueen tuki, mutta keskustan Rinteelle osoittama epäluottamus johti päätökseen erota.

Tärkeintä on Rinteen mukaan hallitusohjelman edistäminen.

– Silloin on sivuseikka, kuka pääministerinä on. Jos minun pääministerinä oloni vaarantaa tämän tehtävän, on parempi että väistyn syrjään ja annan tilaa uusille ihmisille, Rinne sanoi tiedotustilaisuudessa.

Rinne sanoo, ettei eropäätös pääministerin tehtävsätä vaikuta sdp:n puheenjohtajuuteen.

– Olen sdp:n puheenjohtaja kaikissa tapauksissa ensi kesään asti, kunnes puoluekokous sitten valitsee seuraavan puheenjohtajan.

Ensi kesän puoluekokouksessa Rinne sanoo olevansa ehdolla uudelle jatkokaudelle.

– Olen ilmoittanut, että olen ainakin näillä näkymin käytettävissä.

Muut hallituspuolueet ovat kertoneet olevansa tyytyväisiä nykyisten puolueiden hallituspohjaan sekä hallitusohjelmaan.

Tällä hetkellä todennäköisintä on, että hallituksessa vaihtuu pääministeri, mutta muutoin jatketaan nykyisellä kokoonpanolla.

Edessä on kuitenkin hallitusneuvottelut, joita vetää eduskuntavaaleissa keväällä suurimman äänisaaliin kerännyt sdp.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pyysi hallitusta jatkamaan toimitusministeristönä, mikä tarkoittaa sitä, että hallitus ei toistaiseksi tee poliittisia päätöksiä, vaan toimii eräänlaisena "asianhoitajahallituksena".

Demarien vahvimpina ehdokkaina uudeksi pääministeriksi pidetään puolueen ensimmäistä varapuheenjohtajaa, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinia sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmania.

Molemmat sanovat olevansa valmiita nousemaan uudeksi pääministeriksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
Rehellinen
Paluu parlamentarismiin
Rinteeltä meni pahasti sekaisin ay-johtajan ja pääministerin vastuut ja valtuudet. Pääministerin vaihtuminen antaa mahdollisuuden palata etujärjestöjen vallasta takaisin parlamentarismiin, jossa valta kuuluu kansalle ja sitä edustaville hallintoelimille. Etujärjestöt keskittyköön jatkossa edunvalvontaan. Vallanjakoa romuttavat poliittiset lakot pitäisi sanktioida raskaasti ja edunvalvontaan liittyvät lakot säilyttää työntekijöiden perusoikeutena.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Paluu parlamentarismiin
Nimimerkki Rehellinen:
"Rinteeltä meni pahasti sekaisin ay-johtajan ja pääministerin vastuut ja valtuudet. Pääministerin vaihtuminen antaa mahdollisuuden palata etujärjestöjen vallasta takaisin parlamentarismiin, jossa valta kuuluu kansalle ja sitä edustaville hallintoelimille."

Kun tässä pääosin oli kyse Postista niin miten on Rehellinen. Jos tulee suurempi remontti hallitukseen ja hallitusohjelmaan niin tarkoittaisiko haikailemasi paluu parlamentarismiin sitä että Rinteen 'pahat teot' kumottaisiin, kaikkien postilaisten palkka 'halpuutettaisiin' ja kun he eivät palkallaan tulisi toimeen niin lisättäisiin sosiaalitukia, eli kaadettaisiin kaikki veronmaksajien niskaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Taito
Ei kiirettä
Ensi kesään mennessä seuraavakin hallitus on kaatunut joten SDP:llä on hyvää aikaa etsiä itselleen uusi puoluejohtaja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
MNä
Keskusta siirtyy oven ulkopuolelle oppositioon
Kokoomukselle avautui ovi? Toivottavasti asiat sujuvat jatkossa luonnikkaammin.

Ari Hyvönen
Sitä se vallanhalu teettää
Rinteen vallanhalu tuntuu olevan niin suuri, että vaikka on vienyt puolueen kannattajaluvut pohjamutiin ei tunne tarvetta erota puheenjohtajan tehtävästä. Sama juttuhan oli pääministerinä, vaikka tiesi jääneensä kiinni valehtelusta ei osannut ennen kuin pakon edessä erota.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rehellinen
Luottamusta ei ole vielä palautettu
On puusilmäistä väittää, että Rinteen ero johtuisi Postin kiistasta. Ennen postikiistaa tehty kyselytutkimus äänestäjien luottamuksesta eri puolueisiin ja niiden puheenjohtajien osoittaa aukottomasti että äänestäjien luottamus demareihin ja myös keskustaan romahti hallituksen muodostamisen jälkeen noin puolessa vuodessa. Postikiista nousi julkisuuteen vasta kansan luottamuksen jo romahdettua. Keskusta huolestui luottamuksen romahtamisesta Rinteen lyhyen hallituskauden aikana ja ilmaisi epäluottamuksensa Rinteeseen ja samalla luottamuksensa hallitusohjelmaan ja -koalitionsa. Keskustan linjauksen mukaan pääministerillä ei olisi enää ollut eduskunnankaan luottamusta. Rinne joutui eroamaan kansan ja eduskunnan enemmistön luottamuspulan takia.

Nyt demareiden tulisi ymmärtää, että sekä kansan että eduskunnan enemmistön nimissä epäluotettaviksi todettu Rinne pitäisi kansan luottamuksen palauttamiseksi siirtää syrjään uuden hallituksen tunnusteluista. Kansa on antanut tuomionsa ja sitä myös demareiden tulisi ymmärtää noudattaa, jotta vanhalla pohjalla jatkava hallitus saisi vähitellen palautettua välttämättömän toimintakykyistä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »