Kommentti: Onko epäluottamus niin syvää, että hallituspohja neuvotellaan uusiksi?

Antti Rinne joutui jättämään pääministerin tehtävät.
Antti Rinne joutui jättämään pääministerin tehtävät.

Kaikki hallituspuolueet halunnevat välttää uusia vaaleja viimeiseen saakka. Perussuomalaisten gallupjohto on niin vakuuttava, että todennäköiseksi pääministeriksi nousisi yhtäkkiä Halla-aho, kirjoittaa Matti Posio.

Matti Posio

Helsinki

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä (39 paikkaa) on yhtä pienempi kuin Sdp:n (40 paikkaa). Kokoomus on viime kevään vaalien seurauksena näiden lähituntumassa (38 paikkaa). Huomattava on, että maanantaina röyhkeästi kuninkaantekijäksi ilmoittautunut keskusta on paikkojen mukaan vasta neljänneksi suurin puolue (31).

Politiikan nyrkkeilyturnauksessa keskusta iskee nyt painoluokkaansa korkeammalla.

Gallupsuosiossa kuitenkin Jussi Halla-ahon vetämä perussuomalaiset on ylivoimainen ykkönen. Mielipidemittauksissa oikeistopopulistien kannatus kasvaa ja huitelee huhtikuun vaalitulostakin korkeammalla.

Perussuomalaisten pullistumisella ei pitänyt olla käytännön merkitystä, koska uusiin vaaleihin on vielä kolme ja puoli vuotta. Gallupit ovat gallupeja. Vaalituloksen tuoma paikkajako ratkaisee, kuka ja ketkä maata saavat hallita.

Kun pääministeri Antti Rinne (sd) on jättänyt eronpyyntönsä ja pakka sekoitetaan uudelleen, asetelma on aivan uusi. Uusiin vaaleihin silti tuskin ajaudutaan.

Muut eduskuntapuolueet eivät halua tilanteeseen, jossa Suomen todennäköinen seuraava pääministeri olisi ennen muuta maahanmuuton kriitikoksi profiloitunut Halla-aho. Suomen EU-puheenjohtajakauden loppuviikkoina tämä tieto alkaisi kummasti saada myös Euroopan laajuista huomiota, eikä se olisi kovinkaan mieluisaa monelle.

Koalition rakentaminen Halla-ahon ympärille on jo aiemmissa kriiseissä todettu hankalaksi – ellei mahdottomaksi.

Ratkaisua etsitään siis sosiaalidemokraattista pääministeriä vaihtamalla ja mahdollisesti uusien hallitusneuvottelujen kautta.

Vielä ei tiedetä, ovatko neuvotteluissa mukana kaikki puolueet opposition perussuomalaisia, kokoomusta ja kristillisiä myöten.

Sdp:n varapuheenjohtaja ja pääministeritoivo Sanna Marin totesi tiistaina eduskunnassa, ettei yhtälöön kaivata enää yhtään ylimääräisiä kierroksia.

Sdp haluaa pitää kiinni pääministerin paikastaan, mihin sillä eduskunnan suurimpana puolueena on oikeus. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi aiemmin maanantaina, että luottamus nykyiseen hallituspohjaan on vahva.

Uuden pääministerikandidaatin johdolla kriisin vastavoimat voivat vielä löytää yhteisen sävelen, sillä politiikassa tunteiden edelle menee usein pragmaattisuus.

Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.