Uuden komission varapuheenjohtaja Helsingissä: EU:sta tehdään avoimempi ja tuodaan se lähemmäksi jäsenmaiden kansalaisia

Uuden komission jäsenet näkyvät jäsenmaissa erityisesti kauden ensimmäisellä puolikkaalla, kertoo komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič.
Uuden komission jäsenet näkyvät jäsenmaissa erityisesti kauden ensimmäisellä puolikkaalla, kertoo komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič.

Maroš Šefčovič pyysi kansallisilta parlamenteilta myös vinkkejä siitä, mikä EU-lainsäännössä aiheuttaa eniten turhaa byrokratiaa.

Jami Jokinen

Helsinki

Euroopan Unionin johto haluaa tuoda unionin ja sen päätöksenteon lähemmäs jäsenmaiden kansalaisia.

Maanantaina aloittaneen uuden komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič lupaa, että komissaarit jalkautuvat jäsenmaihin aiempaa aktiivisemmin. Tähän velvoittaa puheenjohtaja Ursula von der Leyenin linjaus.

– On tärkeää, että keskusteluja ei käydä vain Brysselissä, vaan jäsenmaissa ja niiden kansalaisten kanssa, Šefčovič sanoo.

Hän puhui EU-parlamenttien COSAC-konferenssissa maanantaina Helsingissä. COSAC on jäsenmaiden EU-valiokuntien ja Euroopan parlamentin edustajien konferenssi, joka jatkuu vielä tänään.

Uusia komissaareja nähdään siis vastaisuudessa Suomessakin. Käytännössä kohteena ovat erityisesti kansalliset parlamentit eli meillä eduskunta.

– Haluamme vahvistaa yhteyttä kansallisiin parlamentaarikoihin, koska te edustatte kansalaisia, Šefčovič perustelee.

Varapuheenjohtajan mukaan parhaillaan mietitään, miten kansalliset parlamentit saataisiin käytännössä paremmin mukaan unionin lainvalmisteluun ja mahdollisemman aikaisin.

Nykyisen lainsäädännön pullonkaulojakin halutaan avata jäsenmaiden parlamenttien avulla. Tähän Šefčovič pyysi vinkkejä suoraan konferenssin valtuuskunnilta.

– Kertokaa meille, mikä harmittaa lainsäädännössä ja mikä on aiheuttanut eniten turhaa byrokratiaa. Katsotaan, mitä voidaan tehdä.

Helsingin lisäksi komissaareja on syytä odottaa "EU:n maakuntakierroksella" myös muualle, sillä von der Leyenin ohjeistus korostaa tiettävästi jäsenmaiden näkemyksiin tutustumista muuallakin kuin pääkaupungeissa.

Avoimuuden lisäämisen ohella Šefčovič korostaa EU-päätöksenteossa tähyämistä riittävän laajalle.

Hänen mielestään pitäisi katsoa ”horisonttia kauemmas” ja miettiä, halutaanko EU:n olevan tulevaisuudessa maailman talouksien kolmen parhaan joukossa palkintopallilla, vai puskevatko muut sen tieltään.

Tällä hän viittasi muun muassa tutkimuksen, teknologisen kehityksen ja ilmastopolitiikan rooliin.

– Tänään tekemämme päätökset määrittävät missä Eurooppa on globaalin kilpailun maailmassa seuraavan vuosisadan aikana, varapuheenjohtaja totesi.

– Kaikkien päätösten tulee huomioida, että EU on palkintokorokkeella tulevaisuudessakin.

Kansallisten parlamenttien roolia EU:n kehittämisessä korostettiin konferenssissa muutoinkin. Muita puheenaiheita olivat muun muassa oikeusvaltioperiaate, ja tiistaina keskustellaan ilmastotavoitteista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.