Näkökulma: Kulmunin tulikoe oli raskas ja väsyttävä – Keskusta haluaa välttää kymppipuolueen leiman

Keskustaväki teki tepposet, demarit saavat ehkä maistaa omaa lääkettään

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni saapui eduskuntaryhmän kokoukseen jännitteisissä tunnelmissa.
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni saapui eduskuntaryhmän kokoukseen jännitteisissä tunnelmissa.

Anita Simola

Kun keskustan nuori Katri Kulmuni (kesk) kiersi kesän vaaliteltoilla saavuttaakseen puolueensa puheenjohtajuuden syksyllä, hän tuskin olisi voinut kuvitella, minkälainen tulikoe häntä odottaa nurkan takana.

Monisäikeinen postinujakka poiki puolivuotiaalle hallitukselle kriisin. Eikä mitä tahansa kriisiä. Kyse on siitä, onko meillä enää tiistain jälkeen pääministerinä Antti Rinne (sd).

Keskustan eduskuntaryhmän kokouksen antia odotettiin kuin kuuta nousemaan. Ennen kokousta nopea kierros muutamalle keskustan kansanedustajille todisti sen, että paine kentältä on valtava. Rinteen kootut meriselitykset eivät kelpaa. Samaan päätyi ryhmäkin.

Kulmuni oli ikään kuin kahden tulen välissä. Kun hallituspohja oli selvä, alkoi hehkutus punamullan yhteistyöstä. Kun Kulmuni valittiin puolueen johtoon, moni näki hänessä ja Rinteessä tehokkaan johtokaksikon, joka veisi Suomea eteenpäin. Keskustalla oli varaa tällaisiin haaveisiin varsinkin, kun se oli saanut läpi kaikki tärkeät kynnyskysymyksensä hallitusneuvotteluissa.

Keskustan eduskuntaryhmän kokous oli selvästi raskas. Kameroihin eteen tuli väsynyt puheenjohtaja.

On huomattavaa, että Kulmuni ei käyttänyt sanaa Rinne. Hän kertoi, että puolueella on henkilöön liittyvää epäluottamusta.

Pitkässä juoksussa eduskuntaryhmän ja mahdollisesti myös illalla pidetyn puoluehallituksen päätös parantavat Kulmunin asemia puolueessa.

Tähän asti hän on ollut hiukan näkymätön. Johtajuus pitää ottaa, ja nyt näyttää, että hän on ottanut ensimmäisen merkittävän askeleensa.

Mikäli ryhmästä olisi näytetty vihreätä valoa Rinteen jatkolle, iso osa kenttäväestä olisi kokenut sen suurena vääryytenä. Moni ajattelee edelleen, että nyt on maksettava potut pottuina.

Muistissa on kesä 2003, jolloin Anneli Jäätteenmäki (kesk.) joutui jättämään pääministerin tehtävät.

Sosiaalisessa mediassa kiertää valokuva kuuluisasta lapusta, joka kiikutettiin demariryhmästä keskustan ryhmään. Kyse oli Jäätteenmäen luottamuksesta.

Ryhmänjohtaja Jouni Backman (sd) kirjoitti keskustalle seuraavasti: Sdp ei voi jäädä enää odottamaan ratkaisuja ensi viikkoon. Tänään tultava selvä ilmoitus pääministerin vaihtumisesta.

Vaikka aikaa on kulunut 16 vuotta tuosta episodista, niin useilla on norsun muisti.

Luottamuksen antaminen Rinteelle olisi vaikuttanut taatusti myös gallup-menestykseen. Puheet kymppipuolueesta, eli siitä, että kannatus notkahtaa kymmenen prosentin tuntumaan, olisivat voineet olla helposti totta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Santtu-K
Tällaiseksi se Suomen politiikka sitten on mennyt
Tällaista se sitten on, pelkkää keskinäistä riitaa. Toisten hankalat asemat käytetään surutta hyväksi. Pahinta tietysti on se, jos joku poliitikko alkaa avoimesti ajaa heikompiosaisten asiaa, Sellainen on ainakin patamustaporvarien mielestä saatava äkkiä vaihtoon. Suomi on tarkoitus jakaa kahtia, menestyjiin ja vähäosaisiin raatajiin. Menestyjät pitävät huolta siitä, että vähäosaiset eivät ikinä nouse parempiin, edes siedettäviin oloihin. Eipä ihme, ettei tällaisesta maasta koskaan tule mitään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »